HELI: Sun askeleita

Täydellisyyden taakka

Täydellisyyden taakka

Usein kuulee ohjeen, että suorittavan perfektionistin tulisi asettaa kympin sijasta tavoitteekseen kahdeksan. Että esimerkiksi työelämässä useimmiten riittää 80 % suoritus. Täydellisyyttä ei siis tarvita. Hyvä! Pohdin kuitenkin; kun tuntee riittämättömyyttä ja suorittaa työtä sekä elämää, missä oma kymppi silloin sijaitsee?…

Paluu tehdasasetuksiin

Paluu tehdasasetuksiin

Kun hyväksynnän hakeminen jatkuu liiallisen kiltteyden ja miellyttämisen kautta tarpeeksi pitkään, voi jossain vaiheessa elämää huomata olevansa kadoksissa itseltään. Elämä kyllä sujuu, kun itse suunnittelee, järjestelee, toteuttaa kaiken, ja huolehtii myös siitä, että muut osalliset tekevät omat hommansa. Jos eivät,…

Näkymätön Ninni

Näkymätön Ninni

Moni liian kiltti suorittaja on lapsesta saakka laittanut toisten tarpeet omiensa edelle ja joustanut elämässään joka suuntaan. Tiedätkö mitä käy kuminauhalle, jota venytetään ääripisteeseen ja yli päivä toisensa jälkeen? Se joko napsahtaa poikki tai jää venyneeksi lerpakkeeksi palaamatta enää itsensä…

Palautuminen työpäivän aikana – mission impossible?

Palautuminen työpäivän aikana – mission impossible?

Liian hapokasta. Sitähän työelämä tänä päivänä monelle on. Oravanpyörää, jossa juoksemme viikonloppua, joulua, ensi kesää, sitkua odotellen. Jossain vaiheessa saattaa huomata vanhenneensa jälleen vuoden, viisi, kymmenen vuotta ja sama pyörä pyörii edelleen. Sitkua ei tullutkaan. Tuli uupuminen. Työelämän hapokkuutta voi…

Armollisuus itseä kohtaan – löytyykö lähikaupasta?

Armollisuus itseä kohtaan – löytyykö lähikaupasta?

Useampi vuosi sitten ajoin alkutalvesta työpaikan parkkihalliin väsyneenä, neljän päivän migreeniputki takana. Ajattelematta mitään pysäköin auton, laitoin käsijarrun päälle, vaihteen ykköselle ja irrotin turvavyön. Samaan aikaan kun nostin jalan kytkimeltä auto singahti raastavaa ääntä pitäen eteenpäin, ennen kuin tajusin sammuttaa…

Epämukavuusalue on uusi musta

Epämukavuusalue on uusi musta

Tämän päivän elämässä tunnutaan vauhkoontuvan muutosmantrasta. Kasvun, kehittymisen ja uudistumisen alttarilla meitä ohjataan jatkuvasti menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Siellä avautuu uudet maisemat, käynnistyy kehittyminen paremmaksi itseksi; minä 2.0:ksi. Tehokkaammaksi, tuottavammaksi, kehityksen aallonharjalla pysyväksi, sitä jopa eteenpäin vieväksi voimaksi. Muutoksen ilosanoma…

Ruoho on vihreämpää kun sitä kastellaan – myös kotona

Ruoho on vihreämpää kun sitä kastellaan – myös kotona

Hän tuli parisuhteeseen Marimekon Unikko-kassi täynnä. Kassin pohjimmaisena, kaiken vuosien varrella kertyneen alla, makasi arvottomuuden tunne ja hylätyksi tulemisen pelko. Hän oli ollut äänekäs pikkutyttö, aina polvet ruhjeilla, puista pudonneena. Hän oli kertonut mielipiteensä kuuluvasti silloinkin, kun sitä ei kysytty….

Suorittajista on harvemmin tunkua Ellun kanat -osastolla

Suorittajista on harvemmin tunkua Ellun kanat -osastolla

Moni meistä on kasvanut suorituksia, tekemistä ja aikaansaavuutta arvostavassa kasvatusympäristössä. Erityisesti sotien ja jälleenrakentamisen aikana tämä oli olosuhteiden sanelemana tyypillinen tapa elää ja ohjata jälkikasvua. Lapsena luemme ja otamme oppia paljolti myös rivien väleistä. Kaikkea ei siis tarvitse sanoa ääneen;…

Luotto elämänvirran kannatteluun löytyy rosoista ja epätäydellisyydestä

Luotto elämänvirran kannatteluun löytyy rosoista ja epätäydellisyydestä

Minun on lapsesta saakka ollut vaikeaa luottaa siihen, että elämä kantaa. Olen ponnistellut, ollut sisukas, tehnyt paljon – yleensä enemmän kuin olisi edes tarvinnut. Olen kouluttautunut paljon, tehnyt sisätöitä selkä hiessä. Vaikka olisin saavuttanut tavoittelemani päämäärän, tai jokin etukäteen pelkäämäni…

Potkitko varpaasi yhä uudelleen samaan kiveen?

Potkitko varpaasi yhä uudelleen samaan kiveen?

Kuvitellaan, että tavoitteena olisi levollisempi, stressittömämpi elämä, jossa murehtisimme vähemmän ja nauttisimme hetkestä enemmän.Kuvitellaan edelleen, että eteen avautuu kaksi reittiä kohti tätä muutosta; toisaalla tuntematon vehreä polku metsän keskellä, toisaalla jo moneen kertaan ajettu 6 -kaistainen moottoritie. Kumpi johdattaa todennäköisemmin…

Kuu kyynistymisestä kesälomaan, puoli kuuta palautumattomuudesta, väsymyksestä vähäsen, paniikista ei päivääkään!

Kuu kyynistymisestä kesälomaan, puoli kuuta palautumattomuudesta, väsymyksestä vähäsen, paniikista ei päivääkään!

Olen aiemmin useana vuonna kesäloman lähestyessä havainnut olevani ylikierroksilla; Outlook -kalenteri hälyttää muistutuksia tekemättömistä töistä, työpöytä pursuaa värikkäitä post-it -lappusia, joista kukin sisältää vähintään muutaman vielä muistettavan asian. Priorisoin, siirrän kiireellisimmät laput päällimmäiseksi. Osaa on siirrelty jo niin moneen kertaan,…

Jos elät miellyttääksesi muita, kaikki tulevat rakastamaan sinua, paitsi sinä itse – Paulo Coelho –

Jos elät miellyttääksesi muita, kaikki tulevat rakastamaan sinua, paitsi sinä itse – Paulo Coelho –

Beige. Vaalean ruskehtava, se minä olin. En pompannut kenenkään silmille, en häirinnyt millään tavalla. Pysyin taustalla hillittynä ja annoin muiden loistaa. En koskaan kilpaillut valokeilasta. Olin neutraali, ja sillä tavoin hyvin yhteensopiva värikylläisten kanssa. Tietämättäni tuin ja vahvistin niiden olemassaoloa….

HELI: Sun askeleita

HELI: Sun askeleita

Olen kukkeassa keski-iässä oleva nainen, joka joitakin vuosia sitten päätti vihdoinkin ryhtyä elämään. Oman näköisen elämän polku on tallautunut välillä vapisevin askelin, kompastellen ja kaatuenkin, mutta silti edeten. Tänä päivänä en pelkästään näe valoa tunnelin päässä, vaan tunnen sen lämmön…