Ajatuksia yhteydestä

Ympärillämme oleva maailma koostuu kasveista, puista, bakteereista, ötököistä, sienistä, pedoista ja kaloista ja monista muista elämänmuodoista. Ne tarvitsevat toisiaan. Ne pitävät toisensa hengissä, mutta ottaen sen mitä tarvitsevat turvatakseen oman olemassaolonsa. Samoin ihminen tarvitsee näitä kaikkia, niiden muodostamaa elonkehää, pysyäkseen hengissä. Tämä yhteyden kokemus kaikkeen ympärillä olevaan elämään pitää yllä kokemusta siitä, missä olet, mikä olet ja mihin kuulut.

Luonnonresurssien käytössä sorrumme vaatimaan liikaa. Otettavaa ei ole loputtomasti. Eikä missään vaiheessa yhden lajin ole ollut tarkoitustaan ottaa tarvettaan enempää. Olemme tottuneet samaan myös kehomme ja mielemme kanssa. Vaatimaan liikaa itseltämme liikaa, enemmän kuin tarvitsisi. Voisimmeko löytää merkitykselisyyttä kuutelemalla itseämme

Sinussa on sukupuutto, avohakkuut ja ravinneköyhä maa. Sinussa on elämän alku, elämänvoima, kasvu ja lepokausi.

Kehon viestien ymmärtäminen on elinehto

Koen, että syklisen kehon kanssa eläessä on kaksi tilaa, joissa yhteyden ja itsetuntemuksen opettelu on tärkeää. Kukka ei kuki ympäri vuoden, eikä karhu nuku kesät talvet. Ihmisenkään ei tarvitse, ei kukkia eikä nukkua. Naisen on kehoaan kuunnellen helppo tavoittaa luonnollinen rytmi, löytää kuukausittain aika levolle ja sisäänpäinkääntymiselle. Kuukautiskierto heijastelee vuodenaikoja, tuoden ne kehoon ja mieleen. Talvella, menstruoidessa, ei ole tarkoitustaan kukkia.

Toinen tila on raskauden, synnytyksen ja postpartumin aikana. Tila oppia tuntemaan oma arvonsa, kehon tekemän työn pyhyys ja merkityksellisyys. Kukaan ei olisi tällä maapallolla, ellei äiti olisi häntä synnyttänyt. Kasvualustana toiminen lapselle, ja hänen synnyttämisensä, on asia jonka keho osaa luonnostaan, vaistojensa ja muistojensa ohjaamana. Omaksi tehtäväksi jää antaa aikaa kuunnella kehon viestejä.

Kun keho kasvattaa uutta elämää, se tekee paljon jo olemalla. Äiti, sinä riität jo olemalla. Kuten maa kasvattaa siemenestä puuta sillä tahdilla mikä on oikein. Vauva rakentaa omalla viisaudellaan itsensä, ja sinä olet maa, kasvualusta pienelle elämälle. Huolehdit siitä, että vauva saa ravinteita. Huolehdit siitä, että saat lepoa. Ja sitten, vakaana, rauhallisena, kannattelet. Kasvat ja kasvatat. Se riittää.

Samoin vasta synnyttänyt keho, vielä paikkaansa hakien, lapsi rinnoillaan lähes kaiken ajan. Se on raskas ja intensiivinen vaihe, jolloin sinulla on lupa tarvita apua, jättää asioita tekemättä, olla emotionaalisesti riippuvainen muista. Kulttuurissamme äiti jää helposti yksin, vaikka tunne yhteydestä ja kannattelusta olisi ensisijaisen tärkeää.

Tyhjyys ja yksinäisyys voivat vaihtua yhteyteen ja merkityksellisyyteen

Kun minä mäkään illalla sängyssäni, ympäri sänkyä hassuissa asennoissa tuhisevien lasten välissä, kokemus yhteydestä antaa minulle tilan ja merkityksellisyyden. En ole vain rasittavia arjen pakkopullia suorittava äiti ja puoliso. Oman kehoni ja sen tehtävien kautta saan kokemuksen yhteydestä ja koen samaistumista maahan, kasveihin ja muihin nisäkkäisiin. En ole vain yksilö, haasteeni eivät ole uniikkeja. Olen kaikki sukuni naiset.

Kuulun tänne, missä minulla on mahdollisuus syödä, hengittää ja rauhoittua.  Samoin kuin äiti tarkkailee lapsensa viestejä, voimme tarkkailla ympäristömme. Ymmärtää, että elonkehä on elinehtomme, samoin kuin lapselle äidin lämpö ja hoiva on elinehto. Meille oma elinehtomme on ylläpitää omaa tasapainoamme ja yhteyttämme. Kun äiti ei voi hyvin, lapsi ei voi hyvin. Kun luonto ei voi hyvin, kukaan ei voi hyvin.

Kirjoittanut
Lisää kirjoittajalta Kiia Kakko

Siunattu tila

Omassa rytmissäni, hengitän sisään lepoa ja rauhaa. Kehoni on raukea ja raskas,...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.