Äitiys on tila, jossa kaikki tunteet ovat voimakkaita

Pelko negatiivisia tunteita kohtaan estää meitä kokemasta niitä, ja uskomus siitä, että tunteet tekevät meistä heikomman ja huonomman estävät meitä näyttämästä niitä.

Varsinkin äitien kokemat vaikeat tunteet ovat tabu. Äitiys on voimakas tila, josta ei ole tarkoituskaan selvitä kiiltokuvamaisesti. Voimakkaiden tunteiden aallokko kuuluu äitiyteen jo synnytyksen aikana. Rakkaus lasta kohtaan on universumin kokoinen, samoin pelko menettämisestä ja väsymys valvotuista öistä. Uuden elämän luodessaan joutuu kohtaamaan ja hyväksymään myös sen notkot ja rajallisuuden. Sen kuuluukin tuntua, ja lujaa.

Varsinkin vastasynnyttänyt äiti kokee hormonien myötä elämänsä suurimman päänsisäisen vuoristoradan – ja sen lisäksi kysyy itseltään, mikä minussa on vialla kun tunnen näin. Mikään ei ole vialla, se kuuluu prosessiin äidiksi syntymisessä. Suru, viha, ahdistus ja pelko ovat yhtä oikeita tunteita kuin rakkaus ja hellyys. Niiden tunteiden parissa myös lapsi elää elämänsä. Joko mallin kanssa jossa kaikki tunteet tukahdutetaan, tai jossa hän oppii hyväksymään ja näyttämään ne.

Äidit ovat maa, josta kaikki kasvaa

Äitiys on paikka, energia tai tila. Se ei ole rooli jonka voi ottaa tai jättää pois, se on paikka maailmassa ja omien esiäitien ketjussa. Hirveän ihana ja hirvittävän raskas.

Olen sitä mieltä, että maailma tarvitsee äitiyden energiaa, uudistuvaa ja luovaa voimaa. Olen myös sitä mieltä, että äitiys on parasta mitä ihminen voi kokea sekä fyysisesti että henkisesti. Mutta se on myös raskasta, elämän mittainen matka. Äidit ovat se maa, josta kaikki kasvaa. Kuten hoidamme maaperää että se tuottaisi satoa, kuin pidämme huolta järvistä ja metsistä että ne pysyisivät elinvoimaisina ja hyvinvoivina, sama meidän olisi tehtävä äideille. Antaa se tuki ja arvostus jonka he ansaitsevat.

Äidit on jätetty tässä ajassa hyvin yksin. Siinä missä ennen naisilla oli tukenaan suvun muita naisia, nykyään yhteisön tuki puuttuu. Tästä aiheutuu yksinäisyyttä ja väsymystä. Sen lisäksi äideistä on tehty yhteiskunnan taakka ja rasite, ja naisten yhteisö on vaihtunut kilpailuksi ja arvosteluksi. Arvostus alkulähdettä kohtaan on unohtunut rahan tieltä, ja kääntänyt myös äitejä toisiaan vastaan.

Merkittävästä tehtävästä huolimatta, tie ei koskaan ole helppo. Päivästä tai tunnista riippuen, jokainen voi varmasti allekirjoittaa joko ”nautin joka hetkestä” tai ”en kestä enää hetkeäkään”. Samoin ”en jaksa enää” ja ”olenko tarpeeksi”. Elämä jatkuvassa univelassa on raastavaa, jatkuvasti huolehtimassa ja täyttämässä muiden tarpeita. Se tuntuu tärkeältä ja oikealta, mutta myös raastavan raskaalta. Silloin yhteisön tehtävä on kannatella, auttaa kantamaan taakkaa ja kertoa että et ole yksin. Antaa romahtaa, ja nostaa ylös. Koska äitien hyvinvointi on koko yhteisön hyvinvointi.

Kehomme ja mielemme osaa puhdistaa itsensä, kunhan annamme sen tehdä sen

Itku puhdistaa kuonaa, kehomme tarvitsee itkua. Oksitosiini virtaa itkun jälkeen, ja mangaanitasot laskevat. Näin mieliala nousee, ja ahdistus ja hermostuminen vähenee. Kehomme ja mielemme osaa puhdistaa itsensä, kunhan annamme sen tehdä sen. Tunteiden patoaminen kuormittaa mielenterveyttä, sekä lisää riskiä sairastua mm. sydän ja verisuonisairauksiin.

Kuvittelemme, että meidän on aina pärjättävä, ja että tunteiden näyttäminen tekee meistä heikomman. Se on ylisukupolvinen taakka. Voimme päästä irti, opetella olemaan vahvoja samalla, kun olemme tuntevia ja näytämme tunteemme. Taakkamme ei kevene, eikä helpotu ilman suuttumusta, surua tai avunhuutoa. Pahalta tuntuvien tunteiden ja asioiden kertominen raivaa tilaa muutokselle.

Puhdistamme omaa kehoamme, ja omaa sukulinjaamme, sekä koko yhteisön energioita käsittelemällä asioita. Sinä ja tunteesi ette koskaan ole vain sinä ja tunteesi. Olet kerrostuma siitä mitä on ollut ennen sinua, ja se millaisen lisän sinä tuot omaan yhteisöösi ja mitä jätät jälkeesi riippuu siitä, miten sinä kohtaat asiat ja hoidat tunteitasi.

Olen kirjoittanut aiemminkin perinteisistä laulukulttuureista, tunteiden näyttämisestä ja äänellä itkemisestä. Tapana on ollut suoraan puhua ulos paha olonsa, itkeä itkunsa yhdessä yhteisön kanssa, ja voimaantua sillä. Siitä on aika pitkä matka tähän, missä väsymyksestä ja mielipahasta valittava äiti saa viharyöpyn niskaansa. Naiset ovat itkeneet huolensa lapsista ja arjen raskaudesta. Samoin kiitollisuudesta niille, jotka auttavat selviytymään. Se on vaistomaisesti haettua terapiaa, sydämen purkamista sekä tapa hakea muilta lohtua ja ymmärrystä. Se naisten välinen tuki toimii kaikkiin suuntiin eikä jätä yksin

Pimeää saa pelätä. Saa väsyä, uupua ja ahdistua. Ilman pimeyttä olisi valoakaan. On osattava hyväksyä sekä oma pimeytensä, että muiden. Pimeyden hyväksymällä, voi nähdä siellä myös rauhaa ja kauneutta. Äidin ensimmäinen matka on kun hän tuo uuden sielun keholliseen muotoon. Naisen elämä on jatkuvaa matkustamista rajalla, mutta on tunnettava reitti molempiin suuntiin.

Rakkaus ei koskaan ole ainoa tunne, jota lasta kohtaan kokee

Puhutaan paljon henkisyydestä ja asennoitumisesta. Siitä tulee usein mieleen loputon rauhan ja onnen täyttämä arki, jonka saavutat kun asennoidut oikein ja löydät sisäisen rauhan. Maailma on täynnä surullisia ja hirveitä asioita. Elämä lapsen kanssa on jatkuvaa vuoristorataa hormonien, väsymyksen, ylitsepursuavan rakkauden, riittämättömyyden, huolen ja muun keskellä. Jos tässä sekasotkussa ei kokisi surua, vihaa, ahdistusta ja muuta, ei huomasi tai tuntisi puoliakaan siitä mitä ympärillä on.

Joskus täytyy itkeä ja surra. Ei tarvitse olla ylivertainen ihminen jolla on loistava asenne. Saa seisoa avohakkuun reunalla ja itkeä, koska se on väärin ja kamalaa. Saat istua lapsesi vieressä ja itkeä koska pelkäät hänen puolestaan. Saat pysähtyä keskelle katua itkemään auton alle jääneen ketun puolesta. Saat itkeä koska et jaksa siivota viidettä kertaa hammastahnaa seinästä saman aamun aikana. Saat kokea ja käsitellä ne tunteet, ja jatkaa eteenpäin vapaana. Itkeä voi myös ilosta ja kiitollisuudesta. Senkin saa näyttää.

Työelämä ja muu maailmanmeno ei tunnista äitiyttä normaaliksi elämäksi. Se kuitenkin on osa luonnollista elämänrytmiä. Se ei ole pyhä ja pyyteetön, ei pelkkää rakkautta ja uhrautumista. Rakkaus ei koskaan ole ainoa tunne, jota lasta kohtaan kokee. Jokaiselle äidille haluaisin sanoa, että jos joku on mitätöimässä tunteitasi, älä anna hänen tartuttaa sinua.

Todellisuudessa kukaan ei ole huonompi tai vähemmän valaistunut, jos itkee koko keuhkojensa ja sielunsa pohjasta, äitilinjan alusta asti. Kun tunteet padotaan, ne jäävät sisällesi. Tätä taakkaa kannat sisälläsi, ja siirrät sen omille lapsillesi. Silloin on oman luontonsa äärellä, kun kohtaa tunteensa, elää ne läpi ja kääntää voimavaraksi.

Kirjoittanut
Lisää kirjoittajalta Kiia Kakko

Äitiys on tila, jossa kaikki tunteet ovat voimakkaita

Pelko negatiivisia tunteita kohtaan estää meitä kokemasta niitä, ja uskomus siitä, että...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.