3 henkisen polun sudenkuoppaa – ja miten selvitä niistä?

Henkinen polku itsessään on yksi suuri sudenkuoppa, ellemme ole hereillä sen kanssa mitä henkisyys meille oikeastaan on ja millä polulla ajattelemme olevamme. Olenkin havahtunut siihen, että sinänsä positiiviset henkisen kasvun ilmiöt voivat muuttua itseen tai muihin kohdistuvaksi armottomuudeksi, jos emme ole tarkkana miten niitä tulkitsemme.

1. Valaistumispyrkimys

Kuinka moni meistä uskaltaa myöntää, että olemme tällä polulla “tullaksemme joksikin”: meitä ajaa eteenpäin jonkin tietyn lopputuleman löytyminen. Haluamme valaistua. Jos emme ihan samalla tavalla kuin historian suuret valaistuneet, niin ainakin vähän enemmän kuin naapurin Pirkko.

Samalla elämäämme voi salakavalasti hiipiä sekä ylemmyyden- että alemmuudentunto riippuen siitä keneen vertaamme. Tuo tuossa ei olekaan yhtä henkinen kuin minä, mutta voi ei – enpä minäkään ole yhtä henkinen kuin tuo toinen tuolla! Henkisyys saattaa itsessään pohjautua riittämättömyyden kokemukseen ja sen viljelyyn: “voi jospa vain ymmärtäisit, olisit jo perillä/valossa/rakastettu”.

Riittämättömyyden kokemus on osa ihmisyyttä ja sellaisenaan inhimillistä. Onkin hyvä pysähtyä välillä miettimään mille oma henkinen kasvu perustuu ja miltä polku alkaa näyttää, jos sen perustana ei olekaan riittämättömyys tai tyytymättömyys.

2. Manifestointi

Olen valvonut tuskan hiessä eräänkin yön miettien suurinpiirtein seuraavasti: “jos nyt ajattelen tätä hankalaa asiaa, se varmaankin manifestoituu ongelmana elämääni, mutta voi, en pysty lopettamaan tämän ajattelua, joten olen nyt itse aiheuttanut kaikki ongelmani.”

Manifestaatiouskovaisuus saattaa perustua ajatukseen siitä, että kaikki ilmiöt ovat elämässämme itse kutsuminamme. Ja sen myötä siihen, että mikä tahansa on kutsuttavissa, kunhan vain osaamme manifestoida “oikein”. Tämän myötä asetamme itsellemme aikamoiset paineet olla jumalia omassa elämässämme. Ja saatamme päätyä vaalimaan sellaista asennetta, että kaikki – hirveimmätkin asiat – olemme aiheuttaneet itse.

Elämä on kuitenkin meitä paljon suurempi kokonaisuus. Oma näkemykseni on se, että olemassaolo on aina armollinen, mutta sillä on oma kulkunsa. Pisara ei hallitse merta, eikä sen ole tarkoituskaan.

Manifestaatio ei ole ajatusprosessi. Itselleni luottamuksen harjoittaminen olemassaolon hyvyyttä kohtaan riittää mainiosti manifestaatioksi.

3. Korkein potentiaali

Olenko ainoa, joka ajoittain jäätyy sen ajatuksen edessä, että “minussa on mittaamaton potentiaali”? Moniko tuntee turhautumista siitä, että käsittää ihmisellä toisaalta olevan kykyjä ja mahdollisuuksia vaikka mihin – ja samalla on tämä oman ihmisyyden raivostuttavan riemastuttava kokonaisuus, joka kompastelee milloin mihinkin lillukanvarsiin? Itseäni ei mitenkään erityisesti lohduta se ajatus, että “halutessani pystyn mihin vain”, varsinkaan silloin, kun makaan lattianraossa ties minkä elämän mutkapallon seurauksena.

Onkin lupa olla kriittinen sellaisten henkisen polun ilmiöiden kanssa, jotka saavat meidät tuntemaan riittämättömyyttä ja pakkoa pyrkiä olemaan jotain enemmän.

Zen-mestari Thich Nhat Hanh sanoi eräässä opetuksessaan, että kun istumme meditaatiossa, tehtävämme on olla onnellisia siitä, että ylipäänsä istumme ja tiedostamme, että olemme elossa.

Tämä mestari ei siis kehottanut pyrkimään, muuttumaan tai tavoittelemaan jotain, vaan iloitsemaan siitä, että tiedostamme olevamme elossa. Se riittää. Ja kun tarkasti katson, saatan huomata, että tämä lempeän tyytyväisyyden harjoittaminen voi hyvinkin olla passeli ohjenuora henkisten sudenkuoppien ohittamiseen.

(kuva: Pexels/Johannes Plenio/@jplenio)

http://www.yhteydenvoima.fi/kasvuohjaus

Lisää kirjoittajalta Yhteyden voima

Koko maailman ei ole tarkoitus levätä harteillasi – näin tunnistat ja ehkäiset empatiauupumusta

Me ihmiset olemme huokoisia olentoja. Vaikutamme toisiimme paljon moninaisemmin kuin mitä pystymme...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.