Yksinhuoltajan äitienpäivä

Äitienpäivä lähestyy taas. Yksinhuoltaja saa taas lukea, kuinka kaikkien muiden perheiden isät tuovat aamupalan sänkyyn, ja lapset käpertyvät myös viereen syömään isän tekemiä lettuja. Ikkunasta näkyy sateenkaari ja linnut visertävät kauniisti. Ja kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana! Yksinhuoltajana täytyy todeta, että katkeruus välillä värittää arkea. Isänpäivä tarhalla, äitienpäivä ilman kukkia aviomieheltä, joulu ilman isää, kahdestaan lapsen kanssa Korkeasaareen ja niin edelleen.

Eihän se niiden ehjien perheiden syy ole, että minä olen yksin ainut vanhempi. Eihän se niissä ehjissäkään perheissä todellakaan onnea aina ole. Silti yksinhuoltajan sydän välillä väkisinkin särkyy, kun näkee onnellisia äitienpäivä-päivityksiä joissa äitejä hemmotellaan, ja mainoksia suunnattu isälle, että osta kukkia ja koruja äitienpäiväksi.

Picture

Alusta asti totaaliyksinhuoltajana​

Olen alusta asti ollut yksinhuoltaja, ja toisaalta hyvä niin. Olen ihan tyytyväinen elämääni näin, kun tätä tämä on nyt eikä se muuksi muutu. En kaipaa miestä ainakaan tällä hetkellä elämääni, mutta en voi olla silti ajattelematta miten se vaikuttaa lapseni elämään. Vielä hän ei ole ihmetellyt isänsä puutetta elämässään, mutta sekin päivä on vielä edessä.

Ainoana vanhempana olemisessa on myös tavallaan omat etunsa – saa itse päättää lapsen asioista ja kasvatustavasta. Ei tarvitse riidellä puolison kanssa mistään. Sinänsä laiha lohtu silloin kun kaipaisi jotakuta jonka kanssa jakaa ne upeat hetket, kun lapsi sanoo ensimmäisen sanansa tai oppii kävelemään. Tai silloin kun on uupuneena kantanut huutavaa vauvaa viikon ja kuukauden joka yö sylissään, kun vauva ei lakkaa itkemästä. Kun yöllä miettii tulikuuman lapsen kanssa, lähteäkö päivystykseen vai ei. Kun lapsi alkaa yhtäkkiä uhmaiässä lyömään. Silloin kaipaisi toisenkin aikuisen tukea ja neuvoja.

Joskus mietin tulevaisuutta ja sitä kun lapsi lentää pesästä ja jään yksin, haluanko silloin vasta havahtua että minullakin on oma elämä? Löydänkö koskaan onnea ja rakkautta itselleni? Yksinhuoltajana uuden kumppanin löytäminen ei kuitenkaan ole helppoa. Missä vaiheessa yksinhuoltaja tapailee miehiä vai ottaako hän lapsen mukaan treffeille? Jos uudella kumppanilla ei ole lapsia itsellään, voiko syntyä kitkaa jos uusi treffikumppani ei ymmärrä että en voi saada lapsenvahtia treffejä varten neljä kertaa viikossa? Jos taas uudella tyypillä on lapsia, miten toimii uusperhekuviot? Tykkääkö lapset toisistaan, tuleeko ne toimeen? Tuleeko lapset toimeen uusien kumppanien kanssa? Kuka asuu missä ja milloinkin?

Picture

Millaista olisi yksinhuoltajan seurustelu?

Eniten uuden miehen elämään ottamisessa pelottaa se, onko hän hyvä esikuva lapselleni. Miten hän suhtautuu lapseen ja mitä jos hän ei osaakaan kohdella lastani hyvin? Millaiset kasvatustavat hänellä on, varsinkin jos hänellä ei ole jo ennestään lapsia? Miten paljon annan hänen olla mukana päättämässä lapseni asioista? Minua on entisissä suhteissa välillä kohdeltu todella huonosti, enkä halua sellaista miestä lapseni elämään.

Jos kumppanin löytäminen ennen lasta on ollut haastavaa, ei se yhtään helpotu sen jälkeen kun on saanut lapsen. Minua on ennenkin kutsuttu valikoivaksi ja nirsoksi miesten suhteen, ja lapsen saamisen jälkeen lista vaatimuksista tuntuu mahdottoman pitkältä. Mutta en minä sitä kiusallani tee, vaan oman itseni ja ennen kaikkea lapseni vuoksi.

Olen näinä kolmena äitienpäivänä jolloin olen ollut äiti, ostanut itse itselleni kukkia ja taputtanut itseäni olalle koska olen selvinnyt taas vuoden eteenpäin. Olen taas vuoden jaksanut valvoa, ruokkia, nukuttaa, kuskata, leikittää, pestä, kasvattaa, vaatettaa, hoivata, halia ja helliä yksin, ainoana vanhempana. On ollut todella rankkoja hetkiä mutta myös maailman ihanimpia hetkiä, joiden ansiosta jaksaa.

Picture

Yksinhuoltajana tunnen välillä ulkopuolisuutta

Välillä tulee eteen hetkiä jolloin ihmiset automaattisesti olettavat että olen naimisissa tai että lapsen isä on elämässämme mukana. Silloin on saattanut tulla vaivaannuttavia hetkiä, mutta useimmiten toiselle osapuolelle. Itse alan olemaan aika sinut sen kanssa että lapsen isä ei ole mukana elämässämme. Välillä tosin tuntuu turhauttavalta, ikävältä ja jollain tavalla myös nololta selitellä tuntemattomille tilanteestamme, että ”itseasiassa lapsen isä ei ole meidän elämässämme…”.​

Kun poikani oli vielä vauva ja kävimme leikkipuistoissa, ja kun juttelin muiden äitien kanssa tunsin usein olevani ulkopuolinen. Harvemmin törmäsin muihin yksinhuoltajiin, tai sitten hekään eivät mainostaneet asiaa ääneen. Kun puhuimme synnytyksestä ja muut kertoivat mitä kaikkea hölmöä miehet olivat möläyttäneet supistusten lomassa, olin usein vain hiljaa enkä jaksanut edes sanoa mitään. Kun äidit valittivat kilpaa siitä kuinka väsyneitä he ovat aina viikonloppuisin, kun arkena isän täytyy nukkua täydet yöt, että vasta lauantai-aamuna isi jaksaa herätä ja äiti saa nukkua vain yhden aamun viikossa pitkään.

Niinä hetkinä mietin hiljaa mielessäni, että kenenkään tilanteita ei pitäisi verrata toisiinsa, mutta olisipa minullakin ”isi” joka voisi antaa minun joskus nukkua pidempään aamulla. Olisipa meidänkin perheessä “isi” joka jakaa taloudelliset huolet ja kantaa leivän pöytään. Siis kirjaimellisesti, olisi kiva joskus saada leipä jonkun muun kantamana kotiin. Sellaisina hetkinä on vaikeaa olla tuntematta katkeruutta.

Picture

Onneksi vanhempani asuvat lähellä ja olemme hyvissä väleissä, joten voimme lapsen kanssa mennä perheen kesken vaikkapa syömään äitienpäivänä. Ennen kuin vanhempani muuttivat takaisin Suomeen vietin äitienpäivän kahdestaan poikani kanssa kun hän oli vauva, ja se tuntui kieltämättä vähän tyhjältä. Varsinkin kun luki blogeista ja facebookista kaikista niistä muista perheistä joissa isät lapsineen tekivät äideille kakkua ja äiti sai nukkua pitkään.Tänä päivänä olen kuitenkin jo oppinut hieman päästämään irti katkeruudesta, koska ketä se palvelee? Ei ainakaan minua eikä lastani.

Katkeruudella emme saa isää meidän elämäämme. Meidän perhe on hyvä juuri tällaisena kuin se on. Onneksi lapsella kuitenkin on elämässään eno, isoisä, kummisetiä ja paljon muitakin mahtavia ihmisiä. Onnellisessa perheessä ei ole tärkeää vanhempien määrä vaan rakkauden määrä. Uskon ainakin itse antavani pojalleni rakkautta kahden vanhemman edestä!

Picture

Lapsi on koko maailmani

Rakas lapsonen oli tehnyt minulle tarhassa kortin, joka oli käsilaukun muotoinen ja hän oli siitä niin ylpeä. Hän meni sen kanssa jopa nukkumaan, koska kuulemma se oli hänelle tosi tärkeä. Tarhassa he olivat myös valokuvanneet luontoa, ja lapsi oli ottanut valokuvan haavanlehdestä äidille. Eräänä aamuna ennen kuin ehdin edes avata silmiäni kuului ”Äiti? Rakastan sua.”(toki sen jälkeen kun avasin silmäni, näin lähietäisyydeltä huolestuneen kolmevuotiaan joka tökki tukkaani ja sanoi ”Äiti sun tukka ei oo enää pinkki! Ja siellä on alla tätä mustaa (juurikasvua)!”)

​Kerran kun olimme yksinhuoltajien vertaistukiryhmässä ja poikani oli ollut hoitajien kanssa piirtämässä, hän juoksi lopuksi luokseni kasvot säteillen onnesta – piirsin sinulle kuvan äiti! Kuvassa oli perinteinen suttu, mitä nyt tuon ikäinen piirtääkään. Mutta saatesanat saivat äidin sydämen sulamaan: ”Äiti. Piirsin maailman. Äiti tässä on sinulle koko maailma!”

Picture

Mitä muuta muka tarvitsen tällä hetkellä elämääni, kun sitä rikastuttaa jo niin paljon joka päivä ihana pieni herrasmies?
Lisää kirjoittajalta Masentunut mutsi / Tinna Pehkonen

Työttömien aktiivimallista

Nyt on Sipilän hallitus keksinyt upean tavan saada minut ja muut työttömät...
Lue lisää

11 Kommenttia

  • Sattumalta näin blogisi otsikon ja päädyin lukemaan tätä kirjoitusta.
    Aivan ihana kirjoitus.
    Itse olen viikon pohtinut tulevaa sunnuntaita ja sitä miten äidit tulevat facebookiin kertoilemaan lahjoistaan. Onneksi itselleni on tärkeintä lasten osoittama rakkaus ja saan viettää ihanaa päivää omien murujeni kanssa. Tähän mennessä rakkain äitienpäivälahjani on poikani 2-vuotiaana askartelema helmirannekoru. Miten sitä onkin joskus ollut niin pinnallinen, että toivoi lähestulkoot jotain kuuta taivaalta.
    Ensimmäinen äitienpäivä yksin lasten kanssa. Omaa äitiäkään ei ole, mutta silti jaksan uskoa että päivä tulee olemaan aivan täydellinen.
    Oikein ihanaa äitienpäivää sinulle!

    • Ihanaa kun säkin eksyit tänne ja tykkäsit kirjotuksesta! Se äitienpäivähän on just niin hyvä kun siitä mielessään tekee, ja lapset on niin suuri ilo ja onni että ne kyllä riittää ? Mutta eihän sitä ajatuksilleen mitään voi, että välillä on yksinäinen olo. ❤️

  • Kiitos ja samoin hyvää äitienpäivää sulle ? Kivaa että eksyit blogiin ja tykkäsit tekstistä!

  • Kiitos ja samoin hyvää äitienpäivää sulle ? Kivaa että eksyit blogiin ja tykkäsit tekstistä!

  • Rakastan elämääni, mutta osaan kyllä hyvin samaistua tekstiin 🙂
    Ihanaa äitienpäivää sinulle ja teille kummallekkin <3

  • Ymmärrän tunteesi hyvin. Meidänkään perheessä ei ole isä mitenkään mukana. Kaikesta huolimatta hyvää äitienpäivää! 🙂

  • Oon miettiny samaa, et jos en menis oman äitini luo niin varmaan keksisin jonkun yhteisen yh-äitienpäivävieton muiden äitien kanssa 🙂

  • Ihana kirjoitus<3 Aika kultaa muistot,vaikka katkeriakin hetkiä on. Ollaan me silti melko sankareita,tuntuu välillä että kaikkivoipia:D Eniten kaipaa aikoja,ku vielä pääs extemporee reissuille,leffaan,syömään,saa nukkua pitkään jne.. Tässä laskin,ettei vielä vuosiin pysty mihinkään tuohon. Noina vuosina saan kuitenki jotain,mitä moni nainen ei saa; olla äiti<3 Halauksia ja tsemppejä kaikille

    • Niinpä, äitinä oleminen ei tarkota sitä että ei pystyis enää tekemään mitään, se tekeminen vaan vähän muuttuu 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.