Vihatyökurssi ja tunteiden kohtaaminen

Kävin eilen Jari Koposen pitämällä vihatyökurssilla. Tunsin valmistelevani itseäni kurssille menoa jo muutamia kuukausia, koska mulla olisi ollut mahdollisuus osallistua kurssille jo viime maaliskuussa, mutta tunsin sydämessäni että tuntuu ettei ole oikea aika, joku siinä tuntui siinä hetkessä hyvin ahdistavalta. Kiitollinen olen siitä että osasin kunnioittaa itseäni ja omia rajojani ja annoin toiselle ihmiselle mahdollisuuden kurssille. Jarin sanojen mukaan tämä oli juurikin sitä omaa vihatyötä.

Nyt tässä hetkessä tunsin että olen valmis kohtaamaan pelkoni ja häpeäni liittyen vihan tunteeseen, koska elämässäni vihalle ei ole ollut koskaan tilaa, se ei ole saanut tulla näkyväksi ja kuulluksi muiden ihmisten kanssa. Koirani kuoleman jälkeen kylläkin sitä ekaa kertaa elämässäni sain kohdattua voimaannuttavalla tavalla, ja tämä hoiti minua syvästi. Mutta en ole koskaan saanut kokemusta aiemmin elämässäni, että joku olisi fyysisesti läsnä ja kohtaisi minun vihan tunteeni rakkaudella. Tiesin tämän kurssin olevan minulle erityisen tärkeä juurikin tähän vaiheeseen elämässäni. Tunsin, että on aika tuoda tämäkin puoli itsestäni näkyväksi ihan uudella tavalla, antaa itselle mahdollisuus uusiin kokemuksiin ja syvästi pelon kohtaamiseen.

Se, että päättää mennä vihatyökurssille, on suuri päätös. Sitä ei välttämättä voi tehdä hetkessä. Se vaatii harkintakykyä, oman itsensä kuuntelua ja se vaatii rohkeutta kohdata omat pelkonsa. Se vaatii mennä ainakin omalla kohdallani hyvin epämukavuusalueelleni. Tunsin, että kurssilla ei ole helppoa tuoda näkyväksi omia haavoja mutta samalla tunsin, ettei ole helppoa kuunnella muiden tarinoita ja katsoa itsessä sitä mitä muiden kivut itsessä herättää. Mutta tämä oli juurikin se, mitä halusin mennä itsessäni kohtaamaan. Halusin kokea turvallisen ja rakkaudellisen ympäristön, jossa kaikki, siis ihan kaikki tunteet saa tulla näkyväksi ja kohdatuiksi. Saada kokemus, että minua rakastetaan haavoistani huolimatta, ja myöskin saada kokemus siitä että me kaikki olemme yhtä ja hyvin hyvin samankaltaisia.

Kurssin alussa jo huomasin että täällä tuntuu hyvältä olla vaikkakin jännittää. Ja kun Jari aloitti kertomaan ja jakamaan omaa tarinaansa, nosti se minussa kaikenlaisia tunteita pintaan, erityisesti pelkoa ja surua. Oli upeaa saada kokemus, että on turvallinen ympäristö jossa ei ole yksin, jossa saa läpielää erilaisia tunteita. Ja oli hienoa huomata omassa kehossaan, kuinka rauhallinen ja levollinen oma keho ja jopa hengitys olikaan, vaikka kyseessä oli hyvin vaikeiden tunteiden kohtaamista.

Kaikki tunteet tarvitsee tullakseen esiin, turvaa. Ja Jari kuvaili upeasti erilaisia tunteita: pelkoa, vihaa, surua, rakkautta. Ja kertoi näistä isyyden ja äitiyden näkökulmasta. Sain niin paljon ymmärrystä naisen ja miehen ”rooleista” ja siitä mistä itse jäänyt paitsi elämässä ja mitä minä tarvitsen voidakseni hyvin, tuntiakseni turvaa.

Kurssilla käydään psykodraaman kautta omaa tarinaa läpi, jotta voi saada hoitavia kokemuksia sille mitä on tapahtunut ja käydä läpi niitä tunteita, mitä sisimpään on jäänyt esim. traumaattisista lapsuuden haavoista.

Omalla vuorossani toin esille syvää kipuani isäni kanssa, joka on murtanut ja haavoittanut minua syvästi tuomitsemalla, rankaisemalla ja raivoamisen kautta. Sain istua rakkauden sylissä ja katsoa ja tuntea, miltä sisäisestä lapsestani tuntuu kun isä syyttää ja vähättelee menemään. Rakkauden, lapsen, isän roolissa oli siis eri ihmiset kurssilta. Menin halaamaan ja pitämään minua pienenä sylissä. Sain antaa lapselle sitä rakkautta mitä hän olisi sillonkin tarvinnut, kun koin jääneeni täysin yksin. Pelkäsin koko lapsuuteeni kuollakseni. Elin kauhun keskellä. Isän, miehen jonka olisi pitänyt tuoda lapsille ja äidille turvaa, rikkoi tätä turvaa jatkuvasti. Ei ihme, että äidilläkään ei ollut turvaa jakaa rakkauttaan ja hengittää. Ei kellään ollut tilaa hengittää.

Ja oli niin eheyttävää kuulla rakkauden sanovan minulle, että olet rakas. Sinua rakastetaan. Ja se oli kaikista helpottavinta kuulla kun mulle sanottiin että sä saat epäillä, sua rakastetaan silti. Koska mä oon vaatinut itseltäni et mun vaan täytyy osata, luottaa, pystyä, kyetä. En saa epäillä, en saa olla epävarma, en saa tuntea riittämättömyyttä, täytyy vaan kokea ittensä riittäväksi ja luottaa rakkauteen, että olen rakkauden arvoinen. Se oli niin ihmeellistä saada kuulla että sä saat epäillä, ei se haittaa, se on ok!

Tarvitsin sitten kolme isyys hahmoa mun syyttelevän isäni ja minun, sisäisen lapsen ja rakkauden väliin. Se tuntui niin turvaa tuovalta. Kun nämä isyyshahmot sanoivat mun isälleni ku se alko syyttämään, että nyt hiljaa! Sä jätät Kaisan rauhaan! Ja sitten he sanoivat mulle, että sä oot turvassa! Mikä helpotus! Sain olla myös lapsen roolissa, minua halasi yhtä aikaa kaksi ihmistä. Ja isyys piti huolta, että olen turvassa! Mua ei voida satuttaa enää!

Ei mulla sanat riitä kaikkeen siihen, mitä tässä sain kokea, niin paljon tunteita, itkua, helpotusta, rakkautta, pelkoa.. ja lopuksi tuntui uskomattoman hyvältä saada lyödä pesäpallomailan tapaisella mailalla säkkiin muutaman kerran haavoittuvasta lähtöasennosta käsin. Sain ilmaista sitä vihaa, mitä mulla on isääni kohtaan, tuntui tärkeältä ja hyvin voimaannuttavalta.

Kurssilla myös kaikkien muiden tarinoiden kautta, sain kokea todella syvää parantumista, haavojen hoitamista. Oli hienoa nähdä, kuinka kaunis kokonaisuus kaikenkaikkiaan kurssi oli, koska minun täytyi juurikin olla tässä hetkessä todistamassa noiden ihmisten tarinoita ja kipuja koska varsinkin tietyt osat niistä, osui minulle tosi syvälle, hyvin kipeisiin alueisiin. Myöskin ne ”roolit” mitä esitti muiden tarinassa, oli juurikin tarkoituksella juuri ne mitä itse tarvitsi siinä hetkessä kokea.

Nyt tunnen jotain ihan uutta alkaneeni. Todella jotain hyvin syvää kuormaa on lähtenyt sydämestä ja solutasolta vapaaksi, ja tässä sitä saa elää päivä kerrallaan ihmetellen mitä tämä kurssin oivallukset ja hoitavat tapahtumat tuokaan tullessaan. Huomasin kurssin jälkeen, että nyt mun kehomuistiin on mennyt se kokemus, että nämä isyyshahmot suojelevat minua kaikelta. Nyt mun ei tarvii enää pelätä niin paljon muiden odotuksia ja vaatimuksia mua kohtaan. Juurikin erityisesti vanhempieni, edelleen ku se sisäinen lapsi on pelännyt niitä, antanut heidän ajatusten vaikuttaa aivan liikaa itseensä, siihen miten itse itsensä kokee ja näkee ja mitä elämässä toteuttaa.

Mä oon pelännyt esimerkiksi menestymistä, pelännyt etten mä saa oikeasti tehdä niitä asioita mitä rakastan, esim. vaikka perustaa yritystä koska vanhempani ovat pelotelleet mut kuoliaaksi, ettei yrityksen perustaminen kannata. Nyt tuntuu, että mun ja mun vanhempien ja muiden ikävien ihmisten välissä on tämä turvaa tuova isyysmuuri, jota ei enää menneisyydessä olleet tai tässä hetkessä olevat ihmiset voi rikkoa. Tämä muuri on ja pysyy! Se on sama mitä muut ajattelee tai sanoo mulle, nyt mulla on turva, jota en suostu enää antamaan kenenkään rikkoa.

Mua ei saa rikkoa enää! Se on loppu nyt! Itken helpotuksesta, koska kokemukseni kurssilta oli myös se, että en todellakaan ole näiden kipujeni kanssa yksin, käymme niin samankaltaisia asioita läpi ja koemme tunteet samallatavalla. Tuntuu vihdoin siltä, että kuulun jonnekin. Täällä on oikeasti minua rakastavia ihmisiä, niin miehiä kuin naisia. Saan oikeasti olla turvallisesti sitä mitä olen, ei tarvitse pelätä enää ja elää selviytymisen tilassa.

Elämääni on alkanut tulla aivan ihania rakkaita ihmisiä. On ihana opetella askel kerrallaan päästämään muut lähelle, ja saada niitä korjaavia kokemuksia. Ei voi odottaa itseltä, että luottaa rakkauteen ja muihin, jos ei ole saanut korjaavia ja hoitavia kokemuksia. Täytyy antaa itselle ja omalle eheytymiselle aikaa ja tilaa, ja saada kokemuksia siitä, että läheisyydelle avautuminen on turvallista. Saada kokemuksia, että on olemassa miehiä, jotka antaa itselle luvan olla sitä mitä olen ja eivät lähde rinnalta minnekään.

Näitä kokemuksia olenkin saanut alkaa kokea miestenkin kanssa, ja se tuntuu hyvin tärkeältä. Hyvin eheyttävältä. Saa kuulla mieheltä, että tunnet mitä tunnet, minä en lähde yhtään minnekään! Ja sen vaan aistii, kun toinen sanoo sen sydämestä ja tarkoittaa sitä. Sen vaan tuntee itsessä, kenen lähellä on hyvä olla ja kenen ei. Sitä on tosi tärkeä kunnioittaa. Kunnioittaa itseään niin paljon, ettei vie itseään tilanteisiin, jossa itseä satutetaan ja jotka rikkoo itseään. Jos tämä tarkoittaa etäisyyttä omista vanhemmista, suosittelen sitä ottamaan.

On tärkeää luoda itselle turvallinen ympäristö ja turvalliset ihmiset ympärilleen, joiden kanssa on tilaa hengittää, joiden kanssa saa olla sitä mitä on. Jotka kannustaa, jotka tukee, jotka on paikalla myös heikkouden tullessa esiin.

Suosittelen tätä kurssia jokaisella niin lämpimästi! Oli omat haavat ja pelot miten syviä ja kammottavia tahansa! Jarin kurssilla on todella tilaa olla se kuka on, ja siellä kunnioitetaan syvästi omia rajoja, ei tarvi kiirehtiä ei edetä, ei edes osallistua jos siltä tuntuu. Siellä ei vaadita yhtikäs mitään! Siellä on todella turvallista olla. Aluksi pelon kohtaaminen voi tuntua hirvittävältä, mutta se mitä sen jälkeen voi tuntea, voi olla jotain ennenkokematonta ja tärkeää.

Kehossa myöskin kurssin jälkeen on uudenlainen levollisuus. Usein ihminen jännittää purentalihaksia kun on vihan tunteita sisällä ja myös muita kehon alueita. Minun kasvoni kielestä alkaen on täysin rentoutunut ja koko keho myös. Kehohan meillä on uskomattoman viisas, koska kehon viestit eivät valehtele koskaan.

Se, että olen saanut olla miehen turvallisessa sylissä ja tuolla kurssilla turvallisessa ympäristössä ja rakkauden ympäröimänä, saa aikaan uuden verson syntymistä.

Innolla katson mitä tästä syntyy.

 

Lisää kirjoittajalta Rohkeutta astua omaan voimaan/Kaisa-Liisa Ahola

Vihatyökurssi ja tunteiden kohtaaminen

Kävin eilen Jari Koposen pitämällä vihatyökurssilla. Tunsin valmistelevani itseäni kurssille menoa jo...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.