Vihan viesti Naiselle

Oletko tunnistanut itsessäsi vihan tunteen? Minulla on sinulle iloisia uutisia: Se on mahtijuttu!!

Naisen viha ja aggressio on nousemassa kollektiivisesti tänä aikana esiin avain kuten muutkin ”kielletyt” tunteet. Vihan tunteella on meille tärkeä viesti ja parhaimmillaan se antaa meille voimistavaa energiaa mennä eteenpäin ja aktivoi päästämään irti paikallaan jumittavista, pelkolähtöisistä ajatus-, uskomus,- ja toimintamalleista. Viha on siis pelkoa vahvempi tunne, mutta haasteena on se, että ymmärrämme sen viestin ja opimme ilmentämään sitä rakentavasti.

Kun alamme vapauttaa ja ilmentää mitä tahansa tunnetta, joita olemme (alitajuisesti) padonneet sisäämme, alamme vapautua kokonaiseksi itseksemme.Kyllä. It is our time, your time and mine. Tämä voi olla haaste ja uhka ympäristöllemme, joka on tottunut ”vanhaan meihin”. Se on uhka, sillä peilaamme ympäristöömme sitä, että heilläkin on mahdollisuus muuttua ja muutos on aina pelottavaa. Meidän tulee kohdata omat pelkomme – ja sitä kautta kasvaa ihmisenä kohti täyttä potentiaaliamme. Vihan tunne voi olla portti muutokseen, kun osaamme kanavoida sen oikealla tavalla.

Viha viestii yleensä omien rajojen laittamisen tarpeesta ja oman itsen, omien tarpeiden huomioimisesta. Pelossa eläessämme olemme alistuneet johonkin tiettyyn elämisen malliin. Vihan kautta saamme voiman itsellemme takaisin ja lopetamme alistumisen. Nyt riittää, kiitos!Valitettavasti emme aina ymmärrä ottaa vihaa vastaan rakentavasti. Tämä on täysin inhimillistä, sillä kuka meille on opettanut ylipäänsä mitään tunteiden käsittelystä? Ei kukaan.

Yes, I’m a little badass and so are you!

Kaikkia tunteita, myös vihaa voi ilmentää epäterveesti tai sitten rakentavasti.Kun ilmennämme vihaa epäterveesti, enemmän tuhoavasti, käännämme ja patoamme sen helposti sisäänpäin esimerkiksi syömällä itsemme ähkyiseksi, turruttamalla sen erilaisilla nautintoaineilla tai tekemällä jotain muuta itse-sabotaasia. Tällöin emme kuuntele vihan viestiä vaan alennumme pelkoihimme, tapoihin ja tottumuksiin. Pelon valitsemista on myös ainainen myöntyminen asioille, joita ei aidosti haluaisi.Toinen tapa on projisoida viha ulospäin, syyttää ympäristöä,kumppania, ihmisiä ja asioita, joita sinulle ”tapahtuu”. Tällöinkin annamme todellisen voimamme pois sen sijaan, että saisimme tunteesta lisää voimaa.

Tunteiden herraksi

Oppimalla hieman tunnetaitoja, voimme tulla tunteidemme herraksi, sen sijaan, että antaisimme niille vallan hallita elämäämme. Matkallamme tunteiden herraksi,otamme vastaan tunteen viestin ja pyrimme ymmärtämään sitä. Sanoitamme tunnetta aivan kuten autamme lastamme samassa puuhassa.

”Nyt olen vihainen, nyt minua harmittaa”. No, miksi? Pyritään löytämään tunteen juurille. Olenko ottanut omaa aikaa? Olenko osannut sanoa EI (oikeastaan pitkään aikaan?), Olenko tunnistanut omia, todellisia tarpeitani? Olenko tehnyt oikeita asioita? Olenko uskaltanut ottaa askeleen muutokseen, rakentavaa toimintaa kohden, joka jo pitkään on kolkutellut ovellani?

Negatiiviset tunteet on tärkeä ottaa vastaan viestinä muutoksen tarpeesta.Ovellesi kolkutetaan niin kauan, kun tajuat viestin. Joskus tarvitaan keveympi koputus, joskus kunnon halolla mojautus päähän!

Omalla matkallani viha on ollut mukana seuraavissa positiivissa elämänmuutoksissa:

* Kyllästyneenä ja turhautuneena ainaiseen väsymykseen ja mielialan vaihteluun päätin ottaa vastuuta itselleni ja alkaa treenaamaan ja huolehtimaan hyvinvoinnistani
* Uskaltamalla lopettaa työssä, joka kulutti eikä palvellut omia arvoja
* Alkamalla jakamaan todellisia ajatuksiani blogissa, kun en tuntunut saavan niille tarpeeksi tukea omassa lähipiirissäni. Tulla ylipäänsä näkyväksi omana itsenäni eikä ympäristön oletusten kaltaisena.
* Kulkemalla kohti ihmisiä, jotka jakavat uudet arvoni ( ja täten kohtasin mm. sielunkumppanini / mieheni)
* Uskaltamalla lopettaa suhde, jossa ei ollut enää tilaa ilmentää omaa koko potentiaalia (mm. vihaa) ja päästä täten eteenpäin

Avaa ihmeessä ovi, siellä voi olla vaikka unelmiesi mies – (ainakin askeleen lähempänä!)

En ole todellakaan aina osannut ilmentää vihaa rakentavasti. Hyvin pitkään pienensin itseäni ja patosin todellisia ajatuksia ja impulsseja sisääni ja toisaalta syytin ympäristöä turhautumisesta. Tärkeä etappi itselleni on ollut löytää sellaisten ihmisten ja ympäristön pariin, jossa saan peiliä niistä tunteista ja ominaisuuksista, jotka vetävät puoleensa ja joiden ilmentämiseen en ole aiemmin saanut tukea.

Omassa lapsuudenkodissa esimerkiksi posiitivisten tunteiden ilmaiseminen on ollut hyvin rajallista. Edelleen huomaan, että siinä ympäristössä on hieman haastava ilmentää omaa, sisältä löytynyttä ”valoa”.Eläessäni henkisessä kuplassa, negatiivisille tunteille ei myöskään ollut tilaa. Kaikki tunteet tuli “pysäyttää”, muuntaa ja meditoida pois ja negatiivisiä tunteita kokiessa tunsi itsensä jotenkin epäonnistuneeksi.

Edelleenkin pidän tärkeänä sitä, että osaamme olla tarvittaessa irti tunteista, vakaa, stabiili, puhdas ja muuttumaton tarkkaileva tietoisuus tunteiden ja ajatusten takana. Mutta etenkin naisena, meidän potentiaali on myös jatkuvan flow:n ilmentämisessä. Sen sallimisessa, että on ihan ok kokea kaikenlaisia tunteita.Välillä voi räiskyä, jos siitä saa energiaa ja voimaa. Ja tarvittaessa olla tärkeä olla herkkä. Feminiininen ja maskuliininen – balanssiin jälleen kerran.

Mitä tehdä, kun tunne nousee tietoisuuteen?

Kun negatiivinen, voimakas tunne nousee, ota yhteys koko kehoosi. Ota yhteys hengitykseen, anna tunteelle tila ja pyri olemaan läsnä kehossasi.

Anna hyväksyntää kokemallesi, pyri antautumaan ja päästämään pikku hiljaa irti. Sano: olet turvassa.
Mikä tämän tunteen viesti on sinulle?
Onko vihan takana surua, joka kaipaisi päästä vapaaksi?
Mitä kehittävää voisit tehdä, joka vie omaa hyvinvointiasi eteenpäin?

Tunteiden kokeminen ja niiden kohtaaminen on upea ja tärkeä asia, sillä ne viestivät, että olemme elossa! Vauva-aika poksautti oman henkisen kuplani, kun tunteet puskivat väkisin esiin enkä voinut enää hillitä ja hallita niitä. Parisuhteessa opimme lopulta pääsemään vihan taakse, surun ja herkkyyden vapauttamiseen. Viime vuosina olen oppinut myös yksin vapauttamaan vihan takana olevaa itkua ja se on hyvin voimallista.

Joskus tunnetta voi olla tarve ilmentää voimallisemmin.Itse olen opetellut huutamaan mm. metsässä, tyynyyn tai wc:ssä. Myös naisringeissä olemme voineet ilmentää ärtymystä ja vihaa ja jatkuvasti sitä oppii tekemään rakentavammin. Jos ennen naiset ovat kokeneet yhteyttä mm. haukkumalla puolisoitaan toisilleen, niin nyt se tapahtuu kertomalla omasta tunnekokemuksestaan, jota toinen on ehkä herättänyt. On valtava ero sanoa, että “taas se Jorma alkoi katsomaan telkkaria eikä huomioinut minua” kun “tunnen oloni yksinäiseksi ja että kaipaisin tukea”

Totuus on, että siirtämällä huomio omaan tunnekokemukseen ja oppimalla kommunikoimaan sitä eteenpäin, voimme kasvaa ihmisenä ja kasvaa täten myös epätyydyttävien ulkoisten olosuhteiden herraksi.

Armollisuutta matkallesi

Oppi tunteiden rakentavaan ilmentämiseen on elämänikäinen matka, mutta tärkeintä on pienikin kehitys. On suuri askel ottaa vastuuta itselleen jokaisesta tunteesta, mitä kokee. Ympäristö toimii meille loistavana peilinä, jos annamme sille mahdollisuuden. Mutta vastuunotto ei tarkoita sitä, etteikö meillä olisi oikeus tuntea tunnetta, oli se sitten häpeää tai vihaa. Tunne on tärkeä kohdata ja vapauttaa, ja sitten voi miettiä mitä se viestii minulle. Liikaa tunteita ei pidä myöskään analysoida ja järkeillä. Tärkeintä olisi oppia läsnäoloa ja omassa kehossaan olemista.Tässä sitä opetellaan, uuden ajan tunteidenkäsittely- ja ihmissuhdetaitoja! Tärkeintä on uskaltaa tulla näkyväksi kokonaisena itsenään, step by step. Piilotetut tunteet tulevat esiin, kun niillä on turva tulla, siispä ihmissuhteiden kehittäminen on a ja o tässäkin.

Uskalla kulkea kohti potentiaaliasi ja lopeta itsesi pienentäminen tai muiden syyttely. Viha voi olla viesti siitä, että sinulla on maailmalle ja elämälle annettavaa ja sinun tulee ehkä rikkoa jotkut ympäristösi odotukset, joita olet alitajuisesti toteuttanut!

Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2

Matkalla kokoNaiseksi joudumme kohtaamaan piilotetut puolemme

Ollaanpa rehellisiä, naiset. Meillä todella on syvempiä tarpeita. Me emme enää voi...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.