Vetääkö sohva ja viltti puoleensa liikunnan kustannuksella

 

Pimein vuodenaika on täällä taas tekemässä meidän arjesta astetta haastavampaa. Kotisohva saattaa kutsua mieluummin kuin keholle hyvää tekevä happihyppely ulkosalla, puhumattakaan tehokkaasta treenistä. Miksi se vilttiin kääriytyminen kutsuukaan meitä niin paljon? Kannattaako tätä ajatusta aina kuunnella ja onko se oikeasti totta vai tottumus?
Picture

Kuopuksen syntymän jälkeen keväällä treenailin jo aika tehokkaitakin treenejä säännöllisesti. Tuli kesä ja syksy ja huomasin kuinka harjoitus kerrat alkoivat muuttumaan harvemmiksi ja kevyemmiksi. Salille lähteminen tuntui koko ajan vaikeammalta ja rapistuva lihaskunto alkoi tuntua kauppakassien painavuudessa. Ihmettelin, että miksi sali ei enää kutsu itseäni vaikka kehoni selkeästi kaipasikin lihaskuntotreeniä. Uskon, että kaikkien ihmisten keho on tehty liikkumaan. Mielellä voi olla tuhat ja sata syytä siihen miksi tämä liikunta kerta kannattaa juuri jättää väliin. Olen vuosien varrella oppinut todella paljon armollisemmaksi itselleni mutta mielestäni liikkumattomuus on välipitämättömyyttä omaa kehoansa kohtaan. Olo alkaa mennä salakavalasti huonoksi ja keho tuntua tukkoiselta. Mielestäni silloin ei auta sisäinen työ, vaan kaikki alkaa muuttumaan hankalammaksi koska stressiä on huomattavasti hankalampi käsitellä huonossa fyysisessä kunnossa.

Koottuja mielen selityksiä. Onko näistä mikään tuttu sulle?

“Nyt olen armollinen itselle ja skippaan fyysisen tekemisen”
”Sataa vettä, en voi tehdä mitään!”

”On liian kylmä ja pimeä”
”Olen nukkunut liian huonosti”
”Vauva tekee hampaita”
“Tunnelukot ei tule näkyviin jos teen tämän treenin”

”Sali on liian kaukana”
”Metsään ei kannatta mennä pimeällä”
“Henkistyneen ihmisen ei nyt tartte kauheasti liikkua”

”Tulee kauniit ja rohkeat tv:stä”
”On liian kiire tehdä mitään”
”Tarvitsen nyt vain tätä sohvaa, olen ansainnut tämän”
“Eihän munkitkaan mitään tee ja nehän on hyvässä kunnossa”
“Aloitan ensi maanantaina”
​”Lenkkarit on liian huonot”

Picture

Tässä muutamia mielen selitytksiä miksi en pysty liikkumaan tai saa liikuntaa mahtumaan mukaan arkeen. Kehon kuuntelu ja armollisuus itseään kohtaan on nykypäivää mutta jokainen tietää sisimmässään myös todeksi sen, milloin mieli vain keksii tekosyitä liikkumattomuudelle. Itsepetos on hyvin yleistä meille ihmisille ja kehoakin on mielen avulla helppo huijata.Mitä asialle voisi tehdä?

Sali ei kokemukseni mukaan ole lähellekään kaikille se paikka mihin suunnata kun haluaa liikuttaa kehoansa ja pyrkiä tavoitteeseensa. Fyysisen kunnon parantamisessa ei tarvitse kalliita välineitä eikä uusimpia jumppavaatteita. Uskon, että kun tauon jälkeen lähtee taas liikkumaan niin on paljon parempi oppia tuntemaan kehonsa kevyen liikkeen avulla. Tukilihasten kunto on syytä kartoittaa ja muutenkin omankehon painolla tehtävät liikkeet riittävät.

Vähempi on parempi kuin ei mitään.
Mielen kikkailuille ei kannata antaa liikaa valtaa.
Harjoittelu ei tarvitse olla vaikeaa ja raskasta aina.
Kehon kuuntelu ja oikeasti kehon kuuntelu, ei mielen kuuntelu. Kaksi eri asiaa.

“Liian isoa palaa on turha haukuta kerralla”

Nyt kun olen päässyt itse siitä uskomuksesta, että sali on ainoa paikka missä voin tehdä treenejä, ovat koti ja ulkoharjoittelu tulleet itselleni taas vahvasti kuvioihin mukaan. Kahden lapsen kanssa ei salille lähteminen ole edes niin yksinkertaista, joten olenkin ratkaissut asian toisella lailla.

Kuntopiirit, hyppysarjat, kuminauhajumppa, kahvakuula treenit, TRX- narulla tehtävät harjoitteet, jumppapallo, putkirulla, hengitysharjoitukset ja vaunulenkit pitävät itseni tällä hetkellä vireässä tilassa. Olen luopunut siitä ajatuksesta, että salilla pystyn tekemään kunnon treenin. Ja mikä tärkeitä, olen selkeyttänyt itselleni, että mitä tarkoittaa kunnon treeni? Vastaus liittyy vahvasti tavoitteeseen. 

Itselläni äitiysloma alkaa olemaan lopuillaan ja alan ottamaan taas vuoden alusta uusia asiakkaita niin ravinto- kuin kuntoharjoitteluukin. Uutta ryhmää olen myös suunnitellut, joten pysykäähän kuulolla ystävät!’

<3:lla
Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Millainen on menestyjä ja pystyykö sen näkemään ulkopuolelta?

Ensiksi täytyyi määritellä mitä menestys on ja annatko muiden vaikuttaa siihen miten...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.