Vapaudu vertailusta!

Käsi ylös, jos myönnät joskus vertailleesi itseesi muihin selatessasi Facebookia, työelämässä tai harrastuksissa. Työkaverilla on komeampi mies, hienompi auto ja lapsetkin ovat kiltimpiä. Kuntosalilla vieressä treenaavalla on kivempi ja timmimpi takapuoli ja vaatteetkin mätsää paremmin sävysävyyn kuin sinulla. Näyttääpä vielä nostavan penkistäkin 20 kg enemmän kun sinä. Ystävä leipoi kuusikerroksisen kakun lähituotetuista luomuraaka-aineista lapsensa synttärijuhlille, kun itse jaksoit hädin tuskin hakea valmistorttua lähialepasta. Ja samalla koet riittämättömyyttä ja että sinua säälien arvostellaan (ainakin selän takana) ja pidetään hieman heikompana toisen luokan kansalaisena.

Osallistuessani aikoinaan ekoja kertoja ”henkisiin” ryhmiin (henkinen heittomerkeissä, koska koen että myös maastohiihto ja kortinpeluu, kuten kaikki muutkin asiat maailmassa ovat henkisiä) tunsin itseni ulkopuoliseksi kaikesta. Pamahdin paikalle mustissa haaremihousuissa ja virttyneessä t-paidassa ja valkoisten tunikoiden keskellä koin itseni niin mahdottoman erilaiseksi. Jälkeenpäin ajateltuna, olin varmasti ainoa joka näin ajatteli, mutta tuossa tilanteessa koin muiden varmasti pitävän minua jollain tapaa ryhmään sopimattomana.

Muistan harjoituksen eräältä kurssilta, jossa kierrettiin meditaatiosalia ympäri ja pyydettiin ihmisiä koskettamaan toisiaan, kun intuitio niin ohjaa. Mun intuitio yritti varmasti ohjata lähinnä poistumaan paikalta, mutta viimeisten joukossa (muista mallia ottaen) menin loppupelissä tuohon suureen ihmisrykelmään toivoen, että päivä loppuisi pian ja pääsisin röökille.

Eräillä messuilla seurasin sivusta naurujoogarinkiä. Tuijotin hypnoottisena lattialla hihitteleviä ja kikattelevia toisilleen tuntemattomia naisia, jotka antautuivat naurunsa vietäväksi, pitivät toisiaan käsistä kiinni ja sylikkäin letkassa lähes hurmoksellisesti heiluivat tuossa rakkauden lihajunassa. Tajusin, että jos tuo on sitä, mihin mun pitäisi pyrkiä, on inkarnoiduttava tälle maapallolle vielä aika monta kertaa. Koska eikös ”henkisyys” juuri sitä ole; pyytetöntä rakkautta ketä tahansa jullia kohtaan ja iloisen kepeää hellimistä vaikka ventovieraan kanssa? Olin vihainen itelleni ja tunsin riittämättömyyttä.

”Miks sun pitää olla aina tommonen saatanan mörkö?” kysyi siskoni multa jouluaattona, kun ilmaisin haluavani päästä kaupan ruuhkasta nopeasti pois ilman turhia jutusteluja puolituttujen kanssa (eli täysin päinvastoin kuin siskoni joka kiertäisi mielellään kaupan muutamaan kertaan läpi ettei jäisi kukaan tutun tuttu näkemättä). Se herätti hetkellisesti pintaan oman epävarmuuden ja alemmuuden tunteen, mutta loppujen lopuksi kannoin mörkö-tittelini ylpeydellä, koska se oli samalla ehkä hellyyttävintä mitä mulle on hetkeen sanottu ja kuvaa aika loistavasti taipumustani omaan hiljaiseen kuplaani.

Sä riität. Tää maailma tarvitsee kaikenlaisia ihmisiä. Introverttejä, ekstroverttejä, puheliaita, hiljaisia, maailmanparantajia, jämäkkiä johtajia, huumorintajuisia ja hieman vakavampimielisiä. Ei oo yhtä oikeeta tapaa olla ihminen. On turha yrittää ahtautua tietynlaiseen muottiin, etsi rohkeasti se oma juttusi ja anna mennä. Sitä ennen kokeile, haista ja maista kaikkea, mitä vastaan tulee. Rakasta ja kunnioita itsees ja ole armollinen.

Ole ylpeänä Mörkö tai vaikka Joulupukki!

Ihanaa alkavaa maaliskuuta, tästä se (mun) kevät alkaa ja Mörkökin kömpii kolostaan auringon paisteeseen <3

Lisää kirjoittajalta Linnun lailla/ Henna

“Älä jätä minua!” Avaimet hylkäämisen tunnelukkoon

Yhteistyössä Avaamoterapia. Tunnelukot… meistä jokaisella on niitä, usein jo lapsena opittuja keinoja...
Lue lisää

1 Kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.