Vapaudu kärsimyksestäsi – älä usko ajatuksiasi!

Oletko joskus jäänyt junnaamaan ajatustesi kanssa? Kuin jokin nappi olisi painettu päälle aivoissasi, etkä saa sitä pauselle. Mielessäsi pyörii elokuva  – tarina, jossa tietyt ihmiset tekivät sitä ja sitä ja se nostattaa sinussa sitä ja sitä. Olet kokenut vääryyttä. Entä jos olisikin käynyt noin? Entä jos se toinen olisi tehnyt toisin? Miksi minulle tapahtuu tätä? Haluamani tulevaisuus on menetetty! Ja miksi hitossa en saa tätä levyä pois päältä?

En usko, että olet yksin kokemasi kanssa. Usko pois, olen pyörittänyt erilaisia levyjä ja leffoja päässäni tuhansia kertoja. Viime aikoina olen valvonut muutamia öitä – hitto vie, silloinkin kun lapset ovat poissa ja minulla olisi kerrankin mahdollisuus nukkua. Tuskaillut tilannettani ja vajonnut kärsimykseen. Miksi minulle tapahtuu näin?  Miksi. miksi. miksi. Mitä pahaa minä olen tehnyt ansaitakseni tämän kärsimyksen? Mieleni etsii selityksiä ja analyyseja. Se rakentaa ihan omia elokuvia, suurinta draamaa ja tulkitsee asioita niin, että leffa vain kasvaa. Lopulta se toinen tulkinta – jossa näen tilanteen etäämmältä ja pystyn jopa kokemaan voimaantumista ja kiitollisuutta, on vain pieni piste massiivisen ajatusvyyhti – lankakerän vieressä.

Yritän tuntea tunteet. Hengitellä. Olla sydämessäni. Muuttaa ajatustani. Muuttaa keskittymistäni. Kaikki opit, joita muillekkin kerron menevät toden teolla harjoitteluun. Välillä kirjoitan. Välillä huudan tyynyyn. Välillä sorrun laittamaan viestiä ihmiselle, jolla on osa tarinassa. Haen helpotusta. En osaa kohdata tunnetta suoraan vaikka kehossa tuntuu hyvin epämukavalta, tuskaiselta ja raskaalta. Olen kuin riivattu. Pakotietä ei ole.

Olen lukenut Tollet jo monta vuotta sitten. Ehkä olisi aika kerrata. Aamusta kuuden aikaan päädyn erään videon äärelle. Muistan jälleen sen yhden olennaisimman seikan, joka herätti minut aikoinaan unesta: Älä usko ajatuksiasi. Tämä yksinkertainen toteamus puhuttelee nyt jostain syvemmältä.

 

Kärsimys tulee vain siitä, kun uskomme ajatuksiamme

Ajatukset ovat aina mennessä tai tulevassa

Tämä hetki on ok, neutraali. 

 

Mutta miten elää tässä hetkessä, kun levy menee päälle? En tiedä. En vielä osaa täydellistä mielenhallintaa – tuskimpa kukaan. Ennen lapsia harjoittelin zen oppeja ja oli aikaa meditoida. Sittemmin zen tuli heittää roskakoriin, kun lasten tulon myötä pyrki pysymään edes jotenkin hereillä arjessa. Toki jollain tasolla syvempi tietoisuus on ollut aina mukana, kun sen on löytänyt. Mutta voin sanoa ainakin omalla kohdallani, että huomattavasti haastavampaa on rauhoittaa oma mieli, kun on superväsynyt ja arjessa on (tai tuntuu olevan) paljon haasteita.

Nyt tiedän olevani sen vaiheen edessä, että zen tulee löytää uudelleen. Ja se tulee olemaan vahvemmin osana itseäni. Viime vuodet olen keskittynyt tunteisiin ja tunteiden vapauttamiseen, vapaampaan flow:n. Joogan, tantran ja henkisyyden parissa olleille tuttuja ovat todennäköisesti käsitteet Shiva ja Shakti. Shiva symboloi tarkkailevaa tietoisuutta ajatusten ja tunteiden takana ja on luonteeltaan maskuliininen. Shakti taas on aktivoivaa voimaa ja energiaa ja on luonteeltaan feminiininen.

Ihmiskunnan haasteena on jo pitkään ollut se, että ilmennämme opittuja ajatuksiamme ja niihin liittyviä tunteita ilman, että näemme niitä etäämmältä. Kun heräämme, opittu ja totuttu looppi lähtee käyntiin. Tämän vuoksi a) kärsimme b) reagoimme helposti ja asiat saavat isot mittasuhteet päässämme c) keskitymme helposti epäkohtiin d) olemme riippuvaisia siitä, mitä ulkopuolellamme tapahtuu. Tässä vain muutama esimerkki.

Muistan selvästi, kun sain ensimmäisen tajunnan räjäyttävän meditaatiokokemuksen. Kuten ehkä teksteistäni on tullut ilmi, olen melko tunteikas nainen parisuhteessa. Eräänä päivänä yli 8 vuotta sitten, silloinen kumppanini nostatti minussa raivoa todennäköisesti siksi, kun hän ei ollut siivonnut sovitusti (tai jotain vastaavaa). Tällöin olin juuri tutustunut vetovoiman lakiin ja ehkä hieman lukenut meditoinnista, mutta minulla ei ollut suoraa kokemusta aiheesta. Huomasin siis tutun kiukun nousevan totutusti sisälläni ja olin jo ilmentämässä sitä “syyllisen” niskaan kunnes…

Painelin ulos kiukkuni kanssa. Menin läheiseen pieneen metsäkköön istumaan heinien keskelle. Oli kevät. Laitoin silmät kiinni. Aloin hengittelemään. Keskitin huomion omaan kehooni. Pyrin rauhoittamana mieleni. Annoin kaiken olla, niinkuin on.

Hetken päästä tapahtui ihme. Olin täysin rauhallinen. Kiukku oli poissa. Olin todella häkeltynyt. En tuntenut enää tarvetta syyttää toista epäkohdasta. En muista puhuinko kokemastani tuolloin, mutta siitä todentotta lähti matka, jossa janosin lisää. Aloin kääntyä sisäänpäin ja löytää itseäni. Lisäämällä rauhaa, pääsin pinnallisten tunteiden ohi. En enää samaistunut siihen, mitä olin aiemmin pitänyt osana “muuttumatonta” itseäni. Pikku hiljaa, ulkoiset asiat eivät enää häirinneet. Aiemmin olin syyttänyt huonoa oloani kaikesta mahdollisesta: kodista, parisuhteesta, työstä…Yhtäkkiä kaikki oli aivan niinkuin pitääkin. Kaikki yksinkertaisesti vain oli. Enää mieleni ei arvottanut ja tulkinnut todellisuutta omien suodattimiensa läpi.

Elämä kulkee sykleissä. Ihmisenä kasvu menee sykleissä. Kerrasta emme valaistu. Meitä kuoritaan kerros kerrokselta, ja ulkoiset asiat toimivat ärsykkeinä sille, mitä kulloinkin tulee oppia. Toisessa hetkessä se on rauhaa. Toisessa hetkessä se on vihan purkamista rakentavasti. Tunteita kuorittaessa ja vapauttaessa on todella tärkeä vahvistaa sisäistä Shivaamme, tarkkailevaa tietoisuutta. Näin lisäämme elämäämme rauhaa ja luottamusta, emmekä ole liian helposti tunteiden ja impulssien vietävissä. Kun rauhan tila on vahva, pinnalliset tunteet eivät ota valtaa, ja syvempi puhdistautuminen voi tapahtua.

Edelleekään en osaa neuvoa sinua, joka kärsit jatkuvista univeloista. Minä ajauduin niiden seurauksena ehkä ajoittain liikaa tuonne Shaktin puolelle, eikä se aina ole ilmentänyt itseään täysin rakentavasti 🙂

Mutta vaikeuksien kautta oppii. Erehdysten kautta oppii. Ei ole epäonnistumista, on vain mahdollisuus kasvaa ja oppia. Löytää aina se tasapaino, shivan ja shaktin, maskuliinisen ja feminiinisen välillä. Kun nämä molemmat ovat tasapainossa voimme aidosti rakastaa itseämme ja elämää.

Your best teacher is your last mistake

Kun silloin aloitettuani olin säännöllisesti meditoinut vuoden, vedin puoleeni mieheni, kun “sitä vähiten odotin”. Ylipäänsä en odottanut mitään ulkoapäin vaan olin sisäisessä rauhan ja tyytyväisyyden tilassa itseni kanssa. Silloin rakastin itseäni silloisessa mittakaavassa paljon, vaikka toki olin keskeneräisempi kuin nyt. Resonanssi oli vahva, ja kohtasimme…jotta voisimme pudota, oppia, kasvaa ja nousta jälleen uudelleen.

Se oppi on se, mitä opettelen tässä tilanteessa. Rakastaa itseä, entistä kokonaisempaa itseä. Rakastaa omia tunteita, ajatuksia, sitä, mitä olet ja teet juuri nyt. Samalla antaa aikaa ja armoa, sillä tämä on nyt toipumisaikaa äärimmäisistä rasituksista, ja vuosien univeloista. Virheitä sattuu, ja ne sallittakoon. Tämä on suuri mahdollisuus löytää uusi taso, syvempi voima, omasta itsestä. Transformoitua.

Erinomainen kysymys, josta sain muistutuksen ao. videolla on se, että kun negatiiviset tunteet ottavat vallan, voit kysyä: “Onko tämä ajatus totta”. Tuo kysymys saa aivojen hermoradat sekoittumaan. Pääset irti tarinasta. Joudut kyseenalaistamaan sen, mitä luulet uskovasi. Sillä totta on vain tämä hetki – ei ikinä mielesi tarina. Se on hyvä muistutus itselleni.

Rakasta itseäsi, elä NYT <3

 

Shivasta ja Shaktista lisää tässä

 

Liity postituslistalle ja saat paluupostina: Löydä Naisen voima – 7 tapaa vapauttaa oksitosiinia nyt


 

Tutustu valmennuksiini tästä

Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2 / Heidi Harju

Manifestoi unelmiesi elämä (updated)

Oletko selkeyttänyt itsellesi, millaista elämää haluat elää? Mitkä ovat todellisia unelmiasi? Muistatko...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.