Vanhemmat tarvitsevat myötätuntoa arvostelun sijaan

Luin viime yönä poliitikon facebook-kirjoituksen äidistä joka lääkärin aulassa oli jumittunut kännykkäänsä eikä huomioinut lastaan. Kirjoitus aiheutti minussa myötätuntoa tätä parjattua äitiä kohtaan, ja suuttumusta poliitikkoa kohtaan, joka kehtaa julkisesti haukkua väsynyttä, kipeää äitiä.

Editoin tekstiä 3.11. ja poistin screen shotit statuksesta, koska siitä pystyy tunnistamaan äidin. Tekstissä poliitikko siis kommentoi julkisella facebook-statuksella kuinka äiti on lääkärin aulassa katsonut kännykkäänsä, eikä ole keskittynyt lapseensa. Kirjoitus oli tehty todella vetoavaan ja väritettyyn sävyyn, eikä vastannut totuutta, vaan pelkästään sitä, kuinka poliitikko näki asian laidan.

Uskomatonta, miten poliitikko voi kirjoittaa täysin tunnistettavan kirjoituksen paikkoineen, aikoineen ja nimineen. Niin tunnistettavasti, että tämä kyseinen äiti on löytänyt päivityksen ja kommentoinut sinne asian oikeaa laitaa, eli sitä että hän on ollut niin kipeä, ettei jaksanut sillä hetkellä olla läsnä lapselleen, mutta on kyllä hyvinkin tietoinen ettei jaksa ja potee siitä huonoa omaatuntoa. Myös lapsen kanssa on (nyt ja aina ennenkin) jälkikäteen keskusteltu, miksi äiti ei nyt jaksa kaikkea, kun on kipeä.

Uskomatonta, miten sinä Pauliina Maukonen-Kärkkäinen kehtaat arvostella julkisesti ja vieläpä poliittisena henkilönä äitiä, jonka todellista tarinaa et tunne. Olit heidän elämässään sivusta katselijana sen kymmenen minuuttia, mitä istuitte aulassa. Jaksatko sinä olla lapsellesi läsnä vuorokauden ympäri, 100%, koko ajan? Mielestäni sitä ei voi vaatia keneltäkään vanhemmalta, saati sitten uupuneelta tai kipeältä vanhemmalta. Itsekin sanot tekstissäsi, että tiedät kuinka raskasta arki voi olla varsinkin kipeänä, tiedät ettei sinun kuuluisi arvostella, joten miksi silti teet niin, julkisesti? Ymmärrän, että on hyvä nostaa esille epäkohtia (esimerkiksi jatkuvasta kännykän käytöstä lasten läsnäollessa), mutta tämä ei ole rakentava tapa tehdä sitä.

Tällaiset niin sanotut paskamyrskypäivitykset ovat yksi syy siihen, etten uupuneina päivinä välillä uskalla lähteä kotiovesta ulos. Mitä jos juuri sillä kertaa tuntemattomat ihmiset tuomitsevat yhden bussireissun aikana koko äitiyteni ja kommentoivat asioitani somessa tai kasvotusten, kuinka paska äiti olen? Kun todellisuudessa yritän joka ikinen päivä olla niin hyvä äiti kun sillä hetkellä kykenen olemaan. Kuitenkin joka päivä äiti-omatuntoni soimaa illalla kaikista niistä hetkistä kun en jaksanutkaan olla tarpeeksi hyvä äiti.

 

Jos olisit Pauliina nähnyt minut näissä seuraavissa tilanteissa, olisitko kenties haukkunut minuakin huonoksi äidiksi näiden perusteella:

  • Eräs päivä tuijotin bussin ikkunasta ulos ja tiuskin lapselleni, kun hän yritti jutella minulle. Syy: koska yritin bussissa estää sen että saisin paniikkikohtauksen.

 

  • Kerran huusin lapselleni naama punasena bussipysäkillä, että nyt jumalauta loppuu se sylkeminen aivan saman tien, tai raivostun. Olin aivan todella raivona. Syy: olin juuri soittanut vanhemmilleni, että nyt menee viimeinenkin hermo, olen niin uupunut että voinko tuoda lapsen teille yöksi että saan levätä? Tuntui että pää hajoaa ja kaikki ärsytti ja uuvutti, ja tunsin huonoa omaatuntoa siitä että sysään lapsen muualle kun en jaksanut. Matkalla vanhempieni luo lapsi aisti huonotuulisuuteni, ja koko matkan sylki päälleni ja nauroi. Hän ei ole koskaan ennen tehnyt sellaista, joten olin itsekin hämilläni lapsen käytöksestä. Minulla oli niin paha olo uupumisesta, lapsen viemisestä pois kotoa ja sylkemisestä, että jos joku olisi tullut minua arvostelemaan siinä hetkessä, olisin luultavasti hajonnut lopullisesti pieniksi palasiksi. Ja ei hätää, sain levätä illan ja yön ja seuraavana päivänä jaksoin taas olla parempi äiti.

 

  • Olen monta kertaa julkisessa kulkuneuvossa tuijottanut kännykkääni, enkä ole keskittynyt lapseen. Syy: Katson reittioppaasta reittiohjeita, vastaan blogin kommentteihin, kirjoitan äidille tai kaverille viestiä että tulossa ollaan, missä nähdään. Selaan somea, koska saan kerrankin hetken rauhaa, kun lapsi keskittyy muihin asioihin. Selaan somea, koska joskus on vaan pakko hetkeksi sukeltaa ajatuksissa muualle. Selaan kännykkääni, koska minulla on siihen täysi oikeus, ilman että minua siitä tuomitaan. 

 

  • Tiuskin kaupassa lapselleni että ole nyt hiljaa ja istu rattaissa paikoillaan. Lapsi alkaa itkemään ja jatkan ostoksia tiuskien ja pinna kireällä. Syy: hoidan lastani ja pyöritän arkea yksin. Aina ei jaksa olla kärsivällinen ja rauhallinen vanhempi,  ja jos en sillä hetkellä tee ostoksia ei kukaan muukaan hoida niitä puolestani, ja olemme lopun päivää ilman ruokatarvikkeita.

 

  • Selaan kännykkää lääkärin vastaanotolla enkä leiki lapsen kanssa. Syy: tarkistan kännykän muistiinpanoista lapsen oireita, jotta muistan kertoa ne kaikki lääkärille.

 

Ymmärsit varmaan pointtini, listaa ei tarvinne jatkaa? Sinä eikä kukaan muukaan voi tietää kenenkään taustoja, joten on todella epäreilua alkaa tuomitsemaan ketään pienen hetken perusteella. Sen sijaan että haukutaan ja leimataan ihmisiä huonoiksi vanhemmiksi, voisimmeko miettiä mitä hyvää voisimme heidän hyväksi tehdä? Olisitko sinäkin Pauliina, voinut kyynelehtimisen (ja facebook-statuksen) sijaan kysyä äidiltä, että miten jaksat? Ja sen jälkeen pienen hetken vaikka viihdyttää sitä vilkasta, puheliasta lasta? Varsinkin poliitikkona on uskomatonta, miten kehtaat arvostella toista äitiä, etkä edes näytä katuvan sanojasi yhtään. Miten olisi, jos vaikka työssäsi keskittyisit näiden päivittelyjen sijaan siihen, että varmistat että lapsiperheillä on tarpeeksi tukea jotta he jaksavat? Sinullahan on erittäin hyvä sauma vaikuttaa näihin asioihin yhteiskunnallisesti, kun olet päättävässä asemassa.

 

 

Toivon että kaikki menisivät hieman itseensä ennen kuin kommentoivat tuomitsevasti. Tällaiset päivitykset ovat juuri niitä, jotka ainakin itselläni vaikuttavat todella negatiivisesti jaksamiseeni. Tiedän, etten masennuksen ja uupumuksen takia jaksa olla aina läsnä ja poden siitä jo valmiiksi huonoa omaatuntoa. En tarvitse siihen ketään ulkopuolista saarnaamaan.

Olen ihan oikeasti nykyään peloissani kun liikun kotini ulkopuolella, että minusta kirjoitellaan nettiin kuinka paska äiti olen, kun kerran tiuskin kaupassa lapselleni. Mitä se auttaa yhtään ketään? Olen myös saanut useasti negatiivista kommenttia ulkonäöstäni ja äitiydestäni tuntemattomilta, ja se pelko näistä minut välillä pysymään neljän seinän sisällä, mikä uuvuttaa entisestään kun ei uskalla ulos. Sitäkö te arvostelijat toivotte meille uupuneille vanhemmille?

 

Hyvä Pauliina Maukonen-Kärkkäinen, aloitit tekstisi sanoilla “Ei pitäisi arvostella…”. Olet ihan oikeassa, ja olisit voinut jättää asian siihen.


Vuosi sitten Lähiöäiti on myös kirjoittanut hyvän kirjoituksen aiheesta ( <-klik)

Lisää kirjoittajalta Masentunut mutsi / Tinna Pehkonen

Sneak peak kehopositiivisen kalenterin kuvauksiin

Kävimme poikani kanssa viime keskiviikkona kehopositiivisen kalenterin kuvauksissa. Minua pyydettiin pari kuukautta...
Lue lisää

2 Kommenttia

  • Sama fiilis täällä, itse sairastan fibromyalgiaa, joka ei näy päälle, mutta pahimpina päivinä liikkuminen on tuskaa ja jopa se, että joku laittaa käden hartioille sattuu niin että melkein itken. Yritä siinä sitten jaksaa kahden vilkkaan lapsen kanssa, kun hampaita purren yrität suorittaa arkea… JA kuunnella moitteita ja arvosteluja + niitä katseita “miksi teet noin kun löytyy niiiiin paljon parempi tapa” tai miksi en jaksa hyppiä ja riehua lasten mukana joka hetki. Minä mm. tiuskin lapsilleni, mutta osaan myös pyytää heiltä anteeksi ja he ymmärtävät etten aina jaksa.
    Ja terveisiä arvon poliitikolle: jos jaksat arvostella ja avautua julkisesti toisen elämästä, niin miksi et sitten uskalla avata suutasi siinä paikalla ja kysyä: “Tarvitsetko apua?” Vain kaksi sanaa….

    • Niin just, “voinko auttaa” yleensä toimii aina, mieluummin kuin tuomitseminen. Oon pahoillani myös sun puolesta että sulla on kipuja ja kuulostaa tosi rankalta, mutta sepä se kun pakko vaan jaksaa silti eteenpäin <3 Kiitos kommentistasi <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.