Välipala voi olla muutakin kuin leipää ja maitorahkaa

 

Moni ei tule miettineeksi, että perinteisen maito tai viljapohjaisen välipalan voisi korvata laadukkaamastakin. Itse olen ihastunut tekemään vanukkaita eli mössöjä, jossa käytetään terveellisiä kasvikunnan ainesosia.Mitä ja miksi?
Vanukkaiden tekeminen on äärimmäisen helppoa. Ei ole yhtä ainutta tapaa tehdä sitä, vaan voit käyttää mielesi ja makusi mukaan eri raaka-aineita. Itse suosin marjoja, avokadoa, siemeniä, pähkinöitä, superfoodeja, suolaa ja banaaneja. Mössö on vähän kuin tiukkaa smoothieta mutta mielestäni se on erimakuista ja oloista kuitenkin. Vanukkaan muodossa saat ravinteita, jotka on jo valmiiksi pilkottu ja suolistosi kiittää. Lapset tykkäävät näistä tosi paljon ja sinne saa piilotettua sellaisia raaka-aineita, mitkä eivät ihan heti katoaisi lautaselta jos he näkisivät mitä siinä on.

Maitotuotteista vielä muutama sana. Itse syön silloin tällöin lehmänmaitotuotteita kuten turkkilaista jogurttia tai raejuustoa, lisäksi kahvin kanssa täysmaitoa tai kermaa. Liiallisesti syötynä huomaan kuitenkin niiden aiheuttavan limaisuutta ja tukkoisuutta. Lehmämaitotuotteiden syömisen kanssa kannattaa olla erityisen tarkkana jos sairastaa usein ylähengitystie infektioita (flunssat, keuhkokuume) tai astmaa. Silloin jättäisin ne kokonaan ruokavaliosta pois, koska maitotuotteiden on todettu aiheuttavan limaisuutta. Muita negatiivisia vaikutuksia maitotuotteiden käytössä saattaa olla, että ne lisäävät tulehduksellista tilaa kehossa, heikentävät suoliston kuntoa ja aiheuttavat iho-ongelmia. Eli jos naama kukkii ja peräpäästä pääsee hurjia kaasumuodostumia, saattaa olla syytä jättää vähemmälle lehmänmaitopohjaiset tuotteet. Kalsiumia saa myös hyvin kaikesta vihreästä ja siemenistä, erityisesti seesaminsiemenistä.

Tässä eilinen vanukas, johon otin mallia Puhdistamon instagram tililtä mutta useimmiten keksin mössöt itse päästäni sen hetkisen fiiliksen mukaan.

Suklainen  kookosvanukas
– 1 banaani
– 1 avokado
–  1dl heraproteiini
– 1 dl kookosmaito
–  1 rkl raakakaakaojauhe
– ripaus merisuolaa
–  ( voi lisätä makeutta laittamalla 1 rkl hunajaa)

Picture

Ei kovin monta ainesosaa. Kaikki vaan blenderiin ja hurautus, jonka  jälkeen maukas vanukas on valmis!
Picture

Meillä Vitamix on ollut hyvä sijoitus eli hintansa väärti.  Sitä käytetään päivittäin ja monesti vielä usempaan kertaan.
Picture

Valmis suklaakookos vanukas.  Päälle ripottelin vielä kookoshiutaleita sekä hampunsiemeniä koska tykkään pureskelusta.  Lisäsin suolan myös  jälkikäteen koska en muistanut sitä blenderiin laittaa.Terveellisen pikaruoan tekeminen on helppoa ja nopeaa.  Asiat ovat monesti yksinkertaisempia kuin tajuammekaan!

<3:lla
Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Millainen on menestyjä ja pystyykö sen näkemään ulkopuolelta?

Ensiksi täytyyi määritellä mitä menestys on ja annatko muiden vaikuttaa siihen miten...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.