Vahvuuksien kautta voittoon

Olen viime päivinä/viikkoina/kuukausina tajunnut olevani miltei jatkuvassa stressissä ja toisinaan herkästi lyhytpinnainen ja kiukkuinen kuin ampiainen. Tiettyyn rajaan asti jaksan tyynesti hoitaa ja sanoittaa lapsen testailua rajojen kanssa sekä hänen oman vaativuutensa kanssa syntyneissä tilanteissa olla läsnä itse provosoitumatta ja kysyä ja sanoittaa hänen tunteitaan vaativuuden ollessa kovaa. (Olemme perhetyöntekijän kanssa käyneet asiaa, kysymyksiä ja sanoittamista lävitse.)

Mutta sitten kun raja on ylittynyt, olen taas hyvin nopeassa tahdissa syöksynyt itse lapsen tasolle. Vastannut kiukkuun kiukulla ja ottanut käyttöön uhkailun ja kiristyksen. Joidenkin mielestä uhkailu, lahjonta ja kiristys ovat lastenkasvatuksen kulmakivet, omakohtaisesti en ole niiden käytössä huomannut juurikaan positiivista. (Päämääränäni ei ole kasvattaa aikuista sokeasti tottelevaa ja asioita kyseenalaistamatonta lasta.)

“Strong-willed children become adults who can change the world as long as we can hang on for the ride and resist the temptation to tame the spirit out of them.”

”Kaikkihan lapsilleen huutaa” ja ”Ei kukaan ole täydellinen” sanontoja kuulee ja lukee usein. Ja hyvin tottahan se on. Kaikilla ihmisillä ei kuitenkaan ole tunne-elämän epävakautta, joka ainakin minulla stressitilassa ja tiettyyn aikaan kuukautta ajaa reaktioni potenssiin sata normaalista.

Omalla esimerkilläni olen opettanut lapselleni kuinka kiukkuisena paiskotaan ovia ja tavaroita sekä kuinka samalla mitalla voi myös uhkailla äitiä (joskus aika huvittavillakin tavoilla, mutta uhkaus kuin uhkaus). Itselleni syövintä on huomata oma ihanteiden vastainen käytökseni ja syyllisyys jälkikäteen on tuskaisen kalvavaa. Omien vanhempien (ja heidän vanhempien ja isovanhempien jne.; sukupolvien jatkumo) toimintamallit syöksyvät jostain solumuistista sadasosasekunnissa.

Yhden asian olen kuitenkin pystynyt tekemään toisin kuin vanhempani: pyydän lapseltani aina anteeksi käytöstäni. Sanoitan väärintekemistäni ja että en saisi niin toimia. Painotan myös ettei syy minun väärintoimimiseen ole lapsessa, koska vaikka se näennäisesti ajatellen voi lapsen syy (esim. koska lapsi ei kuuntele, tottele, toimi odotetulla tavalla) tai ainakin lapsen triggeröimää, ei varsinainen syy kuitenkaan koskaan ole lapsessa.

Olen tullut siihen tulokseen, että ainakin omalla kohdallani syy on minun tunteiden säätelyn ongelmissa ja vääränlaisessa reagoinnissa, minun stressitilassa, minun vaikeudessa vetää omia rajoja arjessamme. Pohjimmiltaan olen kaivautunut, että syytä on myös minun vaillejäämisissä lapsuudessa. Mutta kaikesta huolimatta olen vihdoin joutunut myöntämään, etten voi syyttää kuitenkaan ketään muuta kuin itseäni huonosta käytöksestä. Minun on otettava vastuu omille harteilleni. Aikaisemmin olen syyttänyt vanhempiani, entisiä kumppaneita, ketä tahansa kenen kanssa skismaa on tullut. Muiden syyttäminen on ollut myös opittu malli. Oman huonommuuden myöntäminen olisi ollut liian syövää, häpeän kohtaaminen on aiemmin ollut itselleni liian rankkaa. Oman lapsen kohdalla en kuitenkaan enää pysty siirtämään vastuuta. On tullut aidosti aikuiseksi kasvamisen aika. (Jos vakavaan asiaan koitan vähän huumoria mukaan, niin ihan näin keski-ikäisenä jo paikallaankin tuo aito aikuistuminen.)

stressimutsi

Olen aika paljon nöyrtymisen kautta joutunut menemään tässä viime aikoina. Avun pyytäminen on yksi joka on kasvattanut minua paljon ja julkinen avautuminen vaikeista aiheista ja sitä myöten häpeätyöskentely vie minua koko ajan eteenpäin. Helppo ja kepeä tie tämä ei kylläkään ole. Aikanaan omien virheiden näkeminen ja tunnistaminen on ollut minulle todella tuskaisaa. Niiden tunnustaminen itselle on ottanut aikaa, niitä oli jossain vaiheessa hyvin vaikea kirjoittaa paperillekaan. Ihan helppoa se ei edelleenkään ole mutta nyt olen näköjään tullut siihen pisteeseen, että voin tunnustaa virheeni, keskeneräisyyteni ja vaillinaisuuteni julkisesti. Se tuntuu vapauttavalta. Tuntuu, että samalla kun paljastan itseni aivan alasti tulen myös kokonaisemmaksi.

Ja sitähän se tietyllä tavalla onkin, eheytymistä yhdistämällä valon ja varjot. Olen nyt tuijotellut varjojani riittävän pitkään ja joutunut käsittelemään niitä sen verran rankan kautta, että niiden olemassaolo alkaa olla itselleni enemmän hyväksyttyä. Olen niin pitkään temponut ja riutunut elämän tasapainon ja mielen kanssa. Uuvun helposti ja sitten vähänkään voimaantuessa käytän voimani hyvin helposti uudelleen loppuun. Suorittaja ja rankaisija istuu koko ajan olkapäällä eikä anna lupaa toipua riittävästi. Olen kuitenkin uskaltanut hakea apua itseni kanssa työskentelyyn. Vaikka itseni rakastaminen on paikoitellen edelleen hyvin vaikeaa, olen ymmärtänyt että avun kurkottaminen on myös sitä rakkautta itseä kohtaan. Se on lähtökohta, että itsen rakastaminen voi lisääntyä.

Lapseni on opettamassa minulle jotain hyvin suurta itsestäni ja olen todella iloinen, että poikani on vahvatahtoinen vastaantaistelija. Lapsen kasvattaminen on taatusti vaikeinta mitä koskaan aikaisemmin olen joutunut kokemaan. Työskennellessäni yli kymmenen vuoden ajan lapsettomana lastenhoitajana, on jälkikäteen täytynyt todeta, ettei mulla silloin ollut mitään käryä mitä lasten kasvatus oikeasti on. Kun tunteet tulevat kasvatukseen mukaan ei pakettia handlatakaan enää niin helposti vain teorialla. Lapset herättävät aina käsittelyyn oman lapsuuden ja koska (eräässä podcastissa kuulemani tiedon mukaan) vain noin 40% ihmisistä on turvallisesti kiintyneitä lapsuudessaan, ei ole ihme että avulle ja terapialle on tarvetta.

Lapseni kanssa kaksin suurimman osan ajasta asuessamme, omien mielenterveyden ongelmien ja raudanpuutteen kanssa väliin hyvin jaksamattomana ollessani, omien rajojen asettamista harjoitellessa ja naiseuden sekä äitiyden paineiden kanssa jonglööratessa kallistun liian helposti negatiivisten asioiden näkemiseen ja negatiivinen jaksamaton kierre onkin ollut menossa pidemmän aikaa. Omien vahvuuksien näkemättä jättäminen ja itsen sabotoiminen (vaikka vain olemalla tekemättä sitä, mistä tietää tulevan parempi olo tai tekemällä sitä, mistä tietää tulevan huono olo) ei tietenkään ole ratkaisu pitkässä juoksussa mutta on myös sallittava, että joskus sitä tulee tehtyä.

Virtuaalista vertaistukeani Tajunnan virtaa-podcasteja (löytyy täältä, kun kirjoitat hakusanaksi Tajunnan virtaa) kuunnellessa olen ymmärtänyt, että helposti syyllistyvänä ihmisenä vetäydyn usein apatiaan ja se on minulle tarpeen. Suurta apua ja ymmärrystä itselleni olen saanut myös Eevi Minkkisen rehellisistä kirjoituksista ja podcasteista.  Olen alkanut myös ymmärtää ihan sydämen tasolla (ei vain järjen tasolla), että en ole huono, vaikken toimi tai ajattele samalla tavalla mitä yhteiskunnassa on vallalla.

Minä saan olla minä ja rakastettava juuri sellaisena. Olen vahva, koska myönnän heikkouteni ja kurkotan ja etsin apua aktiivisesti. Vahvuuteni on myös uuden oppimisen ja itseni ymmärryksen halu. Vaikka toisinaan elämä tuntuu täysin tarkoituksettomalta, umpikujalta ja reisiin asti tarvottavalta suolta, osaan kuitenkin aikanaan kurkotella kohti valoa. Elämäni aikana olen kerännyt työkalupakkia, jolla pystyn itseäni hoitamaan. Nyt on aika ottaa keinoja käytäntöön.

 

Mitkä ovat sinun vahvuutesi? Tiedän, heikkoudet on helpompi löytää, mutta nyt kannustan sinua tarttumaan kynään ja paperiin ja listaamaan vahvuuksiasi.

 

Ps. Eilen kurkotin apatiasta kohti luovuutta ja käytinkin siihen koko päivän. Kuuntelin sisintäni, joka halusi maalata ja ommella sisällä, vaikka ulkona oli kaunis päivä. Tein sitä, mistä nautin mutten ollut kyennyt tekemään pitkään aikaan. Kun sain luovuuden virrat auki onnistui myös tämän kirjoittaminen.

Mitä tekemällä sinun sisimpäsi laulaa? Milloin olet viimeksi tehnyt sitä? Näitä miettimällä ja tekemällä pääset myös vahvuuksiesi äärelle.

 

Pps. Onko sinullakin mielenterveyden ongelmia? Täältä löydät Miten autan lastani?-oppaan vanhemmille.

Lisää kirjoittajalta Kirsikka / Pirtanauhaa ja piikkilankaa

Vahvuuksien kautta voittoon

Olen viime päivinä/viikkoina/kuukausina tajunnut olevani miltei jatkuvassa stressissä ja toisinaan herkästi lyhytpinnainen...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.