Uusia alkuja

Viime viikko oli täynnä yllättäviä tapahtumia. Kaksi läheistä ystävääni synnytti heidän esikoislapsensa ja vain muutaman päivän viiveellä toisistaan. Työni puolesta taas jouduin (tai pääsin) todistamaan ihmisen poisnukkumista. Aika isoja asioita siis, vaikka toisaalta syntymä ja kuolema on niitä elämän perusasioita. Niihin elämä perustuu. Syntymästä kaikki alkaa ja kuolemaan kaikki päättyy (ainakin tässä muodossa). Se mitä siinä välissä tapahtuu, on se mitä kutsumme elämäksi.

 Viime viikko sai minut todella miettimään elämän arvokkuutta ja sitä millaista elämää itse haluan elää. Kukaan ei voi tietää milloin tämä kaikki päättyy tai mitä elämä tuo tullessaan. Sen takia jokainen hetki on niin arvokas, me emme voi tietää muusta kuin tästä hetkestä. Huominen ei ole taattua. Siksi sitä usein sanotaankin, että elä kuin viimeistä päivää ja tämä sanonta on painunut tajuntaani syvästi. Olen yrittänyt elää mahdollisimman paljon tässä hetkessä tekemättä liikaa suunnitelmia tulevaisuudelle.

 

Uskon, että vain hetkessä elämällä voi löytää todellisen onnen, mutta olen ehkä sisäistänyt sen hieman väärin. Itselleni tästä tavasta elää hetkessä on tullut selviytymiskeino. Olen alkanut elämään ihan kuin pelossa, että ehkä huomista päivää ei tulekaan. En uskalla suunnitella elämääni ja tulevaisuuttani, en pysty sitoutumaan mihinkään kovin pitkäksi aikaa. Pelkään, että sitoutumalla johonkin asiaan menetän spontaaniuden enkä osaa enää heittäytyä elämän virtaan, elää täysillä. Sen takia olen viime vuodet haahuillut eteenpäin ikäänkuin sumussa. Tietämättä mihin suuntaan olen menossa.

Tämän täysillä elämisen myötä olen tehnyt ihan mahtavia asioita kuten matkustellut paljon ja kokenut uusia asioita, mikä on ollut todella opettavaista. Sen myötä olen päässyt voittamaan pelkojani ja tunnen olevani paljon rohkeampi. Kuitenkin tunnen sisimmässäni, että estän itseäni haaveilemasta sellaisesta paikallaan olevasta elämästä. Osaan unelmoida seuraavasta matkastani maailman ääriin, mutta onko se todella oikea unelmani. Uskallanko unelmoida elämästä täällä kotona.

Usein tunnen yksinäisyyttä ja kaipaan ihmisiä ympärilleni. Kaipaan kumppanuutta ja sitä, että jaetaan arkea yhdessä. Olen myös aina halunnut kokea äitiyden, mutta vanhemmiten olen alkanut kieltämään tämän tunteen itseltäni. Olen ajatellut etten ole valmis sellaiseen, kun pitää nyt saada mahdollisimman paljon näitä kokemuksia ja mahdollisuuksia löytää itseään. Nyt kuitenkin olen alkanut miettimään näitä asioita uudestaan. En tietenkään voi vain päättää, että nyt perustan perheen ja taion sen itselleni tyhjästä, mutta jos tiedän mitä haluan annan sille myös mahdollisuuden.

Eihän kukaan voi elämäänsä suunnitella valmiiksi, ei se koskaan mene täysin niin kuin haluaisi. Mutta jonkinlaisia määränpäitä pitää olla mitä kohti kulkea. Sitten elämä tulee ja ehkä vähän muuttaa suuntaa tai tekee täyden u-käännöksen, mutta niin sen kuuluu mennäkkin. Turha kontrolloiminen ja vastaan pistäminen ei auta mitään, usein vaan hidastaa matkan tekoa ja tekee siitä kivuliaampaa. Pitää vaan luottaa elämään ja siihen, että kaikki tapahtuu juuri niin kuin pitääkin.

Ehkä ei pitäisi enää ajatella jokaisen päivän olevan mahdollisesti se viimeinen vaan ajatella jokaista päivää uutena alkuna. Katsoa sitä kuin lapsen silmin, uutena ja ihmeellisenä. Täynnä mahdollisuuksia. En voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta voin olla avoin kaikelle mitä vastaan tulee. Voin olla avoin omille haaveilleni ja tietää, että kaikki on mahdollista.

Sillä jokainen päivä on uusi alku!

 



Lisää kirjoittajalta Kaikki värini

Äänen voima

  Musiikki sen kaikissa muodoissaan, sen kuuntelu ja itse musisoiminen, on ollut...
Lue lisää

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.