Uusi elämänvaihe – vihdoin Naisena

Kirjoitan tätä tekstiä uudessa kodissani, vaikkakin asun edelleen samassa ihanassa talossa. Olen nukkunut täällä nyt toisen yön. Mieheni muutti toiseen kotiin. Lapsia pidämme vuorotellen, minä vähän enemmän.Miten tässä näin kävi? Eikö meidän suhteen pitänyt olla unelmien rakkautarina, toivoa, uskoa ja luottamusta ikuiseen rakkauteen antava?

Kyllä. Rakkaus ei ole kadonnut mihinkään. Elämässä vaan ne asiat, joita pidämme tavoittelemisen arvoisina, joita todella haluamme, vaativat työtä. Olet ehkä kuullut tai lukenut manifestoinnista, josta itsekin olen kirjoittanut. Joskus se tie, miten tavoitteeseen päädymme on yllätyksellinen. Oikeastaan aika harvoin, jos koskaan se menee ennalta-arvattuja, odotettuja reittejä pitkin vaan matkalla on yllätyksiä, uusia etappeja, kiertoteitä, sivuraiteita, kuoppia, kuopasta hyppäämisiä, pilvissä leijumista, mitä vaan.

Nämä kaikki elämänvaiheet opettavat meille jotain itsestämme. Jotta voisimme kasvaa – täydeksi itseksemme. Meidän tarkoitus tässä ajassa ei ole enää pitää väkisin tiettyjä rakenteita koossa, kuten ”nyt kun on naimisiin menty ja lapset hankittu, niin siinä sitten pysytään vaikka väkisin”.

Kyllä. Edelliset sukupolvet ovat ehkä joutuneet tinkimään omista, tunnetason tarpeistaan ja tyytyneet tietynlaiseen elämään, koska se on sovinnaista ja olisi väärin poiketa raiteilta ja elää ”itsekkäästi”.

Meidän sukupolvi (yleistäen toki) on itsekäs. Se on minäkeskeinen, jossa ei enää tingitä, tyydytä, uhrauduta tai alistuta. Meidän sukupolvi haluaa enemmän. Ja se elämä, jota etsimme tulee siitä, että saamme tutustua itseemme, omiin tarpeisiimme, omiin tunteisiimme pintaa syvemmältä. Saamme elää – kärjistettynä – itseämme varten.

Joskus ruuhkavuodet ovat liikaa. Niin meille kävi. Hukkasimme sen, mikä meille oli tärkeintä elämässämme, ennen kuin kohtasimme, ennen kuin saimme lapsia. Hukkasimme sen, kuka olemme ilman rooleja.

Jotkut sanovat, että lapsen tulo ei ole juurikaan vaikuttanut pariskunnan elämään ja elämäntyyliin. Meillä se muutti kyllä ihan kaiken. Se muutti molempien identiteetit – ei vaan muuttanut meitä isäksi ja äidiksi vaan romahdutti meidät henkisen kasvun tiellä pimeisiin luoliin, jotka olivat olleet aiemmin visusti piilossa. Identiteettitason rajut muutokset, muutokset parisuhteen dynamiikassa miehen alettua tekemään uraa ja minun jäätyä kotiin, taloudelliset haasteet, vuosia jatkuneet univelat, taistelu ajankäytöstä..

Silti olen nauttinut tästä ajasta ihan äärimmäisesti. Meillä on ollut ihan täydellistä, upeaa aikaa. Mietin hetki sitten, että katuisinko jotain, jos nyt poistuisin maan päältä, niin en kyllä katuisi. Suurin lahja, minkä olen saanut oppia on lahja olla läsnä ja elää hetkessä. Antaa lapsille mallia siitä, että voimme elää aitoa, omannäköistä elämää ilman pelkoa ja kontrollia. Elämää täynnä rakkautta, aitoutta ja läsnäoloa.

Tottakai elämään ja arkeen on kuulunut myös negatiivisten tunteiden näyttämistä, kinastelua ja riitelyä. Mutta se on myös tärkeää ja etenkin se, että miten olemme tässä seitsemän vuoden aikana kehittyneet tunteidemme ymmärtämisessä ja niiden ilmaisemisessa on ollut jopa mullistavaa.

Jotkut elämysmatkailevat ”ihan oikeasti”, käyvät seikkailemassa maailmalla, tekevät benji-hyppyjä ja kiipeävät vuorille. Meidän elämysmatka on tapahtunut sisällämme. Olemme kohdanneet lukuisia breakthrough – elämyksiä, oivalluksia ja onnistumisen kokemuksia, kun olemme ymmärtäneet tunteitamme ja konfliktien syvempää tarkoitusta ja saaneet työkaluja ihmissuhde – ja parisuhdetaitoihin, joita pidämme tärkeimpinä elämässä. Nämä hetket tuntuvat siltä, kuin joku pamauttelisi ilotulitusraketteja sisälläni tai valaisi koko elämän piilossa ollutta pimeää kohtaa kirkkaalla valolla. Tai että pitkään syväjäässä oleva möykky saa vihdoin aruringonvaloa, jotta se voi sulaa pois – usein kyynelten muodossa.

Tässä kohtaa ymmärrän, että me kohtasimme toisemme vaiheessa, jossa kaipasimme molemmat eheytymistä lapsuuden traumoillemme. Kuten olet ehkä lukenut tai kuullut, trauman ei tarvitse olla mikään isompi juttu vaan traumaattista lapselle voi olla ”vain” se, että vanhempi ei ole hänelle emotionaalisesti läsnä. Ja kuten aiemmin totesin, aiemmilla sukupolvilla ei ole ollut kykyä ja aikaa olla läsnä, tutustua omiin tunnetason tarpeisiin, koska heillä on ollut kiire keskittyä muuhun, kääntää huomio pois itsestä ja tunteista. Kun ei ole läsnä itselleen, ei voi olla läsnä muille.

Minä olen saanut mieheltäni sellaista läsnäoloa, jota en ole saanut omalta äidiltäni, vaikkakin hän on ollut ihan huikea äiti monella muulla tavalla. Mieheni taas on saanut minulta jotain, mitä hänen isänsä ei ole pystynyt antamaan hänelle. Näin olemme tulkinneet – toki tulkinta voi saada syvyyttä ajan myötä.

Nyt olemme eheytyneet siihen pisteeseen, että emme enää tarvitse toisistamme äitiä tai isää. Voimme olla vapaammin omia itsejämme, mies ja nainen – vihdoin. Tutustumme itseemme ja nyt meillä on mahdollisuus tehdä sitä rauhassa, molemmat omissa kodeissamme. Uskon, että tämä vie kokonaisuutta eteenpäin, sillä meillä molemmilla on missio, jakaa sisäistä syvyyttämme maailmaan ja tuoda tunnetason tarpeet näkyväksi ja vapauttaa sitä kautta koko potentiaalimme ihmisenä.

Vielä kymmenen vuotta sitten, olin melko lailla riippuvainen miehestä, tunnetasolla. Fyysisellä tasolla yksin olen ollut paljonkin, vaikka olen ollut parisuhteissa melkein koko elämäni nuoruudesta alkaen. Tässä suhteessa opin itsenäistymään vihdoin. En enää pelkää heikkoja hetkiä. Otan ne vastaan rakkaudella, kaiken tuskan, vihan, ahdistuksen ja surun. Olen oppinut se, että kun otan ne vastaan aina vaan nopeammin rakkaudella – enkä vastusta niitä, niin ne menettävät voimansa. Saatan purskahtaa itkuu nopeastikin (ennen todella haastavaa) ja itku meneekin usein nopeasti ohi. Vihan tunteen noustua en vastusta sitä tai sysää sitä ulospäin, vaan menen esimerkiksi vessaan huutamaan hetkeksi. Yhtäkkiä olotila on levollinen ja vapautunut. Ei tässä ollutkaan mitään.

Picture

Eilen illalla pitkän muutto- ja siivouspäivän jälkeen omalle sohvalle lösähtäneenä

 

Tänään tein pitkästä aikaa kahvia pitkän kaavan mukaan. Laitoin blenderiin kahvin kanssa ghee-voita ja mct- öljyä. Sekoitin. Nautin bulletproof kahvia itse tehdyn smoothien kera tässä tätä kirjoittaessani. Tässä elämänvaiheesa minulla on ainakin kaksi täyttä päivää ja yötä viikossa täysin itselleni. Joskus kolme. Pakko sanoa, että elän taas unelmaani – tässä kohtaa. Ei paha. Ps. Vietämme myös perheaikaa yhdessä viikoittain 
Pps. Mies sanoi, että voisi pyytää minua treffeille joskus 🙂

Lue lisää: Manifestoi unelmiesi elämä
Empatiaa etsimässä
Miehen tehtävä ei ole tehdä naista onnelliseksi

Nainen, opi vaikuttamaan itse voimahormoneihisi ja pysy tasapainossa
Oivallus, joka muutti parisuhteemme again

♡♡♡
Liity postituslistalle ja saat paluupostina: Tunnista sisäiset tarpeesi VOIMApdf:n:

Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2 / Heidi Harju

Haluatko saavuttaa aidot unelmasi? Muista nämä kolme kohtaa

Aikamme haastava yhtälö on seuraava. Haluamme muutosta. Haluamme parempaa elämää. Haluamme jotain lisää,...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.