Uuden alussa

 

Monenlaista on elämässäni nyt tapahtumassa. Ja niin on monen, monen muunkin mitä olen kuullut sivukorvalla ystävien, tuttujen ja maailman asioista.

Tuntuu, kuin koko syksy olisi monella aivan auki. Ei suunnitelmia, ei kiinnityksiä, vain muuttujia. Joitain suuntaviivoja, pieniä toiveita ja odotuksia. Emme kuitenkaan voi pakottaa emmekä päättää mitä elämä tuo tullessaan. Emme. Voimme töniä elämää tiettyyn suuntaan, ja jos se ottaa purjeita alleen, on suunta oikea. Näin koen itse.

Viimeisen vuoden aikana elämäni on muuttunut radikaalisti. Erittäin paljon. Menetin kotini, omaisuuteni, terveyteni, varani, ihmissuhteen – likipitäen kaikki rakenteet menivät uusiksi. Matalaksi, ja nyt on puhdas sivu edessäni. On hurjaa miettiä,  että mikä vain on mahdollista, ja että kaikki menee juuri kuten on tarkoitettu. Ajatus on helpottava, mutta myös jännittävä. Mitä oikein haluan? Mikä kumpuaa aidosta minästä, aidosta itsestäni ja minun sydämestäni? Ilman muiden vaikutusta. Juuri minusta. Näitä olen pyöritellyt, ja pyörittelen edelleen.

Koen, että haluamistaan ei voi myöskään pakottaa. Voin haluta jotain, mutta on eri asia mikä on minulle parhaaksi. Usein elämä kun antaa juuri sen. Ei välttämättä mitä haluamme, vaan mikä on parhaaksemme. Kokemusta on. Varmasti jokaisella jonkunlainen. 🙂 Se, mikä näytti suurelta menetykseltä, toikin ihan jotain muuta vielä hienompaa, kauniimpaa tai upeampaa mitä olisi edes voinut kuvitella. Menettäessäni elämäni vanhat rakenteet, sain jotain vielä upeampaa. Ymmärsin, että ne olivat vinksallaan alunperinkin. Rakenteet. Olin mennyt muiden toiveiden ja halujen mukaan, luullut haluavani jotain. Mennyt tuohon suuntaan. Väkisin puskien. Jokin oli kokoajan jotenkin pielessä, kitkasi, mutten ymmärtänyt, mikä. Jokin.. syvemmällä tasolla, mistä en saanut kiinni. Hiljaisina hetkinä istuessani alas, se tunne valtasi minut. Epämukava, vaivaava tunne, että kaikki ei ole nyt ihan kohdillaan. Ahdisti.

Nyt yli vuoden jälkeen suurimmista mullistuksista näen niin selvästi, että tuo vanha suunta ei ollut minua. Rakenteet eivät olleet minua. En olisi päässyt niistä nopeammin kuin sillä, mitä kävi. Irrottaminen oli lähes väkivaltainen, kova, hyvin hyvin raskas. Mutta nyt olen tässä. Olen käynyt läpi tulen ja piikkipensaat, unettomat yöt ja valottomat päivät. Tietäen että jokin suurempi ohjaa, kuitenkin, vaikken en kuollaksenikaan ymmärtänyt mikä tai miksi. Miksi? Miksi minulle sattuu nämä kaikki? Eikö yhdelle hengelle riittäisi jo?

Kuitenkin, kaiken jälkeen, olen levollinen. Tiedän, että selviän mistä vain. Tiedän, että olen vahva, ja voimakas. Että pärjään. Osaan huolehtia minusta. Ja opettelen yhä lisää. Tuntuu, että elämä on nyt avoin. Kuin uusi kappale, ei vaan kokoainen kirja olisi alussa, ja se kaikki on minulle. Olen aloittamassa elämän, joka on vain minulle. Minun näköiseni, tuntuiseni, kuuloiseni. <3 Minun. Sanon tämän kaiken eläneeni vuosia muiden kustannuksella, auttaen ja tukien kaikkia muita. Paitsi itseäni. Nyt, avoimelta sivulta alan kirjoittaa itselleni. Minulle. Se on iso, iso, iso juttu.

Ensimmäistä kertaa, alan elää itseni näköistä elämää – täysin. Itseni tuntuista. Nimenomaan. Intuitiivinen elämäntapa. Se kuvaa parhaiten minun näköistä eloa.

Matka on alussa, mutta myös pitkällä, ja kesken, ja silti täydellinen. Kaikki samassa paketissa. Kuitenkin, tuntuu että saan kaikkea upeaa ja ihanaa tällä matkallani. Vain taivas on – ja oikeastaan ei sekään – ole rajana. Saan kaiken, mitä voin haluta, kun se tulee aidosta, vilpittömästä ja sydämen paikasta.

On aika ottaa suunnaksi oma valoni. Polkuni.

Kirjoittanut
Lisää kirjoittajalta Valon tytär

Sairastua vahvuuteen

Siinäpä se. Vahvuuteenkin voi sairastua. Olen siitä elävä esimerkki, monen muun joukossa....
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.