Unelmaelämääni tulevaisuudessa

Jotta voin elää unelmaelämääni tulevaisuudessa, minun tulee elää sitä jo nyt. Minun tulee olla tyytyväinen ja läsnä elämässäni nyt ja tämä tyytyväisyyden, hyväksynnän ja läsnäolon energia vetää puoleensa lisää hyvää. 

Voimme kuitenkin tietoisesti asettaa tavoitteita, haaveilla ja unelmoida siitä, mitä tulevaisuudessa haluamme. Sitten täytyy uskaltaa päästää irti ja luottaa elämään. Tärkeintä olisi nähdä se, mitä voimme tehdä juuri nyt, jotta säteilisimme oikeanlaista energiaa. Vetovoiman laki on voimakas silloin, kun motiivi ja kaipaus lähtee sydämestämme, vaikka joskus elämä saattaa tuoda jotain muuta eteemme, mitä olimme tavoitelleet ja unelmoineet. Joskus se tuo jonkun läpikäytävän välihaasteen, joskus se tuo jotain vielä parempaa, mitä edes uskalsimme ajatella. Ainakin minulle elämä on tuonut jotain sellaista – niin monella osa-aluella – jota en olisi vanhalla tietoisuuden tasolla osannut edes ajatella tai haaveilla. Silloin, kun elin laatikossa, näin vain sen, mitä laatikossa oli, en sen ulkopuolelle. 

MIllaista elämää haluan juuri nyt tavoitella? Lähtökohta on se, että olen todella kiitollinen ja tyytyväinen nykyiseen elämääni. Minulla on aivan mahtava perhe, saan tehdä mielekästä työtä ja elää vapammin. Minulla on mahtavia ystäviä ja hyvä terveys, mutta on yksi selkeä seikka on, joka etsii vielä optimaalista muotoaan, nimittäin asuminen. 

Olen jo monta vuotta haaveillut yhteisöllisestä asumisesta ja olemme siitä puhuneet myös erilaisissa yhteyksissä samanhenkisten ihmisten kanssa. Lapsen tulo kuitenkin sekoitti pakkaa jonkin verran ja koimme, että oli helpompi jäädä toistaiseksi tutuille seuduille, jossa olisi lastenhoitajia. Toki etsiessämme uutta kotia, kävimme katsomassa taloja myös kauempaa. Itselleni iski kuitenkin pelko, että erakkoituisin ja nyt jälkeenpäin oli todella hyvä, että jäimme kaupunkiin. 

Vaikka olen tyytyväinen moniin ihmissuhteisiin ja mm. siihen, että omat vanhempani asuvat lähellä ja hoitavat mielelläni meidän poikaa, haluaisin ja kaipaisin yhteisöllisyyttä enemmän ihan arkipäivään. Nykypäivänä ihmiset ja perheet elävät erityksissä toisistaan, jokainen omassa boksissaan. Juuri luin Aamulehdestä, että lähes 20% yläasteikäisistä pojista on kokenut jopa vuoden kestävää suurta yksinäisyyttä ja että yksinäisyys on tuskallisin tunne ihmiselle. Tämän kyllä allekirjoitan. Vielä muutama kymmenen vuotta sitten elämä oli huomattavasti yhteisöllisempää. Omassa lapsuudessani asuimme paritalossa mummuni kanssa ja oli kätevää, kun oli useampi paikka missä olla helposti. Varsinkin lapselle tekisi hyvä nähdä ja olla arjessa erilaisten ihmisten kanssa ja etenkin eri-ikäisten. Mietin aina, että voisiko päiväkodit ja vanhainkodit jotenkin yhdistää. Vanhusten yksinäisyys on myös suurta ja heillä olisi paljon annettavaa lapsille ja toisinpäin. 

Unelmaelämäni, jota aion jossain kohtaa tulevaisuudessa, toivottavasti jo lähivuosina, viettää käsittää siis yhteisöllisemmän elämisen mallin. Ihannepaikka, jossa asumme on luonnon lähellä, mutta kuitenkin (mahdollisesti) kohtuullisen lähellä palveluita. Ihannekoti voi sijaita kauempanakin kaupungista, mikäli lähellä asuu samanhenkisiä ihmisiä. Meillä olisi ainakin jonkinverran, miksei paljonkin omavaraisuutta ja ihmisten erilaiset taidot tukisivat yhteisöllistää elämää. Koulu on myös yksi mietittävä asia, koska haluaisin lapselleni tietysti omia arvojamme vastaavan kouluympäristön ja opetuksen. Tampereella on Steinerkoulu, joka on toistaiseksi se ykkösvaihtoehto, mutta toivon mukaan tulevaisuus tuo myös muita vaihtoehtoja. Turkuun on perustettu Feenikskoulu, jonka toiminta-ajatus ja arvot ovat ehkä vielä Steineria paremmat. Katsotaan, saammeko Pirkanmaalle vastaavan. Myös kotiopetus on yksi vaihtoehto, Suomessahan on oppivelvollisuus, mutta ei koulupakkoa. 

Meidän työ ei oikeastaan sido aikaan ja paikkaan, tai ainakaan omani. Tavoitteenani on paketoida tietotaitoani verkkovalmennusten muotoon ja käydä sitten luennoimassa ja pitämässä kursseja ja retriittejä. Isompi tavoitteeni olisi kasvaa siihen, että minulla olisi kyky vetää pidempiaikaisia ryhmiä, liittyen henkiseen kasvuun ja intuition vahvistamiseen. Tämän tavoitteen olen asettanut noin parin vuoden päähän. Katsotaan, mitä elämä päättää. Mieheni työ sitoo ainakin toistaiseksi jonkin verran, kun hän tekee enimmäkseen valmennuksia, jotka vaativat paikan. Skype on toki myös käytössä ja voihan sitä käydä esimerkiksi pari päivää kaupungissa tekemässä töitä ja loput online. 

Yksi haave, mikä iskee jostain syystä aina itselleni ankeimman ajan – tammi- ja helmikuun keskellä – on talven viettäminen jossain auringossa, ainakin osittain. Eilen totesin lähtiessäni kävelylenkille – puoliväkisin, että apua mä en kestä tätä synkkyyttä. Tuntuu, kuin piuha olisi irti sähkörasiasta. Laahustin aika nopeasti kotiin lämpimään saunaan. Mieli on maassa, mutta onneksi en enää samaistu masennuksen tunteeseen, vaan pystyn “samaistumaan” ainakin hitusen enemmän siihen syvempään osaani. Siihen, jolle ulkoiset olosuhteet eivät merkitse mitään. 

Olosuhteet, jossa elämme nyt ovat palvelleet elämäntehtäväämme tähän mennessä, mutta mihin meitä viedään, niin se jää nähtäväski. Uskon kuitenkin, että jos haluamme elää yhteisöllisemmin ja sydämessämme on kaipaus, kannattaa tietoisesti unelmoida, rakentaa aarrekarttoja, jutella ihmisten kanssa ja tarttua tilaisuuksiin, mitä elämä tuo. 

Kiitos Ulla-Maija, ihana puutarhanainen, joka inspiroi minua haaveilemaan omasta punaisesta tuvasta ja luomuperunamaasta ja villivihanneksista. En itse tunnustaudu viherpeukaloksi, ainakaan vielä. Siksi manifestoin tulevaisuuden asumuksiimme ihmisiä, joilla tämä taito on hallussa tai ainakin sellaisia, joilta voin sitä oppia!

Picture

On meillä sentään yksi omenapuu (kuvassa takana) ja kattavat marja-aronia pensaat takapihallamme. Niiden “hoito” just ja just onnistuu! 🙂

Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2 / Heidi Harju

Haluatko saavuttaa aidot unelmasi? Muista nämä kolme kohtaa

Aikamme haastava yhtälö on seuraava. Haluamme muutosta. Haluamme parempaa elämää. Haluamme jotain lisää,...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.