Tuomitsemisesta itsensä rakastamiseen ja arvostamiseen

Hyvin moni oppii jo varhaisessa vaiheessa tuomitsemaan omaa itseään. Meidän kasvatuksemme ja yhteiskunnan kautta opimme, ettei mikään riitä. Täytyy tehdä enemmän, olla enemmän, olla erilainen, olla reippaampi jne. Moni oppii vaatimaan itseltään ihan mahdottomia.

Kun lapsena oppii, ettei riitä vanhemmilleen sellaisena kuin on, pitää suorittaa ja oppii hakemaan heiltä heidän hyväksyntäänsä jotta voisi kokea riittävänsä, jotta voisi kokea olevansa arvokas. Pienihän lapsi tarvitsee todellakin vanhemmilta tullutta rakkautta, turvaa ja hyväksyntää. Mutta mitä jos sitä ei koskaan ole saanut?

Aikuisena saatat kokea syvää arvottomuutta, ja vetää siksi puoleesi ihmisiäkin jotka eivät arvosta sinua. On hyvin vaikeaa päästää irti sisäisestä arvottomuudesta ja riittämättömyyden tunteesta, ja päästää irti kaikesta siitä millä tavalla kritisoi itseään. Millä tavalla vaatii itseään olemaan erilainen, parempi, vähempi..

Sisällämme on sabotoiva ego, joka mielellään katselee suurennuslasilla niitä kaikkia virheitä mitä ajattelemme että olemme elämässämme tehnet. Missä olemme epäonnistuneet, missä sanoimme väärin, missä loukkasimme muita. Saatat miettiä jotain tekemääsi virhettä vuosiakin myöhemmin, että mitäpä jos olisin tehnyt eritavalla, olisiko asiat nyt paremmin? Mutta jokainen oppii virheiden kautta, jokainen oppii niistä hetkistä kun välillä kompastuu. Ja lopulta onko olemassa virheitä, vai ovatko ne todellisuudessa oppikokemuksia, joita sieluina olemme valinneet täällä läpikäydä?

Joku voi soimata itseään, miksi jäi niin pitkäksi aikaa väkivaltaiseen suhteeseen, mutta kun katsoo sitä tilannetta korkeammasta perspektiivistä, että minä tarvitsin juuri tuon oppikokemuksen ja se kesti juuri sen aikaa mitä tarvitsi kestää, jotta opin laittamaan omat rajani, löytämään oman voiman, ja olin valmis laittamaan itseni rakastamisen kaiken edelle. Joten kun katsoo mitä hyvää se kauheakin kokemus toi tullessaan, mitä se itsestä ja omasta elämästä opetti, löytääkin anteeksiannon ja armollisuuden itseä kohtaan huomaten, että hei tämähän tilanne meni just niinkuin kuului mennä.

Uskon, että jokainen joutuu todella opettelemaan lempeyttä itseään kohtaan. Kun tuntuu et se on enemmänkin automaattista ja tuttua kuinka oma mieli sabotoi, kuinka oma mieli rajoittaa ja vaatii lisää, kuinka monella on vaikeaa pysähtyä itsensä äärelle ja oman kehonsa äärelle ja tuntemaan mitä omassa sisimmässä ja omassa sydämessään ja tunteissaan tapahtuu. Pystytkö sinä pysähtymään oman itsesi äärelle hiljaisuuteen esim. 10min? Olemaan omien ajatustesi kanssa, ja tuomaan täysi focuksesi omaan kehoosi ja kehosi tuntemuksiin. Tuomaan täysi läsnäolo tähän hetkeen. Se ei ole todellakaan aina helppoa ihmiselle. Ja siinäkin on tärkeää löytää lempeyttä ja hellyyttä itseään kohtaan. Olla lempeä itseään kohtaan mikä itselle tässä elämässä on vaikeaa.

Voit opetella askel kerrallaan, hetki kerrallaan siirtämään omat ajatukset siitä, mitä et osaa, missä et onnistu, missä olet tehnyt väärin, niin siirtämään ajatuksesi siihen missä olet onnistunut tänään. Mikä on hyvin nyt, mitä olet elämässäsi saavuttanut, ne voi olla hyvin pieniäkin asioita. Ja oikeastaan pienet asiat ovat juurikin niitä isoimpia. Se, että saat mennä joka päivä luontoon hengittämään, on suuri lahja, joka lisää jopa pitemmällä tähtäimellä niin sinun kuin muiden hyvinvointia, kun käyt luonnossa olemassa ja hengittämässä säännöllisesti.

Täällä elämässä tuomitsijoita riittää. Täällä riittää ihmisiä, jotka eivät ymmärrä sinua. Jotka eivät tue sinua. Jotka eivät rakasta sinua niinkuin ansaitsisit. Niitä, jotka vaativat ja odottavat sinulta jotain muuta kuin olet. Niitä jotka eivät usko sinuun. Mutta valitsetko siitä huolimatta uskoa itseesi? Valitsetko muiden tuomitsevista ajatuksista huolimatta, olla lempeä ja rakastava itseäsi kohtaan? Ja olla uskollinen omalle polullesi, niin että uskallat kulkea sitä leuka pystyssä, vaikka polkusi olisi ihan erilainen kuin oman perheesi polku tai muiden ihmisten valitsema polku?

Valitsetko arvostaa itseäsi, vaikka vanhempasi eivät olisi koskaan arvostaneet sinua? Valitsetko tuntea omassa sydämessäsi, että minä olen todella arvokas vain siksi, koska olen olemassa, ja koska hengitän ja kuinka kaunis kehoni onkaan, ja se tekee kaikkensa eteeni pitääkseen minut hengissä. Sinä et tarvitse muiden hyväksyntää tai arvostusta, ollaksesi arvokas. Ollaksesi rakastettu. Ollaksesi hyväksytty sellaisena kuin olet. Sinä olet tarpeeksi. Sinä olet riittävä. Sinä olet ainutlaatuinen ja kaunis/komea, sellaisena kuin sinä olet. Sitä ei tarvitse kenellekään todistaa.

Itsenä rakastamisella on niin valtava voima parantaa sairauksia, parantaa kipua, hoivata ja hellitä omaa sydäntä ja koko omaa olemusta. Itsensä rakastaminen auttaa sinua voimaan paremmin, kun valitset sinua voimaannuttavia ajatuksia. Tiedän sen, että ei ole aina helppoa antaa itsellesi anteeksi, kaikkea mitä kipua olet aiheuttanut itsellesi tai muille. Tai niitä hetkiä kun valitsit itse antaa jollekin ihmiselle aiheuttaa kipua sinulle. Mutta teet palveluksen itsellesi, kun hetki hetkeltä opettelet olemaan itsellesi armollinen. Teit parhaasi siitä lähtökohdista missä sinä silloin olit, ja missä tietoisuuden tilassa sinä silloin olit ja myöskin mitä sinun kuului silloin oppia, kaikella on kuitenkin suurempi tarkoituksensa. Vaikka usein ymmärrämme haastavien olosuhteiden ja tapahtumien tarkoituksen vasta myöhemmin. Ja silloin voimme jopa parhaimmillaan kiitää itseä siitä kaikesta mistä on selvinnyt ja miten on kasvanut ja kehittynyt sekä sieluna että ihmisenä.

Minäkin olen pitkään elämässäni hakenut isäni hyväksyntää, koska syvällä sisimmässäni on ollut uskomus, etten minä riitä hänelle, etten minä ole arvokas hänelle. Minulla on ollut alitajunnassani uskomus, että ihminen on arvokas vain kun hänellä on omaisuutta ja rahaa ja työ, muuten ihminen on vain laiska, saamaton ja luuseri. Olen kokenut häpeää siitä, etten kulje sellaista polkua mitä moni kulkee: menee vaan johonkin töihin ja hankkii perheen ja omaisuutta. Olen alitajuisesti tuntenut arvottomuutta monen asian vuoksi. Mutta nyt kun tiedostin tämän asian syvemmin, tuntuu hyvältä rakastaa tuota vanhaa minää, joka on hakenut hyväksyntää, jotta saisi jonkun vakuuden omalle arvolleen. Nyt tuntuu hyvältä alkaa koko ajan vahvemmin sisäistämään, että olen arvokas ihminen, nainen, kumppani, tytär, ystävä vaikka en tule saamaan koskaan sitä rakkautta, tukea ja hyväksyntää omalta isältäni mitä olisin tarvinnut lapsena ja joku osa minusta haluaisi sitä vieläkin. Ja voin suunnata kaiken tuon rakkauden ja arvostuksen, mitä olen häneltä hakenut, niin itse itselleni.

Voin suhtautua kipukohtiini lempeydellä, vaativuuden sijaan. Voin olla itseni paras ystävä, kannustaja ja tukija ja myös ottaa muilta rakkailta läheisiltäni tukea vastaan. Tuntuu nykyhetkessä niin vapauttavalta ja helpottavalta, kun osaan ottaa muilta tukea ja rakkautta vastaan. Enää ei tarvitse yrittää mitään, ei selvitä elämästä, ei tarvitse pakottaa mitään tapahtumaan, vaan voi elää hetki kerrallaan nauttien ja avautua kokemaan kaikki tunteet rauhassa ja rakkaudellisesti, koska olen oppinut olemaan samaistumatta omiin tunteisiin. Menneet tarinat ja kokemukset, eivät määrittele meitä ihmisinä, ne on tarinoita joita meille on tapahtunut ja mitä mieli mielellään haluaa ylläpitää, mutta halutessaan näistä tarinoista voi alkaa päästämään irti, ja luoda ihan uudenlaista rakkaudellisempaa tarinaa. Vaikka joskus olisit voinut huonosti, se ei tarkoita että sinun täytyy ylläpitää tätä tarinaa mielessäsi, että tulet jatkossakin voimaan huonosti. Luo ajatuksiesi kautta itsellesi sellaista tarinaa, jossa haluat olla pääosassa, johtotähtenä. Millainen, kuka sinä tahdot olla? Millaista elämääsi sinä tahdot elää? Luo elämäsi sydämestäsi käsin.

Siksi on niin tärkeää laittaa juuret syvälle maahan, tuoda läsnäolo takaisin omaan kehoonsa ja tähän hetkeen, tuoda energiat takaisin tähän hetkeen, niin silloin pystyy helpommin kokemaan nousevat tunteet ja kokemukset tästä hetkestä käsin, menemättä liikaa menneisyyden tai tulevaisuuden huoliin.

Ole hellä myös itsellesi kun pelkoja tai hätää nousee. Uskalla pyytää apua, tukea. Uskalla ottaa muita lähelle, vaikka pelottaisi. Uskalla myöntää, ettet aina osaa, jaksa, pysty. Ota pelkosi syliisi, niinkuin ottaisit rakkaan lapsesi syliisi. Anna rakkauden ja valon mennä kaikkiin syvimpiinkin kipukohtiisi ja pelkoihisi, näin ne eivät enää tule vaivaamaan sinua eivätkä hallitse sinua kun kohtaat varjopuolesi osat ja tunteet rakkaudella. Älä käännä niille selkääsi, ne ovat yhtä tärkeitä kuin hyvätkin puolesi ja tunteesi.

” Luo terve yhteys itseesi, terve suhde itseesi itseäsi arvostaen,

itseäsi rakastaen

ja itsellesi anteeksiantaen.

Valitse sinua tukevia, voimaannuttavia ja

eteenpäinvieviä ajatuksia.

Päästäen irti siitä, joka pitää sinut kiinni menneisyyden rajoittavassa tarinassa,

joka väittää ettet ole tarpeeksi. ”

Lisää kirjoittajalta Rohkeutta astua omaan voimaan/Kaisa-Liisa Ahola

Tuomitsemisesta itsensä rakastamiseen ja arvostamiseen

Hyvin moni oppii jo varhaisessa vaiheessa tuomitsemaan omaa itseään. Meidän kasvatuksemme ja...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.