Tuo sisäinen ohjaus arkeesi

Olemme syrjäyttäneet osan luonnollisista aisteistamme ja paitsi unohtaneet, myös antaneet niille aivan liian pienen arvon, ja jopa kategorisoineet ne lokeroon yliluonnollinen/mystinen, jonne ne eivät kuulu.

Yksi tällainen on sisäinen ohjaus, joka kumpuaa sydäntietoisuudesta. Se on valtavan tärkeä ja erehtymätön työkalu. Siihen on koodattu meidän sielunpolkumme, tarkoituksemme täällä.
Se neuvoo meitä askel askeleelta oikeaan suuntaan.

Aivan pienissäkin asioissa se on mukana opastamassa, mutta usein emme joko osaa kuunnella sitä, halua kuunnella sitä tai laitamme mielemme edelle. Mielemme, tuon kurittoman villikon, joka ohjailee mihin sattuu ja usein piinaa meitä luomalla turhanpäiväisiä kauhuskenaarioita. Vaikutteille ja egon pelotteluille altis epeli.

Sen kuuntelemisessa harjaantuu. Se tuntuu rinnassasi tuntemuksena, joka on kuin tunne, mutta syvempi, näin se kommunikoi kanssasi.
Jos olet vanhempi, voit tutustua sisäiseen ohjaukseesi lapsesi avulla. Lapseen liittyvissä asioissa sen ääni on vahvimmillaan.

Vahva se on myös elämäntehtävääsi liittyvissä asioissa. Kun teet jotakin, joka on linjassa sielunsuunnitelmasi kanssa, tunnet syvää iloa tai tyydyttymisen tunnetta. Asia tuntuu helpolta, kutkuttelevalta, soljuvalta.

Toki jos kyse on vaikeasta ratkaisusta, mukaan tulevat tunteet, kuten pelko, ahdistus, surukin. Ne ovat niin vahvoja, että helposti ohittavat sisäisen ohjauksen.
Mutta vaikka sisäinen ohjaus voi kommunikoida tunteiden kautta, se ei ole tunne, vaan selkeä olemus tunteiden taustalla.

Sinun sisäinen ohjaus ei välity muille, joten joskus muiden silmissä sen mukaan tehdyt päätökset voivat näyttäytyä ensin päättömältä. Sekin vaatii kanttia, varsinkin, jos alunperinkin olet kokenut vaikeaksi luottaa ohjaukeen tai päätökseen liittyy kielteiseksi miellettyjä tunteita. Sisäinen ohjaus pitää sinut kuitenkin oikealla polulla, joten ratkaisusi aukeaa ajan kanssa myös muille.

Sisäinen ohjaus on kanssamme joka päivä, aivan pienissäkin asioissa, kuten kannattaako minun nyt sanoa tätä asiaa vai ei, kannattaako minun tehdä tämä asia vai ei.
Näin voitkin tutustua siihen rauhassa ja leppoisasti, kuulostelemalla sitä pienissä, arkisissa tilanteissa. Se on sinun viisas oppaasi ja siihen todellakin voi luottaa.

Mitä enemmän sitä kuuntelet, sitä selkeämmäksi se sinulle tulee ja sitä helpompi sinun on ymmärtää ja toteuttaa asiat sisäisen ohjauksesi mukaan.  Sisäinen ohjaus pitää sisällään kaiken sen tiedon, miksi olet tänne tullut ja mikä on tehtäväsi.

Ajattele, että sinussa on kartta, joka kertoo aina sinulle parhaimman reitin, reitin, jonka varrella voit kokea syvää tarkoituksen tunnetta, täyttymystä ja onnea. Sinun tulee vain oppia tulkitsemaan sisäistä karttaasi.

Se ohjaa sinua toteuttamaan omaa tehtävääsi maailmassa ja tuon tehtävän toteuttaminen on meille kaikista tärkein asia. Sisäinen ohjauksesi on kaiken luottamuksesi arvoinen.

P.S. Rakas Ilon voiman lukija. Kuulen sinusta mielelläni, laita minulle siis ihmeessä viestiä ja ota seurantaan, löydät minut Facebookissa ja Instassa Ilon voima -nimellä. Jaan somessa ajatuksia ja oivalluksia blogitekstien ohella.

Lisää kirjoittajalta Ilon voima/Tiia Jokisalo

Kaikki on väliaikaista

Tuo lause sai joskus aikaan synkän pilven ylleni. Se tuntui riipivän raadolliselta....
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.