TUNTEET

Esteitä vaurauden luomisen tiellä

Olen hieman hämmentyneenä seurannut edellisen kirjoitukseni Mahdoton toteutuu parhaillaan aiheuttamia reaktioita. Olen saanut siitä valtavasti myönteistä, kiitollista ja kannustavaa palautetta, mutta myös joitakin ikäviä kommentteja. Jäin asiaa miettimään erityisesti kommentoijien kannalta….

Keho täällä, kuuleeko kukaan?

Kaikkeuden kohtu Sukelsin syvemmälle ja syvemmälle, läpi intensiivisen fraktaalien viidakon, läpi itseensä romahtavien struktuurien, jatkuvan kaoottisen kuoleman ja uudelleensyntymän. Värien loiston, mustuuden, pimeyden, kirkkaiden valojen. Näin ihmisten syntyvän ja kuolevan,…

Anna oman äänesi kuulua sellaisena ku se on!

Monet on hiljennetty lapsena. Ei ole annettu tilaa omalle äänelle tulla esiin juuri sellaisena kuin se on koska on opetettu miellyttämään vanhempia ja muita. Ei ole kannustettu rehellisesti itsensä ja…

Kirkas valo avaruudessa

Hyvinvoinnin taajuuksilla

Istun kahvilassa itsekseni ja nautin sekä ihanasta tummapaahtoisesta kahvista että helmikuisesta auringosta, joka lämmittää niin, että hikikarpalo ilmestyy otsalleni. Olen juuri ottamassa kuvaa kahvikupistani (jep, olen sitä sakkia), kun ruudulle…