Tukka läks pois energialeikkauksella

 

Voin lämpimästi suositella kokeilemaan ekokampaamo Shantin tarjontaanOlen joskus kuullut energialeikkauksesta ja päätin kokeilla sitä. Energialeikkaus on koko kehon energioita tasapainottava käsittely, jossa hiuksen oma luonnollinen muoto annetaan tulla esiin. Leikkaus tapahtuu saksilla, eikä hiusta rikota. Alkuun tehdään ihana rentouttava intialainen päähieronta, jonka jälkeen pestään hiukset ja päänahka pois eteerisestä öljystä. Siitä jatketaan itse leikkaukseen ja koko aikaan menee asiakkaasta riippuen 1,5-2h. Hoito on kokonaisvaltainen ja siinä jää tilaa myös syvemmille keskusteluille.

Picture

Picture

Ajattelen joskus että miltähän tuntuisi olla kalju? Olisiko elämäni toisenlaista? Tukka kuuluu vahvasti monen ihmisen identiteettiin, enkä itse tee tässä poikkeusta.Pitkä tukka on kuulunut olemukseeni aina ala-asteelta saakka. Joskus noin kuusi vuotiaana mulla oli lyhyt kynitty poikatukka, mutta sen jälkeen en niin lyhyeen enää ole palannut. Toki tämä sänkitukka ei ollut silloin pienenä varmasti oma idea. Äidin ratkaisu oli varmasti tarkoituksen mukainen sekä käytännöllinen niihin aikoihin, koska olin oikea takkutukka, jolta löytyi päästä vähän väliä niin purkkaa kuin ruokaakin. Ala-aste luokilla mulla oli vielä polkkatukka mutta siitä sitten alkoikin kunnon kasvatus operaatio ja pisimmällään tukkani on ollut hieman yli alaselän.

Ensimmäisen kerran värjäsin hiukseni ollessani 14-vuotias. Muistan kun oli tulossa koulun “ilsut” eli disko ja ajattelin että nyt täytyy panostaa. Ajattelin että blondina on hauskempaa ja ostin vaalean värin. Värjäys yritys epäonnistui ja värini ei muuttunut miksikään. Viikkoa myöhemmin onnistuin sitten tummalla värillä paremmin. Siitä saakka olen värjäillyt tukkaani tasasin väliajoin ja omaa väri en ole nähnyt 15 vuoteen.

Lukiossa ollessani leikkasin tukkani hartioille saakka ja heti sen tehtyäni kadutti. Muutos oli liikaa ja sitä tuli mietittyä paljon, etenkin toisen sukupuolen mielipidettä. Lyhyt tukka ei ollut mielestäni naisellinen. Silloin muutenkin itsetunto oli aika hataralla pohjalla ja perustui lähinnä urheilumenestykseen. Niihin aikoihin ei tosin kauheasti muulla kuin urheilusuorituksilla ollut väliä…

Muutama vuosi sitten lopetin värjäämisen kokonaan. Silloin mulla oli musta tukka ja kun oma värini alkoi paljastua alta, niin olin aivan teini-ikäisen gootti-pojan näköinen. Värinpoistoja en käyttänyt, sillä oma ulkonäkö menetti merkityksensä käydessäni lävitse omaa “hippi” aikaani.

Sanotaan, että saadessaan lapsen, alkaa puhaltamaan muutoksen tuulet. Itselläni on lapsen saamisen myötä muuttunut moni asia, suurin osa parempaan suuntaan. Muutoksen tuulet on puhaltanut monelta suunnalta ja viimeisin on tosiaan tukan lyhyeksi leikkaaminen. Toki muutos ei kauhean radikaali ole, mutta muutos se pienikin on.

Olen viimeksi käynyt parturissa muutama vuosi sitten, en edes tarkkaan muista milloin. En siis ole partureille unelma-asiakas. Minulle luonnollisempaan elämään kuuluu myös luonnollisempi parturi vaihtoehto. Valitsin Tampereen ytimessä sijaitsevan ekokampaamo Shantin, jossa käytetään kemikaalittomia luonnonaineita mm. värjäämiseen. Esimerkiksi raskaana ollessa en suosittelisi ketään värjäämään hiuksiaan kemikaaliväreillä. 

Shantissa on otettu ihanasti huomioon rauhallisuus, jotta asiakas voisi todella rentoutua ilman suurta hälyä. Heti astuttuani sisään myös tuoksu oli erittäin miellyttävä. En ollut tajunnutkaan kuinka ympäristö voi vaikuttaa niin paljon parturissa käymis kokemukseen. Mieleni ja kehoni rauhoittui ja se tuli tarpeeseen!

Picture

Shantissa käytetään luonnonvärejä, ihania yrttejä sekä eteerisiä öljyjä.
Kuppi vihreää teetä sopii tunnelmaan. Pitkällä tukalla mennään vielä.
Picture

Picture

Aika paljon jäi lattialle
Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja niin on ollut moni muukin. Käytännölisyys ja helppous säilyi…Ilokseni löysin taipuisan kiharalle menevän takatukan 20 vuoden tauon jälkeen. Vähän kuin olisi palannut ajassa taaksepäin. Nuoruin siis 20 vuotta, ei paha 2h parturikeikalta!

<3:lla
Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Millainen on menestyjä ja pystyykö sen näkemään ulkopuolelta?

Ensiksi täytyyi määritellä mitä menestys on ja annatko muiden vaikuttaa siihen miten...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.