Traumapotilaan kohtaaminen

Luin Ylen artikkelin jossa kerrotaan että raiskauksen uhrit kokevat edelleen vähättelyä ja huonoa kohtelua lääkäreiltä, poliiseilta ja hoitohenkilökunnalta. Tämä on hyvin tuttua myös minulle.

Kun minut raiskattiin, soitin heti poliisille ja he tulivat hakemaan minua poliisilaitokselle saman tien tutkimuksiin ja kuulusteluun. Matkalla poliisilaitokselle oksensin päälleni (tosin onneksi todella vähän ja “vaan” sappinesteet) kun olin niin shokissa, enkä saanut käydä pesemässä edes käsiäni. Ehkä sen takia että olin myös matkalla lääkärintutkimukseen, mutta oli kuitenkin aika nöyryyttävää istua siellä puoli päivää sappinesteet sylissä. Kuulin oven läpi kun poliisit jotka olivat minut kotoa hakeneet selittivät jollekin toiselle poliisille minun tapaustani. Se tuntui absurdilta. Onneksi kukaan ei kuitenkaan vähätellyt kokemustani, tai epäillyt sanaani.

Pääsin heti poliisin kautta lääkärintutkimukseen. Lääkäri ei oikein tuntunut tietävän mitä tekee, ja yhdessä vaiheessa kutsui toisen lääkärin paikalle. Istuin tuolilla aivan shokissa edelleen, ja toinen sisään tullut lääkäri heitti jonkun vitsin ja katsoi minuun naurahtaen. Tuijotin häntä takaisin ilmeettömänä, ja jos olisin shokiltani pystynyt puhumaan olisin huutanut suoraa kurkkua. Miten lääkäri voi heittää vitsin sellaisessa tilanteessa?

Tökeröt kommentit tai muu osaamattomuus voivat vaikeuttaa uhrin toipumista.
​– Jos poliisi tai muu auttaja on törppö tai syyllistävä ensi kohtaamisessa, se muokkaa uhrin suhtautumista asiaan ja hänen käsitykseensä siitä selviytymisestä, kuvailee raiskaustukikeskus Tukinaisen kehittämispäällikkö Heli Heinjoki.

Kun yritin hakea keskusteluapua tapahtuman jälkeen, huomasin että sitä oli todella vaikea saada. Soitin moneen eri yhdistykseen, mutta kaikki sanoivat että heillä ei ole antaa edes aikoja kun on liian vähän työntekijöitä ja liian paljon avuntarvitsijoita. Oli todella vaikeaa soittaa moneen eri paikkaan ja koittaa pyytää apua.

Kun soitin terveysaseman psykiatriselle sairaanhoitajalle, hän kuulosti todella tylyltä ja kyllästyneeltä. Hoitaja halusi puhelimitse kuulla lyhyesti mitä oli tapahtunut. Kerroin jääneeni juhlien päätteeksi tutun ihmisen luo yöksi, ja siellä minut raiskattiin. Hoitajan ainut kommentti oli: “Miksi sitten jäit sinne yöksi?”

On paljon uhrin omasta jaksamisesta kiinni, miten hän saa apua.
​– Kokemukseen liittyy paljon häpeää ja syyllisyyttä. Tapahtuma voi olla niin lamaava, että uhrin on hankala pitää puoliaan. Silloin on liian rankkaa lähteä eri puolilta apua hakemaan.

Uskomatonta. Ihmisen, jonka kuuluisi auttaa minua, syyllistää minua raiskauksesta. Ihan kuin olisi ollut omaa syytäni, että jäin yöksi tutun ihmisen luo. En osannut sanoa mitään, en edes kuullut mitä hoitaja sen jälkeen puhui, laitoin jossain vaiheessa vain luurin kiinni. Miten olisin voinut mennä sellaiselle henkilölle juttelemaan traumastani? En koskaan tehnyt valitusta, koska en yksinkertaisesti jaksanut ryhtyä siihen. Olisi pitänyt.

Voin kuvitella miten hankalaa on pienellä paikkakunnalla hakea apua, jos pääkaupunkiseudullakin on tilanne tämä. Onneksi Helsinkiin on avattu uusi seksuaalisen väkivallan uhrien tukikeskus Seri. Sieltä voi hakea apua heti tapahtuneen jälkeen, vain kävelemällä sisään. Tällaista olisin itsekin kaivannut silloin aikoinaan. Siellä todennäköisemmin on paikalla asiantuntijoita, jotka osaavat auttaa ilman että syyllistävät tai heittävät typeriä vitsejä. Tai kohtelevat uhria kuin olisi taas yksi rikoksen uhri liukuhihnalla matkalla kuulusteluun. Näitä keskuksia on tulossa ilmeisesti lisää ympäri maata, mikä on todella hyvä.

Järkyttävän kokemuksen läpikäynyt uhri on hyvin herkkä tulkitsemaan sanoja ja äänensävyjä. Joskus hyvääkin tarkoittavat kommentit tulkitaan pahoiksi tai syyllistäviksi. Siksi uhreja tulisi Heinjoen mielestä kohdella kuin silkkihansikkain.

Usein tuntuu että hoitohenkilökunta unohtaa, että potilas on ihminen jolla on tunteet. Välillä tuntuu että hoitohenkilökuntaa ei kiinnosta edes se, että potilas on ihminen jolla on tunteet. Vaikka he hoitavat potilaita liukuhihnalla päivittäin, jokaista potilasta tulisi kohdella kunnioittavasti ja huomioiden tilanteet. Ymmärrän sen, että kiire ja henkilökunnan vaje sekä budjetin kiristykset vaikuttavat, mutta se ei saisi silti näkyä potilaiden kohtelussa. Olen kyllä saanut hyvääkin kohtelua hoitohenkilökunnalta, mutta olen valitettavan usein saanut huonoa tai erittäin törkeääkin kohtelua.

(Sitaatit ovat Ylen artikkelista poimittuja.)

Oletko saanut trauman jälkeen huonoa kohtelua hoitohenkilökunnalta? 

 


Lue myös aiemmat kirjoitukseni:

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Traumana raiskaus

Lisää kirjoittajalta Masentunut mutsi

Kuinka meillä nukutaan?

Löysin puhelimeni muistiinpanojen kätköistä monta muistiinpanoa vuodelta 2014, kun olen kirjoittanut ylös...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.