Toiset ovat luotuja kulkemaan

En ole kirjoitellut mitään vähään aikaan, koska olin poissa tutuista kuvioista useamman kuukauden. Otin irtioton elämästäni ja lähdin reppureissaamaan Väli- ja Etelä-Amerikkaan neljäksi kuukaudeksi. Haluan nyt kertoa jotain tästä matkastani tai oikeastaan voisin kutsua sitä seikkailuksi. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun matkustin yksin maailmalla, mutta ensimmäistä kertaa yhdellä reissulla kiersin näin monessa eri maassa ja se oli todella vaikuttavaa. Ehdin nähdä niin paljon erilaisia ympäristöjä ja kulttuureita, niin paljon erilaisia tapoja elää.

Näin trooppisia sademetsiä ja mitä kauneimpia hiekkarantoja, näin korkeita ylväitä vuoria lumen peittämillä huipuilla, loputtomiin jatkuvia vehreitä niittyjä ja näin myös kuivaakin kuivempaa aavikkoa. Näin vilkkaita moderneja kaupunkeja ja pienen pieniä ajattomia kyliä. Näin kuinka yhden bussimatkan aikana luonto muuttui täysin toiseksi. Näin yhden maailman seitsemästä ihmeestä, mutta näin myös jotain paljon ihmeellisempää.

Näin paljon ääripäitä. Hyvinvointia ja rikkautta ja järkyttävää köyhyyttä. Puhdasta, kaunista luontoa ja ihmisten pilaamia alueita ja merenrantoja täynnä muovia. Ystävällisyyttä ja uskomatonta jakamisen halua ja vihaa sekä itsekkyyttä. Näin vanhoja perinteitä, jotka ovat sekoittuneet modernin maailman kanssa. Näin kuinka ääripäät kohtasivat ja millaista ristiriitaisuutta se voi aiheuttaa. Maailma on hyvin ristiriitainen paikka täynnä ääripäitä, mutta oikeastaan se on aika luonnollista. Se kuuluu elämään, hyvä sekä paha. Ja mikä minun mielestäni on pahaa, on jonkun toisen mielestä hyvää. Tämän ymmärtäminen on ollut iso asia. Voin siis sanoa oppineeni tällä reissulla jotain maailmasta ja ihmisyydestä, mutta ennen kaikkea opin jotain itsestäni.

 

Totuus on se, että en mene maailman ääriin etsimään mitä sieltä löytyy vaan menen sinne tutkimaan itseäni ja oppimaan asioita itsestäni. Se on todellakin totta, kun sanotaan, että välillä täytyy mennä kauas jotta näkee lähelle. Se on aika paradoksaalista, mutta niin totta. Välillä täytyy käydä siellä toisessa ääripäässä vain nähdäkseen, mitä kaikkea toisessa päässä on. Sillä tavalla olen oppinut itsestäni paljon. Ja olen huomannut kuinka sitä oppii arvostamaan niitä tuttuja, tylsiä asioita, kun huomaa niiden poissaolon. Ne oli asioita joita osittain halusin lähteä karkuun ja tulin huomaamaan, että ne on myös asioita jotka tekee elämästä elämän. Ne yksinkertaiset, pienet asiat ovatkin niitä merkittäviä asioita. Sitä olin hokenut jo pitkään ennen tätä matkaa, mutta nyt voin sanoa vasta todella ymmärtäneeni sen.

Ehdin kokea tällä reissulla niin paljon asioita, etten pysty mitenkään sanoittamaan sitä kaikkea tähän. Olen niin suunnattoman kiitollinen, että sain mahdollisuuden kokea sen kaiken ja olen kiitollinen itselleni, että uskalsin tehdä sen. Voin sanoa rehellisesti, että kohtasin taas paljon pelkojani. Myönnän, että ajoittain käperryin kuoreeni ja olin kuin pelokas pieni lapsi, joka ei halua kohdata maailmaa. Koin hetkittäin paljon vaikeuksia ja näin itsessäni puolen josta en niin pidä. Mutta usein uskalsin tulla kuorestani ulos ja olin avoin ja valmis ottamaan vastaan mitä maailmalla on annettavaa. Ja sillähän on annettavaa vaikka miten paljon! Jos on valmis ottamaan vastaan, maailma on kuin loputon aarrearkku.

Ymmärrän myös, että se on ihan itsestäni kiinni haluanko todella nähdä sen kaiken mitä voin saada. Huomasin monesti, että jonkun toisen näkemys samasta asiasta ja tilanteesta saattoi olla aivan toinen. Kun toinen ihminen näki samassa tilanteessa jotain todella epämiellyttävää ja koki pettymystä, minä näinkin jotain uutta ja ihmeellistä. Joskus se meni päinvastoin. Aika paljon on siis itsestä kiinni miten haluaa asiat nähdä. Niin paljon kuin on ihmisiä, niin paljon on myös eri tapoja nähdä asiat. Ja hyvä niin, mutta on myös hyvä todella ymmärtää se ja nähdä ettei asiat ole välttämättä juuri niin kuin itse ajattelee. Joskus on hyvä katsoa tarkemmin ja ehkä sitä alkaakin näkemään uudella tavalla. Ehkä näkeekin, ettei se suuri pettymys ollutkaan mikään paha asia.

 

Useinkaan asioiden näkeminen ei ole tietoista vaan näemme ne tiettyjen lasien, uskomuksiemme läpi ja jos haluaa muuttaa näitä uskomuksiaan pitää olla tietoinen itsestään. Tietoinen omista uskomuksistaan. Ja se ei ole mitenkään helppoa, kun joutuu repimään auki näitä tiukasti solmussa olevia uskomuksiamme. Minulla on edelleen paljon rajoittavia uskomuksia, mutta olen saanut raotettua mieleni ikkunaa sen verran, että tiedän siellä olevan muutakin. Minulle maailman ääriin lähteminen on tuon ikkunan raottamista. Laitan itseni väkisin tilanteisiin joissa joudun katsomaan syvälle mieleni uumeniin. Välillä se on saanut minut lähes hulluuden partaalle, mutta se jos mikä on parasta lääkettä niiden solmujen aukaisemiseen.

Niin kuin olen aiemminkin todennut, elämä on matka, mutten etsinnöistäni huolimatta ole selvittänyt missä on sen määränpää. Tai onko sillä edes mitään määränpäätä. Enkä tiedä lakkaanko koskaan etsimästä, mutta uskon, että tärkeintä on itse tämä matka eikä se minne se lopulta vie. Minulle se matka on seikkailu, joka on täynnä pieniä ihmeitä. Jokainen päivä on uusi seikkailu. Jokainen tylsä ja tavalliselta vaikuttava asia on ihme, joka tekee elämästä elämän. En edelleenkään tiedä mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, mutta annan elämän viedä eteenpäin ja olen valmiina ottamaan vastaan sen tuomat tarjoukset. Jännityksellä odotan mitä kaikkea huominen tuo tullessaan.

Haluaisin sanoa kaikille, että lähtekää maailmalle tutkimaan sitä ja itseänne, mutta ymmärrän ettei kaikkia ole luotu kulkemaan. Toiset oivaltavat nämä samat asiat siinä kotona tiskejä tiskatessa. Toiset eivät oivalla näitä asioita koskaan, mutta ehkä elää silti täyttä elämää. Koska elämä on vain elämää, eikä sillä ole väliä mitä tekee tai missä on. Minä kuulun kuitenkin siihen porukkaan, joka on luotu kulkemaan. Minun piti lähteä maailman toiselle laidalle jotta huomaisin tämän ja nyt olen onnellinen tässä missä olen. Nyt annan levottomien jalkojeni levätä hetken. Ehkä jonkin ajan päästä jalkani kaipaavat taas kulkemista, mutta se on sitten taas aivan uusi seikkailunsa.

Juuri nyt tässä jalkojeni on hyvä olla.

Lisää kirjoittajalta Kaikki värini/Saana Repo

Herkkyys on suurta voimaa

Olen aina ollut erittäin herkkä tunneihminen. Olen tehnyt päätökset yleensä tunnepohjaisesti ja...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.