Tilaisin pari kappaletta henkistä kasvua, kiitos!

Kirjoittelin erääseen Facebookin ryhmään tilanteestani. Valitin, että olen vuosikausia yrittänyt kasvaa henkisesti, löytää valoa, totuutta, vastauksia kysymyksiini. Mutta sitä henkistä kasvua, niinkuin olisin halunnut, ei ole tippunut postilaatikosta. Kaikkien lukemieni kirjojen ja käytyjen kurssien jälkeen olen valovuosien päässä siitä missä haluaisin olla. Pyynnöt, rukoukset, meditoinnit, joogat, itsetutkiskelut-hukkaan heitettyä aikaako?

Mielenkiintoisen tästä keskustelusta teki tietenkin saamani runsaat vastaukset ja ennen kaikkea se miten erilaisia vastauksia sain ja miten eri tavalla ihmiset ylipäätään käsittävät termin henkinen kasvu. Saati sitten käsitteet “valaistuminen” tai “herääminen”. Toiset olivat kokeneet ns. valaistumisen hetken luettuaan jonkun kirjan, toiset jossain hoidossa, toiset vannoivat valaistuneen opettajan tai uskonnon nimeen.

Osa vastaajista kannatti maltillisempaa linjaa ja sitä, että henkinen kasvu on hyvin arkipäiväisiä asioita, ei ilotulituksia tai yksisarvisia. Joillekin se on ollut yksittäinen, mielen räjäyttävä kokemus. Monet olivat sitä mieltä, että paras kun lopettaa kaiken etsimisen ja yrittämisen, sieltä se vastaus löytyy.

Sanomattakin selvää, että pieni pääni oli entistä enemmän pyörällä siitä miten sitä henkistä kasvua sitten pitäisi tavoitella, jos siis sitä sai tavoitella vai pitikö olla tavoittelematta 🙂

 

Mitä henkinen kasvu minulle tarkoittaa

 

Henkisen kasvun portaat

 

Itse ajattelen henkistä kasvua portaina, joita toiset kapuavat hitaammin, toiset nopeammin. Mutta kuitenkin niin, että matka jatkuisi koko ajan ylöspäin. Henkistä kasvua on minusta kaikki asiat, joilla yksilö yrittää kehittää itsestään parhaan mahdollisen version. Tällä en tarkoita koulutusta, uraa, rahaa tai hienoa taloa. Vaan sitä, että osaisi olla itselle ja muille armollisempi, ymmärtäväisempi ja rakastavampi. Miettisi tekojaan myös muiden ihmisten kannalta, harjoittaisi tervettä epäitsekkyyttä. Henkinen kasvu ei mielestäni ole uhrautumista, ulkopuolelta tulevan “tiedon ” sokeata uskomista eikä itsensä kadottamista uskontoon tai ideologiaan.

Olen aina ollut tälläinen. Pohtija. Etsinyt kysymyksiä asioihin, joihin ei ole valmiita vastauksia tai ainakaan helppoja. Jos minulta kysytään niin yksi ihmisen tärkeimpiä tehtäviä maan päällä on henkinen kasvu. Ymmärrän hyvin, että kaikkia asia ei kiinnosta pätkän vertaa, saattaa jopa huvittaa tai ärsyttää. Tarkoitukseni ei ole päteä vaan pohdiskella. Ajattelen niin, että mitä virkaa on kalliilla autolla, kuuluisilla ystävillä, rahalla tai hienolla tittelillä jos se on tärkeintä. Jos samalla katsoo oikeudekseen kohdella muita kusipäisesti, käyttää hyväkseen omaa etuaan taivoitellen, valehdella ja pettää. Mieluummin olen köyhä ja edes YRITÄN elää niin, että lähelläni olisi hyvä olla.

Toki jos kaupan päälle saisi jonkun ikiaikaisen tiedon, sen valon, heräämisen-miksi kukin sitä haluaa kutsua- niin olisihan se aika mageeta! Että olisi täysi varmuus mitä, miksi ja milloin. Heräisi jokaisena aamuna rauhallisena siitä, että universumi toimii niinkuin pitääkin ja minä olen juuri siinä missä minun kuuluukin olla. Tässä on nyt kohta 20 vuotta odoteltu enemmän tai vähemmän sitä heureka-hetkeä, voi olla, että joudun odottamaan vielä toiset 20. Tai 20 seuraavaa elämää 😉

Miltä SEN pitäisi tuntua vai tuntuuko se?

Mielenrauha

 

Jotta pääsette pääni sisään kerron esimerkein ajatukseni siitä miltä mieleni pitäisi tuntua, että kokisin olevani edes jotenkin edennyt henkisen kasvun tiellä lähelle maalia. Osa saattaa muistaa, että meillä on Gucci-koira, pehmoinen pieni karvakasa.  Kun Gucci nukkuu kyljessäni, tunnen ihanaa, lämmintä rakkautta sitä kohtaan. Jopa sellaista pakahduttavaa. Tiedän, että Guccikin tuntee sen. Ja tiedän, että se rakastaa minua. Vaikka meillä ei ole yhteistä kieltä. Sen vaan tietää, sen tunteen nimeltä rakkaus.

Esimerkki 2. Otetaan Jeppe, myös Jeesuksena tunnettu mies. Olen aikanani opiskellut Jepestä satoja tunteja uskonnon tunneilla ja rippikoulussa. Nähnyt dokumentteja ja elokuvia. Lukenut raamattua. Mennyt kirkossa naimisiin ja lapseni ovat saanet kristillisen kasteen. Voin väittää tietäväni Jepestä aika paljon. En myöskään epäile etteikö hän olisi ollut olemassa. Mutta mutta…Jos istun kirkossa veisaamassa virsiä (jota en tosin ikinä tee) tai pälätän uskon tunnustusta, niin tunnenko sen saman lämpimän rakkauden tunteen. En. Joskus vuosia, vuosia sitten kun yritin saada yhteyttä Jepen faijaan, niin linja oli aina varattu. Tai numeroon ei saanut yhteyttä.Tänä päivänä ajattelen, että kertomukset Jepestä voivat olla totta. Tai sitten eivät. En tunne Jeppeä tai Jepen faijaa kohtaan yhtään mitään.

Voidakseni sanoa, että olen henkisesti herännyt koen, että minulle pitää tulla joku tunne. Sen ei tarvitse olla paukkukarkki potenssiin miljoona päässäni , enkeli ylläni tai edes mielenrauha meditaatiossa. Riittäisi hetkellinen, rauhoittava lämmin olotila, sellainen Guccin korvan kokoinen. Siitä olisi hyvä nousta taas hissukseen seuraavalle portaalle.

Olisin kiitollinen jos haluaisit jakaa omia ajatuksiasi. Kunnioitetaan kaikkien mielipiteitä, jokainen on yhtä arvokas.

 

Lisää kirjoittajalta Jokaisen naisen joogaa/Saila Rajala

Uudet tuulet puhaltaa

  Aloitin ryhmäliikunnan ohjaamisen 25 vuotta sitten. Jostain syystä päässäni on kaikki...
Lue lisää

6 Kommenttia

  • Kuvittelen ainakin voivani samaistua. Muutama vuosi sitten alkoi henkinen herääminen ainakin jossain määrin, koin ahaa-elämyksiä ja luin kirjoja. Nyt kuitenkin tuntuu että ihan kuin kehitys tai ahaa-elämysten tulva olisi tyrehtynyt.
    Ja se jotenkin rassaa…
    Miten onkin niin vaikea hyväksyä myös se että elämä ei voi olla _jatkuvaa_ ahaa-elämystä ja henkisen vapauden tuomaa ilotulitusta. Elämään kuuluu myös synkemmätkin tunteet tai ne hetket jotka ei oikein tunnu miltään. Olen nollasta sataan-nainen, joten se “tavallinen” ja “tylsä” on mulle vaikeaa.
    Kun sisällä on kuitenkin edelleen aika paljon kuonaa, niin matka on pitkä.
    Varmaan täytyisi antaa vain aikaa itselleen ja pitää huoli siitä että arjessa keskittyy oikeisiin asioihin.
    Kyllä se sisäinen rauha vielä löytyy
    Kaikkea hyvää.
    -mimmihelina

    • Kiitos mimmihelina. Tunnistan itsessäni ton nollasta sataan-tyypin ja sen “tylsän arjen” sietokyvyn haasteen. Vaikka toisaalta nautin myös yksinkertaisesta elästä. Ettei vaan olis liian helppoa 😉 Ihanaa joulun odotusta ja lämpöä myös sun elämääsi!

  • Mielenkiintoinen juttu. Henkinen kasvu ei varmastikaan ole kenellekään meistä mikään lineaarinen matka, eikä sen sitä pitäisi ollakaan. Itselleni termi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan tietoisuutta, uteliaisuutta ja arvostusta sitä kohtaan, että elämässä on muutakin kun minä ja minun ympäristöni ja minun tapani elää ja toimia. Miten kukin sitä tietoisuutta sitten lisää, hakee ja osaa edes yrittää arvostaa ja ymmärtää toisten näkemyksiä, on sitten taas ihan toinen asia…

    • Tätä juuri yritin avata Elina, että henkinen kasvu voi tarkoittaa yksilöstä riippuen niin eri asioita. Arvostan tapaasi ajatella, kiitos.

  • Minullakin on historiassani halu uskoa Jeppeen ja Faijaan, mutta koin etten saanut juuri sitä tunnetta, että olisi vastattu. Piti mennä niin rikki, että oli valmis turvautumaan täysin Jepen ja Faijan apuun. Sillä hetkellä tuli kokemuskin, täydellinen rauha ja armo. En usko, että Jeppeä on tarkoitettukaan henkisen kehityksen etsijälle, jolla on kaikki päällisin puolin ok. Kokemuksellinen ja tunteen antava jumalyhteys ainakin omalla kohdallani tuli vasta, kun olin valmis jättämään kaiken muun toimimattoman ja turvautumaan siihen kuin viimeiseen oljenkorteen. Varaan päivittäin yhteyden pitämiseen aikaan rukouksin. Tunne on pysynyt.

    • Hyvä kuulla, että olet löytänyt Jepen ja Faijan. Itsellä tarve heihin nousi erittäin vaikeassa tilanteessa, silloinkaan en yhteyttä löytänyt, joten olen todennut, että minun apuni löytyy jostain muualta.Kaikkea hyvää sinulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.