Tanssien tavoitteisiin

Juuri kun on päässyt hyvälle matkalle, joku tulee ja kyseenalaistaa koko jutun. Saa pysähtymään, perääntymään ja pelkäämään. Ja täten loppujen lopuksi mahdollistaa koko prosessin syntymisen. Maiju kirjoitti tästä samasta teemasta juuri, haluan mennä tunteiden ja tilanteiden – elämän läpi. En niiden yli, enkä ohi. Haluan elää kunnolla läpi ne asiat, joita opetan – ja välillä se tarkoittaa rypemistä pohjamudissa. 

Maskuliininen tapa saavuttaa päämääriä on mennä tai puskea tavoitteesta a tavoitteeseen b ja jättää tunneasiat sivuun. Feminiininen energia ilmenee taas päinvastaisesti päämäärättömyydessä, tavoitteettomuudessa ja tunteet ovat sen vahva ilmenemismuoto. Se on tanssia ilman selkeää koreografiaa. Se on tekemistä ilman päämäärää. Se on holtitonta, ryöpsähtelevää energiaa ja sisäistä ja ulkoista kaaosta, jota mies ei aina ymmärrä. Mutta varjomme tulevat valoon ja muuntuvat vahvuuksiksi vain päästämällä irti kontrollista. Feminiininen matkanteko on jatkuvaa arvaamattomuutta ja siksi se onkin niin kiehtovan salaperäistä. 

Kun osaamme integroida nämä kaksi energiaa toisiinsa niin kehitys tapahtuu luonnollisesti, autenttisesti, ilman pakkoa, mutta silti tavoitteita kohti mennään.  

Olen elänyt jo useamman vuoden elämääni tällä tavalla. Asetan tavoitteen, mutta olen valmis tarkastamaan sen suunnan joka mutkassa ja usein matka päämäärään kulkee hyvin eläviä ja intuitiivisia reittejä pitkin – kiemurrellen, vaihtoehtoja pläräillen, innostuen, unohtaen, etsien, toimien dynaamisemmin, antautuen, päästämällä irti. Tunnetasolla tämä tarkoittaa hyvinkin vaihtelevia hetkiä ja tiloja, välillä korkeita sfäärejä ja välillä matalasuhdannetta, kunnes taas iskee hetkellinen myrsky. Myrskyn jälkeen on yleensä aika poutaista. 

Matkanteko on joka tapauksessa tärkeämpää, kuin päämäärä ja siitä, että ollaan oikealla kurssilla kertovat vallitsevat tunteet, joista ilo ja merkityksen tunne ovat yhdet selkeimmät. 

Kaikki tavoitteeni olen saavuttanut tällä tavalla, usein ne ovat ilmentyneet yllättävästikin ja joistain on pitänyt päästää irti, jotta jotain vielä parempaa on päässyt syntymään. Yksi tavoitteeni on ollut vahvistaa naiseuttani, feminiinistä energiaa, koska olen huomannut, että maskuliininen tapa jättää tunteet ja sisäinen maailma huomiotta sairastuttaa minut ainakin henkisesti. Koska me naiset olemme kuitenkin oppineet pienestä asti vahvistamaan maskuliinienergiaa itsessämme, ei tuo toimintamalli lähde hetkessä pois. Vaikka tekisi kuinka ilosta ja innostuksesta käsin asioita, joskus se paine, tuska ja tunteeton puskeminen iskee nurkan takaa. Oppia ikä kaikki.

Ehkä me kaikki olemme, mutta ehkä vähän subjektiivisesti totean, että erityisesti mieheni on rakkauden lähettiläs. Hän jos kuka näkee, milloin ollaan ja tehdään asioita jostain muusta kuin rakkaudesta käsin. Hänen tehtävänsä täällä on rikkoa kaava ja palauttaa ihminen omaan ytimeensä. Siksi tämä oppimatka on pakko tehdä – ja samalla se myös mahdollistuu. Feminiini- maskuliini – tasapaino ja epätasapaino näkyy nimittäin heti parisuhteessamme monella tasolla.  Jos mieheni ei koe, että saa minut kukoistamaan joka päivä, hänen miehisyytensä latistuu. Jos lähden liikaa tekemis/suoritusmoodiin, jossa karkeasti sanottuna unohdan rakkauden ja yhteyden ympäristööni – mieheeni, niin hän ei hyväksy sitä. Ja siksi matka ei olekaan helppo, vaan juuri sellainen, missä kasvan ja opin. 

Feminiinienergia, kun se ilmenee terveellä ja kehittyneellä tavalla laittaa rakkauden ja yhteyden etusijalle kaikessa toiminnassakin. Se on valmis antautumaan, antamaan vallan toisille tarpeen vaatiessa. Se ei halua hallita, niin, että rakkaus katoaa. Itselle tämä ei ole aina helppoa, olen oppinut pienestä asti olemaan itsenäinen ja enemmänkin hallitsemaan muita, kuin alistumaan. Siksi olen saanut miehen, joka on ollut päinvastainen. Stressissä opitut toimintamallit korostuvat ja molemmat lähtevät kulkemaan kohti huonoja ääripäitä. Hyvällä hetkellä osaamme onneksi vahvistaa itseämme ja hyvää tasapainoa – ja nykyään myös huonoilla hetkillä. 

Olen huomannut, että oltuani päivän lasten kanssa, menen mielellään yksinäni jonnekkin palautumaan – lenkille tai koneen ääreen. Haluan fokusoitua johonkin, selkeyttää mieltäni ja saada kontrollin (mikä lasten kanssa ollessa on useimmiten kadoksissa) edes johonkin asiaan. Palaudun täten psyykkisesti,
ja vahvistan maskuliinienergiaa ollessani enemmän hoivaavassa ja antavassa feminiinisessä tilassa koko aiemman päivän. Mutta toimittuani näin huomaan olevani emotionaalisesti aika tyhjä. ​Jos teemme  vaihtarit lastenhoidossa tyylillä “läpystä vaihto” ilman tunneyhteyttä, siitä kärsii koko parisuhde ja epäsuorasti koko muu perhe.

Viime päivinä olen oppinut jälleen surffaamaan. Elämä on tuonut rutkasti innostavaa tekemistä ja samalla lisääntyvät univelat ovat laittaneet psyykettä ja kehoa koetukselle. Arki on välillä kaoottista ja helposti väsyneenä ja kiukkuisena “lähden pois” ihmiskontaktista emotionaalisella tasolla ja alan syyttämään ympäristöä huonosta olosta. Silloin, kun elämä tuntuu murjovan on helpompi velloa surkeudessa, kiukustella, syytellä muita kuin löytää tie ulos tästä opitusta toimintakaavasta. Silloin kysytään: Miten voisin nauraa ja löytää huumorin väsymyksen ja riidan keskeltä? Miten löytää yhteys korkeampaan ja tarkoituksen tunne elämässä juuri kun on alkanut päästä vauhtiin omien ongelmien suurentelussa ja minäminäminä – pyörittelyssä? Itkeä ja antautua, kuin pidättäytyä ja kontrolloida tunteensa? Laittaa leikiksi, kun meininki on päässyt liian vakavaksi? Tai etenkin, voisinko vain hyväksyä ja tuntea tämän tunteen ja tilanteen, sellaisena kuin se on? 

“Hyvällä hetkellä matkanteko on helppoa, mutta huonoilla hetkillä meiltä todella kysytään, haluanko tehdä tätä matkaa?”

Heikoilla hetkillä, mitä se kullekkin tarkoittaa, meiltä kysytään vahvuutta toimia, asennoitua, ajatella ja tuntea eri tavalla. Meitä pyydetään keskittämään huomio johonkin muuhun, kuin itseemme ja surkeaan tilaamme. Mieheni osaa onneksi laittaa minut ruotuun ja heittelee heikoilla hetkillä sellaisia ärsyttäviä lauseita kuin “Jumala antaa sulle sellaiset asiat, jotka just kestät. Ei yhtään vähempää“. Sitten kiukuttelen “mutkun en saa edes kahvia juoda tähän väsymykseen“, johon hän sanoo: “Mutta sitten sä kestäisit sen aavistuksen liian hyvin”. 

Damn kun olisi helppoa, jos elämä olisi kontrolloitua, siloiteltua ja järjestyksessä ja kahvin saisi juoda aina seesteisesti. Mutta se ei ole. Ei tässä elämäntilanteessa, eikä oikeastaan ikinä jos haluaa kasvaa henkisellä tasolla ja etenkin, jos haluaa kasvaa NAISEKSIKasvun tiellä olo on joskus sairasta. Mutta kyllä ootan silti niitä seesteisiä kahvihetkiä sitten tulevaisuudessa!

Olikohan tässä tekstissä nyt tarpeeksi loogisuutta, en ole varma :)?

Picture

Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2 / Heidi Harju

Manifestoi unelmiesi elämä (updated)

Oletko selkeyttänyt itsellesi, millaista elämää haluat elää? Mitkä ovat todellisia unelmiasi? Muistatko...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.