Synnytysmasennus, vai oliko se sitä?

Miten synnytysmasennus todetaan, mistä se juontaa juurensa.
Olen vuosia sanonut, että näin jälkeenpäin ajatellut, et mulla on ollut paha synnytysmasennus.Mutta olikokaan se sitä. Olinko tehnyt itse näin jälkikäteen ihan väärän diagnoosin?Tässä lähiaikoina olen kirjoittanut poikani raskaudesta ja siitä kuinka sen raskausaika oli katastrofeja täynnä, samoin synnytys. No nyt olen katsonut asiaa jälleen uudella lailla.Miten synnytysmasennus ilmenee mitä siihen vaaditaan että sen diagnoosin saa tai se annetaan. Vastausta en oikeasti tiedä, mutta mun kohdallani se taitaa olla harhaa.


Itse en ottanut omassa elämässäni paria aika oleennaista seikkaa huomioon, liekkö suojamekanismia.Nämä asiat ovat nyt auenneet, että tilanteeni ei olekkaan ollut masennusta, vaan oikeesti hengissä säilymistä, kehon ihan oma reaktio tilanteessa, kun se on viittä vaille hengissä.

Ihan hirveää huomata, kuinka olenkaan soimannut kehoani, jaksamattomuudestaan ja kuinka olen huono kun en jaksakkaan tehdä niinkuin kaikki muut.

Nyt kun katson synnytysraporttia pojaltani, huomaan että se ei ole ihan normaalia, mä menetis synnytyksessä ihan hurjanmäärän verta, veren tyrehtymisessä oli ogelmia. Ohhoh kun olen lähtenyt kotiin, hemoglobiinini on ollut 86; oikeesti, mulla on HB norm. 150.

Muistin yks kaks että sairaalan henkilökunta, laittoi mut synnytyksen jälkeen suihkuun. Taluttivat mut sinne kun jalkani eivät kantaneet, jäin sinne suihkuun yksin. Sanoin heille, ettei tää onnistu en pysty tähän.
Sitten peili edessäni etääntyi, pieneksi pilkuksi mustan keskellä ja sitten herään siihen kun olen sänhgyssä ja mulle tehdään vuodepesuja.Olen ihan kuolemanväsynyt.Saan kuulla kotiin lähdettessä että olen menettänyt verta niin ja niin paljon. Vauvalla oli asiat näin ja noin. En rekisteröinyt silloin mitään, nyt ne ovat palautuneet mieleeni. Olen ollut täysin toipilas kotiin lähtiessä. Kehossani ei ole voimia edes nukkua, saati hoitaa vauvaa.En tajua mistä se voima tuli, jokaiseen kertaan kun vauvaa tarvitsi hoitaa. Saan sen jostain ja samalla päässäni huutaa moittimisvirsi siitä kuinka en jaksa tehdä mitään muuta, en käydä suihkussa, en pestä hampaita. Hyvä että vessassa jaksan käydä. Minun miehelläni ei ollut varaa jäädä isyyslomalle, olin siis yksin. Täysin yksin. Enkä ymmärtänyt tarvitsevani apua.

Siitä on selvitty. En vain ymmärrä miten. Sellaisen ajatuksen muistan että nyt ylös, pääsen kohta takaisin nukkumaan, kun vauva on taas nukkuma valmis. Taisin jaksaa ajatuksella, että kun nyt hetken olen hereillä, niin saan taas nukkua. Nukkumaan pääsemisen voimalla jaksoin hetkestä toiseen.

Uuden vauvan alkaessa tulla, kun poikamme oli 10kk iässä, en ymmärtänyt että kehoni ei todellakaan ollut päässyt palautumaat draagisesta, verenhukastaan ja olin jo uudelleen toista vauvaa odottamassa. Väsymys oli sietämätöntä.Pikkuisemme liikkui ja oli iloinen eläväinen ihana poika. Mutta minä olin ihan kuollut siihen väsymyksen määrään. Se väsymys tuplaantui raskaudessa ja kuinka sainkaan jälleen tyttäremme synnytyksessä kokea uudelleen hurjan verenhukan. Menetin paljon enemmän verta tyttömme syntymässä. Muuten synnytys oli täysin luomu mutta istukka oli kiinni sisälläni ja verta vain valui ja valui. Lopulta istukka irtosi ja veren tulo saatiin tyrehtymään. Edellisestä kerrasta tietoni lukeneena eivät lähteneet enää viemään mua suihkuun vaan pesivät mut siinä sängyssä.

Tilanne kotiin lähdettyä oli siis vielä hurjempi kuin poikamme jälkeen. Mulla oli kotona pikkuinen puoltoista vuotias ja nyt vauva. Ja jälleen miehelläni ei ollut varaa jäädä isyyslomalle. kierre oli jälleen tuplasti pahemmin siinä.

Nyt kun kehossani tärisee ja värisee, oksettaa ja päätä jomottaa tätä kirjoitusta kirjoittaessa, tajuan oikeasti missä jamassa olenkaan silloin ollut! Mielestäni tuo ei ole masennusta. Mielestäni tämä on toipumista, kuolemanportilta.Ei ihme että olen alkanut kontrolloida kaikkea ympärilläni olevaa, se on ollut oljenkorteni elämään, sen turvin olen saanut itseni ylös sängystä ja olen elossa KIRJAIMELLISESTI ELOSSA! Sen turvin olen onnistunut pitämään itseni hengissä ja palaamaan takaisin elävienkirjoihin. Sen turvin kun olen kehoni kanssa vuosia miellyttänyt muita, että saisin ihanne vartalon jonka yhteiskunta hyväksyy hyväksi onkin ollut minulle pelastus, sillä olen tutustunut niin moneen eri kuuriin ja diettiin. Olen tutustunut vitamiineihin, luomuruokiin. Erillaisiin verkostomarkkinoinnin kautta saataviin tuotteisiin yms.

Nämä ovat siis olleet kehoni tapa kertoa tarvitsevansa elinvoimaa, vitamiineja, kaikkea että se voimistuisi ja jaksaisi eheytyä ja tulla jälleen voimakkaksi itsekseen. Se on ollut naamioituneena, laihuusihanteeni alla, mieleni on sanonut etten kelpaa, koska olen pyöreä, mutta kaiken takana sekin lause on suojellut minua pysymään hengissä!

Olen alkanut hoitaa ennalta ehkäiseväsi muita ja sitä reittiä pitkin olen saanut itselleni enemmän ja enemmän henkiinjäämiseen liittyviä keinoja. Kun olen siis miellyttänyt koko muuta maailmaa, olen nyt hengissä, kehoni on kyllä ollut todella ankaran käsittelyn ja mielipiteiden alla, mutta onneksi tämä selvisi itsellenikin ja katsoin tätä silmiin.

Että oikeasti olen noussut, haudasta.

Olen opetellut nyt ottamaan apua vastaan ja olen oppinut sanomaan etten jaksa. Olen ymmärtänyt että meidän ei tarvitse jaksaa yksin ja pärjätä yksin ja mennä tätä tietä yksin. Nyt pystyn antamaan anteeki keholleni ja itselleni oman ankaruuteni ja kiittämään kehoani että se on ollut hurjan vahva ja jaksanut kaiken tämän minun kontrollini alla! Kontrollointi voi olla pelastumisen avain, mutta voisimmeko antaa elämän helpottaa omaa polkuamme ja katsoa kipeää asiaa silmiin.

Nyt tiedän ettei oma väsymykseni ole ollut masennusta, vaan tie elämään ! Kehoani kiittäen!

Lisää kirjoittajalta Sisimmän VOIMA / Eva-Lena

Pakurin taikaa!

Eksyin pakurin maailmaan monta vuotta sitten, pikkuhiljaa vuosien saatossa siihen on hioutunut...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.