Syksy on irti päästämisen aikaa

“Uusi vuoteni” alkaa aina syksyisin. Minuun eivät kolahda “new year, new me” – jutut vuodenvaihteessa, mutta syksyisin kieltämättä ilmassa on aina jotain taianomaista uuden tuntua. Kun luonnossa kaikki vähitellen kuolee, kesä on vain muisto ja edessä kylmä ja luminen (as if) talvi, on kaikki kauniilla tavalla jotenkin karua ja kolkkoa.

Kuolema on aina myös uusi alku, osa elämän luonnollista kiertokulkua. Kun jotain kuolee, syntyy aina jotain uutta. Kuolemaan liittyy vahvasti luopuminen ja tuska siitä, kun jotain vanhaa viedään meiltä pois. Kynsin hampain saatetaan yrittää vielä pitää kiinni, sillä tiedettiinhän se jo ennen muinoin, että vanhassa vara parempi. Kerralla vaan auki kaikki ovet ja ikkunat, tuuletetaan kunnolla!

The trees are about to

show us how lovely it is

to let things go

Heti kesäloman jälkeen elokuussa hain lokakuun toiselle viikolle syyslomaa. Mietin silloin, kuinka hölmö ajatus on pitää lomaa vain kaksi kuukautta kesäloman jälkeen. Mutta koska oli niin vahva fiilis siitä, että loma on tuolloin pidettävä niin sen hain. Ja sain.

Loma alkoi pikkuhiljaa lähestyä ja oma syntymäpäivä siinä samalla. Olo oli hieman odottava, mitään en oikein osannut lyödä lukkoon tai sopia. Ajattelin, että jotain ihanaa ja kivaa olisi mukava tehdä  uudelle vuosikymmenelle siirtymisen kunniaksi, mutta en oikein osannut päättää. Mikään ei tuntunut tarpeeksi houkuttelevalta.

Sitten se tapahtui; sain yllättäen uuden asunnon. Ja muuttoviikoksi osoittautui muiden aikataulujen sanelemana kyseinen lomaviikko ja syntymäpäiväni.

Palautin eilen vanhan asuntoni avaimet. Pieni 20 neliön yksiö yli satavuotiaasta talovanhuksesta jäi lopullisesti historiaan. Olen viimeiset päivät tehnyt konkreettista luopumistyötä vanhasta ja ollut jo toinen jalka uudessa. Kuljettanut ratikassa imuria ja muita siivousvälineitä vanhan ja uuden kodin välillä ja saanut kanssamatkustajilta paheksuvia katseita viedessäni liikaa tilaa.

Hurautin mummopyörälläni vielä kunniakierroksen Kalliossa vesisateessa avainten luovutuksen jälkeen. Mietin, mitä tulen vanhasta kaipaamaan ja tajusin, että en yhtään mitään. Muuton oikeellisuus konkretisoitui viimeistään siinä vaiheessa, kun kaatosateessa pumppasin pyörän kumeihin Vaasankadulla lisää ilmaa ja humaltunut ohikulkija läpsäisi perseelle. Oih, päästäkää minut pois Kalliosta!

Olen tänään syönyt aamupalaa kotonani pöydän ääressä ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen. Viime vuodet syöminen on tapahtunut joko sängyssä tai lattialla, koska tilaa pöydälle ei ole ollut. Tai no olisi ollut, jos olisin halunnut tinkiä esimerkiksi nukkumismukavuudesta parisängyssä.

Olen tänään nähnyt sängystä kömpiessäni vastapäisen kerrostalon sijaan kauniin syksyisen luonnon.  Horisontti on laajempi kuin koskaan, kirjaimellisesti. Olen voinut nukkua yöni ilman korvatulppia ja olla kuulematta liikenteen hälyä. Olen talsinut  haisaappaissani vesisateessa Keskuspuistossa, itkeä tirauttanut muutamat kyyneleet.

Syksy ei ole näyttänyt vuosiin näin kauniilta.

Olen saanut aseteltua kaikki astiani keittiön kaappeihin, enkä ole joutunut käyttämään uunia säilytystilana. Olen voinut lämmittää ruokani mikrossa ilman, että muita kodinkoneita joutuu siirtämään siksi aikaa lattialle. Olen voinut käydä suihkussa ilman huolta siitä, että vesi lilluu kohta olohuoneen puolella. Olen voinut ostaa pakastimeen useita vihannespusseja, kun aikaisempaan pakastelokeroon mahtui juuri ja juuri kaksi. Listaa voisi jatkaa loputtomiin… Pieniä yksinkertaisia juttuja, joiden myötä asumismukavuus kasvaa huomattavasti. Kun neliöt ovat kasvaneet reilu puolella on helpompi hengittää, liikkua. Ihan vain olla.

Saiko pieni Kallion koppini minut ahdistuneeksi? Hyvin harvoin. Oma pikku sellini oli turvani, niin kuin kuori suojaa hautumassa olevaa poikasta. Olin matkani alussa, pieni linnunpoika odottamassa kuoriutumista ja kasvamassa voimakkaammaksi. Nyt kun munan kuori on pikkuhiljaa hajonnut ja tipu ottanut ensimmäisiä henkäyksiään uudessa maailmassa on yhtä aikaa utelias vastaan tulevalle maailmalle, mutta myös jollain tavalla kaipaa vanhaa, tuttua ja turvallista kuorta mihin kömpiä. Vaikka kuoressa olo oli jo ahdasta ja välillä epämukavaa, se oli silti tuttua. Kaikki oli ennalta-arvattavaa ja tapahtui tutusti samassa rytmissä.

Uudessa maailmassa on luotava uusi rytmi, uudet tavat ja toimintamallit, koska vanha ei enää päde.

Mistä sinä päästät irti tänä syksynä?

****

Lue myös aiempi tekstini “Kokemuksia ayurveda-konsultaatiosta”. 

 

Lisää kirjoittajalta Linnun lailla/ Henna Tsutsunen

Muutetaan uskomuksiamme!

“Mä nyt vaan oon tällainen!” Kuinka moni voi myöntää käyttäneensä tuota lausetta...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.