Smoothiepäivä painonpudotuksen tueksi

 

Muutama viikko takaperin aloin miettiä kunnolla raskauden myötä tulleita kiloja. En ollut niinkään ahdistunut ulkonäöstäni, vaan ennen kaikkea siitä, miksi söin turhaan. Tunnesyömistaustani oli jälleen todellisuutta ja halusinkin selkeyttää Ratkaisuvalmentajalla sitä, mitä oikeasti halusin painonpudotuksella hakea ja miten tällä kertaa lähtisin etenemään sen suhteen, että pudottaisin kilot viimeistä kertaa.Itse otsikkoon eli smoothiepäivään, jota olen nyt muutaman kerran pitänyt hyvin onnistuneesti. En pidä päivää laihtuakseni, vaan sen takia, että olen kokenut suurta tarvetta puhdistautumiselle. Olen ollut viimeiset neljä vuotta raskaana tai imettänyt. Kuten tiedetään, ei silloin kannata lähteä tekemään suurempia paastoja ja puhdistuksia, vaan lähestyä asiaa pehmeämmin. Päädyin siis kevyempään vaihtoehtoon tällä kertaa. paaston sijaan. Olen juonut meilkeinpä smoothien joka päivä viimeiset 6 vuotta, joten mitään uutta muoti-ilmiötä se ei itselleni edusta.

Suoliston tärkeydestä terveyden kannalta on alettu puhumaan hyvin paljon. Hyvä niin, sillä sieltä meidän terveys lähtee rakentumaan jo vauvasta saakka. Suoliston toiminta vaikuttaa myös henkiseen hyvinvointiin oleellisesti. Suoliston ollessa hyvässä iskussa mm. bakteerien osalta, sillä on todettu olevan suorayhteys henkiseen hyvinvointiimme. Ei ole turhaan siis sanottu, että suolistossa asustaa toiset aivomme. Haluan, että oma suolistoni saa lepopäivän ja sitä kautta taas puhdistua ja  toimia kunnolla. Niinpä päädyin tähän kevyempään versioon paastosta.

Picture

Nyky-minä <3 Huomenna taas jotakin muuta!​Oman päiväni olen toteuttanut näin:
–> Aamulla ainakin 0,5litraa merisuola vettä. Joskus laitan tähän msm-jauhetta.
–> puolituntia tästä Bulletproof- eli rasvakahvi. Laitan siihen teelusikallisen voita ja MCT-öljyä ja hurautan tehosekoittimessa sen ihanalta tuoksuvaksi piristäjäksi.
–> Päivän aikana juon noin 1,5-2litraa smoothieta. Koska perheessämme on kaksi muutakin, jotka juovat runsaasti tätä elämäneliksiiriä, niin hurautan päivän aikana jopa kolme erilaista annosta sitä.
–> Juon päivänaikana suolavettä aktiivisuudesta riippuen litran pari
–> Iltapäivisin juon vielä toisen kupin Bulletproofia
–> Otan vitamiinit normaalisti. Tällä hetkellä säännöllisessä käytössä on kalaöljy, monivitamiini. magnesium ja D-vitamiiini. Sitten vaihdellen otan paljon muita lisäravinteita.
–> Energian saantini päivän aikana on noin 1500kcal, joten varsinaisesta paastopäivästä ei ole kyse. Runsailla miinuskaloreilla kylläkin mennään. Olen arvioinut, että oma päivittäinen kulutukseni ilman treeniä on yli 2500kcal.

–> Kevyttä liikuntaa ja aktiviteettia. Pyrin käymään kävelyllä ja venyttelemään sekä aktivoimaan syviä lihaksia. Yritän kuunnella päivän aikana erityisen tarkkaan kehon signaaleja. Keholla on aina faktaa kerrottavana, jos sitä vain muistaa kuunnella. Keskityn tietoisesti myös hengittelyyn, sen avulla pääsee helposti läsnä kehoonsa.

Picture

Smoothie-viiksetFiilikset ovat päivän aikana olleet tosi hyvät. Jossain kohtaa nälkä vähän painaa ja silloin muutunkin aika passiiviseksi toiminnoiltani. Huomaan nälkäisenä muuttuvani helposti ärtyisäksi joutuessani ihmisvilinään ja tohinaan. Kaipaan paastopäivänä omaa rauhaa ja aikaa tosi paljon. Pääsen paljon helpommin läsnäolevaan tilaan energiavajeessa ja sen huomasin jo aikoinaan fitnesskisadieetillä. Päivän aikana tuntuu siltä, että ajatukset eivät ole kuin villiintynyt apina, vaan ne menevät paljon helpommin merkitsemättöminä ohitse. Kyllä, paastoamisessa on syvää viisautta, niin kuin kaikki suuret opettajat ovat vuositunhansien saatossa opettaneet.

Takaisin maallisiin asioihin. Puntarilla en ole käynyt vaan seuraan enemmänkin omaa fiilistä sekä peiliä ulkomuodon muuttumisen suhteen. Paastopäivän jälkeen oloni on keveä mutta huomaan, että seuraavana päivänä tarvitsen lisää energiaa. Mihinkään ei painon muuttumisen osalta ole tällä kertaa kiire, vaan annan luonnon hoitaan tehtävänsä ajan kanssa. Luotan siihen, että keho asettuu juuri siihen painoon mihin sen kuuluukin.

Miltä sinusta kuulosti tälläinen puhdistuspäivä?<3:lla
Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Epämukavuusalueella kasvaa?

Kaikki tietävät tunteen, että joku asia olisi hyvä tehdä mutta sitten epämääräiset...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.