Sisäisen matkan teko on radikaalia, mutta kaiken sen arvoista

Kirjoitin aikoinaan Uusi päivä – kirjan mielessäni kokonaisvaltainen hyvinvointi ja edelleen se on tärkeä osa terveyttä ja hyvinvointia. Voimme lähteä matkalle esimerkiksi puhtaan ravinnon, joogan, meditaation tai kehon liikuttamisen kautta. Ne auttavat meitä saavuttamaan yhteyden itseemme jollain tasolla. Ne ovat työkaluja, mutta jos haluamme kehittyä parhaaksi itseksemme, tulee meillä olla halu mennä myös syvemmälle. Oikeastaan voi käydä myös niin, että pidämme pintaosaamme niin sileänä – kiitos esimerkiksi näiden työkalujen – että syvemmällä olevat henkiset tukokset eivät pääse pulpahtamaan tietoisuuteemme.

Joskus aikansa palvelleet työkalut on vaihdettava uusiin, jotta pääsemme eteenpäin. Uudet työkalut voivat liittyä uusien ajatusten tai asenteiden omaksumiseen ja tunnetason tukoksien työstämiseen. Parasta motivaatiota tuo myös niiden ihmisten seura, jotka elävät jo sellaista elämää, mitä itse tavoittelet.

Itselläni on vahva halu kehittyä ja kasvaa parhaaksi itsekseni. Oma matkani kulkee parhaiten eteenpäin, kun tutkin sisintäni yhä syvemmälle, murran uskomuksia ja tunnelukkoja, teen sopivassa tahdissa mielekkäitä ulkoisia asioita, olen läsnä parhaani mukaan niille ihmisille, jotka elämässäni ovat ja uskallan antautua jatkuvasti – päästää irti kontrollista ja luottaa elämään kokonaisuudessaan. 

Monet ihmiset elävät näennäisesti hyvää elämää, mutta silti on tunne, että jotain puuttuu. Uskotaan, että kun saadaan se jokin ulkoinen asia, niin sitten kaikki muuttuu. Sitten kun tulen hyvännäköiseksi, sitten kun tuo toinen muuttuu, sitten kun minulla on rohkeutta muuttua jne. Totuus on, että meillä on mahdollista muuttaa joka hetki elämäämme sellaiseen suuntaan, mitä todella haluamme. Mutta sen sijaan, että kohdistamme huomion ulospäin, tulisikin meidän useimmiten katsoa sisäämme. Se on vain monelle niin pelottavaa, että on helpompi kääntää katse pois. 

Omaan sisimpään tutustumisen voi aloittaa kehosta. 

Kuinka usein päivän aikana olet yhteydessä omaan kehoosi? Juuri nyt kun luet tätä, tunnustele kehoasi. Tunnustele erityisesti vatsasi aluetta. Tuntuuko siinä jännitystä tai kiristystä? Saako energia ja tunteet virrata vapaasti tuolla alueella? Ei nimittäin riitä, että käymme kerran päivässä treenaamassa ja liikutamme kehoamme, jos koko muun ajan olemme päässämme – mennessä ja tulevassa, ajatuksissa ja toistuvissa tunnekaavoissa, riippuvuuksien vietävänä. Voisiko olla, että koska et kuuntele kehoasi, teet jatkuvasti tai usein huonoja valintoja? Syvemmät tunteemme ovat vankilassa sisällämme ja huutavat esiintuloa. Voisimmeko vihdoin antaa niille luvan tulla? 

Merkkejä siitä, että emme ole vielä pääseet käsiksi syvempiin osiin sisintämme sen lisäksi, että on tunne, että jotain puuttuu elämästä ovat mm. ongelmat missä tahansa ihmissuhteissa, syvemmän merkityksen puute, tunnesyöminen, muut riippuvuudet, haaste ottaa omaa aikaa ja vaikeus tehdä päätöksiä oman itsen parhaaksi. Ne tunteet, jotka ovat jumissa sisällämme vetävät puoleensa tiettyjä kokemuksia, tiettyjä vastoinkäymisiä, tiettyjä ihmiskohtaamisia, jotka tulevat aina uudelleen, kunnes  olemme oppineet niiden läksyn. Tukahdetetut tunteet hakevat meiltä huomiota ja hyväksyntää, mutta koska emme uskalla nähdä niitä sivuutamme ne ja täten pinnassa koemme jälleen yhden pettymyksen tai muita negatiivisia tunteita. (Tästä asiasta kirjoitan tarkemmin lisää lähiaikoina). Negatiivisten tunteiden tarkoitus on muuttaa jotain, joko asennettamme tai toimintaamme. On helppoa syyttää ympäristöä omista tunnekokemuksista, mutta todellisuudessa katse tulisi lähes aina kohdistaa itseemme ja kysyä: mikä tämän tunteen ja tilanteen viesti on itselleni?

Sisäisen matkan teko on radikaalia. Kaikki avattavat ovet tuodaan eteen, jos siihen on halu ja valmius. Oven avaamiseksi tulee kohdata usein lohikäärme, joka vartioi porttia. Kun taistelu on käyty, oven takaa paljastuu uusi vapaus, täydempi minä, syvempi elämä, entistä vahvempi luottamus elämään, suurempi kiitollisuus ja kasvava nöyryys. Matkanteko on todellakin kaiken arvoista <3. 

​Lähdetkö mukaan kasvamaan sellaiseksi kukaksi, kuin sinut on tarkoitettu?

Picture

Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2

Entä, jos eron tarkoitus onkin transformoida sinut?

Ehkä hassua, kun kirjoitan tästä asiasta niin nopeasti oman eroni jälkeen. Mutta...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.