Sielun sopimus

En ole moneen vuoteen pystynyt tai halunnut lukea maailmalla tapahtuvista järkyttävistä tapahtumista. Olen aika herkkä ja todennut kokemuksen kautta sen, missä määrin ympäristön negatiivisuuksien kannattaa antaa vaikuttaa itseen ja milloin kääntää katse pois. Useimmiten käännän katseeni pois, en kuitenkaan sillä tavalla, että sulkisin silmäni täysin siltä, mitä maailmassa tapahtuu. Käännän katseeni enemmänkin itseeni ja tähän hetkeen ja etenkin siihen, miten minä voisin vaikuttaa siihen, että maailmasta tulisi parempi paikka. Jos jään surkuttelemaan tai murehtimaan niitä lukuisia asioita, joihin en oikeasti voi vaikuttaa, se kuluttaa energiaani. Sen sijaan saan energiaa siitä, että tiedän, että on paljon asioita, joihin voin vaikuttaa. Kun kuulen jotain negatiivista otan sen enemmänkin viestinä siitä, että “sinun apuasi tarvitaan maailmassa”. Tärkeää on ymmärtää, miten juuri sillä hetkellä reagoi. Usein voin vain hyväksyä viestin tuoman tunteen ja antaa olla. Tarvittava toiminta alkaa kyllä rakentua alitajunnassamme itsestään. 

Äidiksi tulo teki sydämeeni uuden paikan kaikille maailman lapsille. Ennen sinne oli mahtunut lähinnä eläimet ja etenkin kissat. Nyt koen vihlaisun aina, kun saan tietooni, että näitä edellisiä ryhmiä on jotenkin kohdeltu kaltoin. Mutta vihan tai surun kautta en voi lähteä muutosta tekemään. Sitä yritin monta vuotta – tuloksetta. Maailman tuska oli sisälläni ja elin siinä tuskan kulpassa. Sitten jossain vaiheessa se kulpa puhkesi ja pystyin näkemään itseni sen ulkopuolella. Löysin sisältäni uudenlaisen energian ja voiman, joka säteili toivoa, uskoa, iloa ja positiivisuutta. Näillä rakennusaineilla, kun lähtee maailmaa rakentamaan voi ajatella saavansa aika eri lopputuloksen, kuin kiukun kautta. Tärkeää on kuitenkin päästää myös ne vähemmän mukavat tunteet sisältämme ulos. Mitä enemmän olemme avoimia “valoenergialle”, sitä enemmän myös varjomme nousevat tietoisuuteemme ja purkautuvat. Olennaista on se, että toimisimme enimmäkseen neutraalista tilasta käsin. 

Intuitiivisen parantamisen koulutuksessa käymme läpi tärkeitä asioita liittyen henkiseen kasvuun ja ihmisten auttamiseen. Harjoitushoitojen tekeminen on ollut itselleni hyvin antoisa ja kasvattava oppikoulu, vaikka olen vasta aika alkuvaiheessa niissä. Eilen hoitooni tuli mies, joka sanoi kokevansa syyllisyyttä menneisyyden tapahtumista liittyen lapseensa. Kysyin häneltä hoidon päätteeksi, että onko hän kuullut termistä “sielun sopimus”? Ei ollut. Sielun sopimus tarkoittaa sitä, että valitsemme jo ennen maan päälle syntymistä (tai inkarnoitumista) ne olosuhteet, ne ihmiset ja ne tapahtumat, jotka auttavat meitä kasvamaan ja löytämään elämäntehtävämme tässä elämässä. Joidenkin asioiden – myös hetkellisesti hyvin ikäviltä tuntuvien –  tulee henkisten oppien kautta tarkasteltuna vaan tapahtua, koska sillä on paljon suurempi merkitys oman tai muiden ihmisten kasvulle, kuin me voimme pienellä ihmismielellä ymmärtää. Koemme usein turhaan syyllisyyttä asioista, joiden vain kuului tapahtua ja joihin emme oikeasti voineet juurikaan vaikuttaa. Esimerkiksi monet sairaudet tulevat tänne opettamaan meille pysähtymistä ja syvempien elämänarvojen ja parempien elämäntapojen omaksumista. Kuinka monet sairastuneet – ja itsestään vastuun ottaneet ovat näyttäneet toivoa ja esimerkkiä lähipiirilleen ja tuntemattomillekkin. Tärkeää olisi ymmärtää valinnan mahdollisuus. Sen sijaan, että ajattelemme, että “tuo vain tapahtui meille”, voisimme ajatella, että “mitä tuo on tullut meille opettamaan”. Muista niiden kysymysten merkitys, ne luovat tunnetilamme ja lopulta toimintamme. 

“Ei ole olemassa mitään sellaista, kuin vain itseä koskeva valinta” – Caroline Myss

Joskus elämän kolahdukset ovat todella synkkiä eikä niissä tunnu näkyvän mitään tarkoitusta. Rautavaaran äskettäinen kolari, jossa perheen äiti ajoi bussia päin surmaten itsensä ja kolme lastaan oli yksi tällainen. Tapaus liikutti ja aktivoi varmasti kaikkien pienten lasten äitien tunteita äärimmäisen paljon. Moni äiti pystyi samaistumaan perheen äidin kokemaan tuskaan, enemmän tai vähemmän. Kun tunteita aktivoidaan, alkaa myös luomistyö, joka näkyi lukuisten kirjoitusten ja kommenttien muodossa ainakin täällä netissä. Vaikka tapahtuma oli kauhea, se lisäsi ehdottomasti yhteisöllisyyttä, jakamista, ymmärtämistä ja ehkä ainakin piirun verran madalsi avun hakemisen kynnystä niille lukuisille äideille, jotka kamppailevat väsymyksen ja voimattomuuden kanssa. Kulttuurimme on todellakin murrostilassa tuon avun hakemisen suhteen. Monet perheet ja etenkin äidit koittavat pärjätä yksin viimeiseen asti. 

Joskus täytyy mennä ääripäähän, jotta herätys tapahtuu. Nyt meidän tehtävä on rikkoa vuosikymmeniä vallinnut pinttynyt ajatusrakenne sisältämme ja avautua syvemmille tarpeillemme. Kun sen teemme ja otamme edes askeleita siihen suuntaan, niin muutos alkaa tapahtua. Niin yksilötasolla kuin kollektiivisesti. Voimme päättää sanommeko itsellemme: “en ymmärrä, miksi se tapahtui, ihan kauheaa” vai “mitä juuri minä voisin tehdä, jotta sama ei enää toistuisi”. 

Todennäköisesti moni on jo tämän Katri Mannisen kirjoituksen vielä lukenut, mutta linkitän sen vielä tähän. Se on viesti kaikille, etenkin pienten lasten äideille. 

Tässä hyvä kirja aihepiiriin liittyen. Olen lukenut viime viikkoina myös kaksi muuta saman kirjailijan kirjaa, joita suosittelen lämpimästi: “Hengen anatomia” ja “Toipumisen taito” 

Picture

Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2 / Heidi Harju

Manifestoi unelmiesi elämä (updated)

Oletko selkeyttänyt itsellesi, millaista elämää haluat elää? Mitkä ovat todellisia unelmiasi? Muistatko...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.