Salaisuus, jolla kehosi muuttuu kauniiksi

Oman kehon hyväksyminen sellaisena kuin se on pirun vaikea asia nykynaiselle. Patriarkaattinen, miesvaltainen aikakausi on saanut naiset inhoamaan omaa kehoaan ja seksuaalisuuttaan. Patriarkaatin alttarilla naisihanne on ollut neitsyt, jolla ei ole yhteyttä omaan kehoonsa. Pah!

Itsekin olen inhonnut omaa kehoani. Kehoyhteys on ollut kateissa suuren osan elämääni puhumattakaan sisäisen voiman tunnistamisesta. Meidät naiset on opetettu ja kasvatettu siihen ajatusmalliin, että emme ole riittäviä tällaisina kuin olemme ja vain tietyt standardit täytettyämme, olemme ansainneet paikkamme yhteiskunnassa. Näihin mittareihin ja standardeihin sopeutuminen on tukahduttanut sisäisen voimamme ja se voima on pitkälle kehossamme, kun saamme palautettua yhteytemme siihen. 

Tyytymättömyyteni on ollut jatkuvaa myös siksi, että kehomme toimii peilinä niille tunteille, joita emme hyväksy itsessämme. Paljastan sinulle salaisuuden: itse keho ei siis ole syypää onnettomuudellemme vaan kyvyttömyytemme rakastaa itseämme sisältäpäin. 

Helpommin sanottu kuin tehty vai? Sanahelinääkö vain, että ”rakasta ensin itseäsi sisältäpäin”, kun se keho ja ulkonäkö nyt vaan harmittaa. Meiltä naisilta näyttää puuttuvan syvempi ymmärrys siitä, mitä todella olemme ja mitä sisäisiä tarpeita meillä on. Kun itse aloin kiinnittää huomiota sisäiseen naiseeni – kiinnitettyäni ensin lähes 30-vuotta huomiota siihen ulkoiseen – huomasin vihdoin puhkeavani kukkaan. Ei se onni tullutkaan siitä, että olin saanut ihannevartalon. Ei se tullut itseruskettavista voiteista tai pepun peilaamisesta eikä lukuisista selfiekuvista. Ei se tullut siitäkään, että olin saanut haluamiani miehiä ja vetänyt puoleeni unelmapoikaystävän.

En silti sano, että nämä vaiheet olisivat olleet turhia. 

Naisellisuudesta puhuttaessa minulle nousi pitkään ajatus kauniista, viettelevästä naisesta, joka keimailee kukkamekossaan ja korkokengissään. Minutkin on puettu pienestä asti prinsessamekkoihin tai ainakin yritetty. Vastustin parhaani mukaan liiallista tyttömäisyyttä ja halusin näkyä enemmänkin omana persoonanani. Oman persoonan vahvuuksia eli minua yksilönä ei osattu huomioida sillä tavalla, kuin olisin kaivannut ja näin aloin pienentää itseäni ja hukkasin sisäisen voimani, ennen kuin se alkoi edes kasvamaan. 

Tämän johdosta itselleni, kuten varmasti monelle muulle tytölle on noussut tarve olla esillä – jos ei muulla tavalla, niin sitten ulkoisesti. Aloin uskoa, että olen arvostettu, jos vain näytän hyvältä. Tätä uskomusta toteutin lähes kolmekymppiseksi, eikä se edelleenkään ole ihan poislakaistu. Heikkoina hetkinä, ryvettyneenä kaikkensa antaneena äitinä raskaan päivän jälkeen ei tosin ole ehkä ihan paras fiilis, kun katsoo peiliin. Jos siis edes muistaa katsoa. Onneksi heikkoja hetkiä on enää harvoin. Ja onneksi tiedän nyt, mikä on totta. 

Teininä olin epävarma ja näin vain sen, mikä minusta puuttuu. En ollut erityisen kaunis, enkä ruma. Mutta ympärilläni näin kohteita, jotka peilasivat takaisin minulle puutteitani. Olin kateellinen, mutta tuo tunne oli niin epämiellyttävä, että sen yritti kieltää jopa itseltään. Kateus muuntui ylpeydeksi; jos en voi olla sitä ja sitä, olen jollain muulla tavalla ylempiarvoinen kuin muut. Käytin muutaman vuoden löysiä vaatteita, koska halusin olla jotain muuta, jotain uutta, kuin “perinteisempi” nainen. Hain huomiota olemalla jotenkin erityinen, mutta sisällä oli usein vahva ulkopuolisuuden tunne. 

Kun lopulta parikymppisenä kyllästyin ailahtelevaan mieleeni – plus fyysiseen väsymykseen -, aloin suorittamaan. Sain heikot tunteeni, ”heikot hetket” kontrolliin ja vahvistuin jollain tasolla. Samalla kehitin ulkokuortani; treenasin, opiskelin, saavutin titteleitä ja vahvistin itsevarmuutta. Elämä oli tavallaan hyvää, mutta en elänyt tällöin omaa syvempää totuuttani, vaan täytin yhteiskunnan asettamia odotuksia tiedostamatta. ​Kehitin maskuliinista puoltani. Minusta tuli vahva nainen, halutessani olin “bitch”, joka otti minkä halusi. Olin täyttänyt odotukset, olin “isän tyttö”, joka kuitenkin kaipasi jotain, josta sai liian harvoin pieniä välähdyksiä. Sisälläni oleva herkkyys oli painettu ja piilotettu visusti sisälle.  Muistan, että kaipauksen tunne oli voimakas – mutta en tiennyt mitä oikein kaipasin. Elämässäni piti kuitenkin kaiken olla ihan hyvin. 

Välähdyksiä mennestä:

Teiniaikana tyyli muuttui hetkessä toiseen, kun etsi itseään vain ulkoisen kautta. Vasemmassa kuvassa 16-v syntymäpäivä ja oikealla lähdössä kouluun.
Picture

Alemmat kuvat 10 vuotta eteenpäin Thaimaanlomalta 2007, kun olin “suorittanut” kehoa ja mieltä.
Picture

Picture

Picture

Kun seitsemän vuotta sitten tajusin katsoa sisälleni ja aloin saada välähdyksiä uusista ulottuvuuksista, jotka aiemmin oli pidetty visusti verhon takana, aloin nähdä elämässä muutakin kuin itseni. Aloin nähdä kauneutta joka paikassa, luonnossa, ihmisissä, ympäristössä, asioissa…oikeastaan ihan kaikessa. Jossain vaiheessa tajusin, että se kauneus peilaantuu omasta sisäisestä lähteestäni. Suora yhteys: jos minulla on huono olo, en näe hyvää ja kaunista ulkopuolellakaan – vähiten omassa peilikuvassa – tai puolisossa. 

Kun taas itsellä on hyvä olo, kauneus vaan on – joka paikassa. Oli harvinaisen suuri oivallus ymmärtää, että luomme elämäämme sisältä ulos. Se, mitä olemme sisältä, heijastuu ulos. Tunteet, mitä tunnemme, peilaantuvat suoraan ulos. Tämän vuoksi emme voi olla ikinä tyytyväisiä, jos odotamme että onnellisuus tulee sisällemme, kun vain ulkoisesti näytämme hyvältä. Tai jos saamme sen ja sen asian itsellemme, olemme onnellisia. Ainoastaan mielemme saa hetkellisen tyydytyksen ulkoapäin tulevista asioista. Sisältä olemme edelleen yhtä kesken ja hukassa itsemme kanssa.

Aloin löytää sisältäni ihan uusia tunteita; pyyteetöntä rakkautta, rauhaa, vapautta, rohkeutta, iloa…ja nämä tunteet alkoivat olla tuttuja jokapäiväisessä elämässä. Opin ruokkimaan näitä tunteita ja uskalsin elää elämää, jonka en tiennyt olevan mahdollista. Jossain kohtaa olin saanut valoa sisääni sen verran, että varjot alkoivat ilmoittaa olemassaolostaan. Se sisäänpainettu kateus, riittämättömyys, tuska, viha, häpeä, ne eivät olleetkaan hävinneet minnekkään. Niiden kohtaaminen oli epämukavaa, koska luulin olevani täynnä valoa. Kun lopulta ymmärsin tunteiden tarkoituksen ja löysin työkaluja niiden kohtaamiseen, aloin muuntaa varjoja valoiksi – myös niitä ulkonäköön liittyviä peikkoja. 

Picture

Ensimmäisen synnytyksen jälkeen minulla oli vielä yksi ulkonäkökriisi. Vatsa jäi pömpöttämään, eikä imetys vähentänyt yhtään kiloja. Valvoin puolitoista vuotta vauvan kanssa – ehkä hormonitoiminta saattoi olla vähän sekaisin. Tiedollisella tasolla tiesin, että nyt ei ole oikea aika kehosta stressaamiseen. Mutta vanhat riittämättömyyden tunteet kolkuttelivat ovella. En tiennyt sisäisistä tarpeista tuolloin, en tiennyt, että olisin kovasti tarvinnut muiden naisten tukea. En tiennyt, että keskittämällä huomion johonkin selvästi kehittävämpään, olisin päässyt pois vellovista tunnekasoista, en tiennyt, en tiennyt. Onneksi minulla oli jotain työkaluja varjojen kohtaamiseen. 

Naisella on paljon sisäsyntyisiä tarpeita, joita tämä maskuliinista energiaa suosiva aika ei tunnista. Sisäsyntyiset tarpeet liittyvät yhteyden saamiseen oman keho-mielen ja sielun kanssa. Meillä on ihan älytön tarve olla yhteydessä, koska feminiinienergia elää siitä yhteydestä. Mitä syvemmälle itseemme uskallamme mennä, sitä enemmän tuo tarve tulee näkyväksi. Koska emme osaa täyttää yhteyden tarvetta, täytämme sen pinnallisella tasolla kehomme kanssa usein negatiivisesti: syömme huonosti, piiskaamme kehoamme, vellomme huonoissa tunteissa, harjoitamme jotain riippuvuutta. Parisuhdekaan tuskin voi kovin hyvin, koska odotamme, että puolisomme toisi meille onnen, joka ei ole hänen asiansa. 

Edelleen minulla on pömpöttävä vatsa ja olen 5 kg ihannepainostani, mutta olen tyytyväinen, koska kehoni ei ole minä ”kokonaisuudessaan”. Käytän päivät keskittyen mielekkääseen elämään, enkä stressaa siitä, miltä näytän. Kun olen iloinen ja elämän virrassa, puolisoni on lähestulkoon kiinni minussa koko ajan. Kun taas surkuttelen omia tunteitani ja kehoani (jota on siis nykyään todella harvoin), olen jotain muuta, kuin puoleensavetävä. Minulla on ihania ystäviä, joiden kanssa olemme yhtä. Emme vertaile, kilpaile vaan kannustamme ja tuemme toisiamme. Ruokimme toistemme sisäistä kauneutta, joka sitten ilmentyy myös ulospäin. Olen energinen, täynnä feminiinienergiaa palauttani tapaamisesta tyttöjen kanssa. Olen äiti, joka uskaltaa elää sellaista elämää, joka täyttää hänen tarpeensa. 

Picture


En usko aivopesuun tai mantraan: ”olen kaunis, olen kaunis”, jos emme uskalla oikeasti katsoa sisäämme. Meidän tulee kohdata se moska, joka sinne sisälle on painettu. Se moska, joka pitää meitä vääristyneissä uskomuksissa ja moodissa, jossa emme IKINÄ ole riittäviä. Tämän moskan kohtaamiseksi tarvitsemme tukea, ymmärrystä ja etenkin omaa TAHTOA. Kun uskallamme kohdata ne epämukavat jutut itsessämme, voimme kukoistaa sellaisena kukkana, kuin meidät on tänne tarkoitettu <3.

Toimintastepit:

1. Tunnista hetki, kun mollaat itseäsi ja omaa kehoasi
2. Tarkastele itseäsi sisällepäin – millaisia tunteita löydät sen “itsensä mollajan” sisältä? Kerro näistä löydöksistä halutessasi myös läheiselle ihmiselle, johon voit luottaa. 
3. Hyväksy tunteet, jotka löydät – älä pidä kehoa syypäänä olotilaasi, elämäntilanteeseesi, tunteisiisi ym. 
4. Mitä sellaista voit tehdä juuri nyt, joka vahvistaa aidosti itsetuntemustasi / luottamustasi? Ota edes pieni askel eteenpäin

Lähde mukaan 6-viikon Vapauta sisäinen Naisesi – audiokurssille kohtaamaan itsesi ja oma naiseutesi myös pinnan alta. Sieltä voi paljastua vaikka mitä aarteita 🙂

Liity postituslistalle ja saat Tunnista sisäiset tarpeesi VOIMApdf:n :

Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2 / Heidi Harju

Manifestoi unelmiesi elämä (updated)

Oletko selkeyttänyt itsellesi, millaista elämää haluat elää? Mitkä ovat todellisia unelmiasi? Muistatko...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.