Sairastumisesta vahvuuteen ja takaisinpaluu haavoittuvuuteen.

Moni tässä elämässä on sairastunut vahvuuteen. On opetettu ja kasvatettu pienestä pitäen siihen, ettet saa olla heikko ja haavoittuva. Vaan sinun on täytynyt olla reipas, iloinen, kiltti ja vahva. Sinun on täytynyt ehkä jo pienestä pitäen kannatella vanhempiesi ja sukusi taakkoja. Kun vanhempasi eivät ole osanneet kohdata ja käsitellä omia tunteitaan ja traumojaan, he ovat automaattisesti siirtäneet ne sinulle. Sinä olet joutunut kestämään paljon elämäsi aikana, joutunut kohtaamaan asioita joita pienen lapsen oli raskasta kantaa.

Opit sen, ettei ole turvallista olla heikko. Sinua voidaan satuttaa jos näytät tarvitsevuutesi. Ja näin tapahtuikin, opit sen ettet saanut tarvita. Päätit ehkä jo alitajuisesti tai tietoisesti jo pienenä tai sitten myöhemmin, että sinä kyllä pärjäät yksin. Olihan vanhempasikin näyttäneet sinulle mallia että arvo ansaitaan työn ja tekemisen kautta, ei laiskottelun ja pysähtymisen kanssa. Lepääminen heidän maailmassa on ollut laiskuutta, ei hyve vaan heikkous. Sitten vasta pysähdytään kun on pää kainalossa, ei ennen. Kuumeestakin täytyy äkkiä parantua, jotta pääsee äkkiä takasin töihin.

Perheessäsi ei välttämättä opetettu mallia siihen, että avun pyytäminen ois sallittua, ei opetettu yhteisöllisyyttä missä kaikki auttavat mielellään toisia. Että saa myöntää kun ei jaksa. Ja just että saisi myöntää ettei jaksa, jo aiemmin ennenkuin on sairastunut flunssaan tai on se pää kainalossa.

LÄHEISYYDEN, RAKKAUDEN PELKO

Lapsi, joka oppii ettei ole turvallista tarvita muita, saattaa kasvaa yksinäiseksi aikuiseksi. Aikuiseksi joka kokee syvää yksinäisyyttä, ja syvää surua kaivaten muiden ihmisten lähelle ja kaivaten syvempää yhteyttä kumppaniin. Mutta saamaan aikaan kun kaipaa syvää yhteyttä ja läheisyyttä, joku sisällä samaan aikaan pelkää sitä. Syvä ristiriita sisällä.

Usein tämä rakkauden ja läheisyyden pelko on niin alitajuinen, että siihen menee aikaa kun sen tiedostaa edes itsessään. Että sitä itse omalla toiminnallaan ja omien kiinnittymismallien kautta, jotka ovat syntyneet varhaislapsuudessa, alkaa sabotoimaan omia ihmissuhteita. Vaikka haluaa lähelle, silti pitää alitajuisesti muut etäällä. Kaikilla on omat mallit, miten ei päästä toisia lähelle. Tai sitten tuntee olonsa yksinäiseksi vaikka olisi paljon ihmisiä ympärillä.

Syvällä sisimmässä on se uskomus: minun täytyy pärjätä yksin, osata yksin, tehdä asiat yksin. En saa tarvita muita, en saa pyytää apua. Ja jos pyydänkin apua, en välttämättä syvällä sisimmässä koe olevani tämän rakkauden ja läheisyyden, avun arvoinen enkä siksi ota sitä vastaan, vaikka luulenkin ottavani.

Uskon, että jokaisen sisällä on isompi tai pienempi läheisyyden ja rakkauden pelko. Koska suurin osa on oppinut, jos ei sitten kaikki, että rakkaus satuttaa. Ja on opittu just vahvuuteen perustuvaa rakkautta, jossa ei ole aitoa yhteyttä toisiin ihmisiin. Jossa kosketus saa pelkäämään hylätyksi tulemista. Kun tuleekin lähelle toinen rakas ihminen, alkaakin pelätä että jos päästän tuon ihmisen oikeasti lähelle, niin mitä jos minut hylätään TAAS, niinkuin aina ennenkin. Mitä jos minut torjutaan. Mitä jos minua ei rakasteta sellaisena kuin olen.

Siksi ihminen saattaa tietyllä tavalla eristää itsensä muista, tai toinen ääripää ripustautua muihin. Monia erilaisia toimintamalleja.

Kun on oppinut liiallisen vahvan roolin, ei ole turvallista päästää irti ja olla heikko, avuton ja tarvitseva. On oppinut kannattelemaan itse itseään. Ei välttämättä anna edes sängyn kannatella itseään kun menee nukkumaan, niin että oikeasti antaisi kehon painautua syvästi sänkyä vasten, jokaista lihasta myöten. On vähän kuin taistele hyökkäys asetelmassa jo nukkuessaan.

Koen tärkeäksi, kun alkaa työstämään liiallisesti vahvuudesta pois oppimista sen, että alkaa kuuntelemaan omia tarpeitaan. Mitä minä tarvitsen juuri nyt? Voisinko ilmaista tarpeeni myös sellaisille ihmisille, joihin luotan? Ja jos en ole koskaan aiemmin kertonut muille tarpeistani, voisinko aloittaa ilmaisemaan tarpeitani yksi tarve kerrallaan? Esim. tarpeita voi olla se, että nyt tarvitsen syliä, voisiko sen kertoa kumppanilleen. Tai tarve olla yksin. Tarve saada halaus.

Mitä jos sallisit itsellesi omat tarpeesi, että ne ovat todella merkityksellisiä ja tärkeitä, koska sinä olet arvokas ja riittävä ihminen just tuollaisena kuin nyt olet, sitä ei tarvitse todistaa millään keltään.

UUPUMUS

Usein liialliseen vahvuuteen sairastuvat ihmiset sairastuvat burn outiin. Sitä tarvitseekin sen kokemuksen itselleen, että ei ole siinä hetkessä edes mahdollista kuin olla paikallaan ja levätä. Burn out, uupumus opettaa sen, että on todella aika antaa itselle luvan olla heikko ja muita tarvitseva, ja päästää irti suorittamisesta ja elää hetki kerrallaan. Ja se opettaa sen, ettei toipumista voi kiirehtiä tai elämää ei voi kontrolloida, vaan täytyy vaan suostua elämän kannateltavaksi ja antaa kaikki rauha ja tila omalle toipumiselleen. Se opettaa lempeyttä, armollisuutta itseään ja omaa kehoa kohtaan. Koska sisäiset vaatimustasot aiheuttavat lisää uupumuksen tunnetta.

Siksi on tärkeää, että annat oikeasti itsellesi luvan pysähtyä itsesi äärelle säännöllisesti. Sinun ei tarvitse aina olla muita ja muiden tarpeita varten, on tärkeää kunnioittaa omia tarpeitasi ensin. Kun sinä voit hyvin, muut ympärilläsi voivat hyvin. Kun sinä annat itsellesi luvan sanoa ei ja asettaa rajat, energiasi eivät valu kuiviin. Sinulla on enemmän annettavaa muille, kun rakastat itseäsi ensin ja pidät tarpeistasi ja itsestäsi hyvää huolta.

Omien rajojen asettelu on tosi tärkeää elämässä. Herkät ihmiset joilla on vahvan rooli, antavat aivan liian usein liikaa itsestään muille ja unohtavat itsensä. Siksi on tärkeää aina kuunnella itseään mihin omaa energiaa laittaa ja täyttää ensin omaa maljaansa.

Uskalla antaa itsellesi mahdollisuus aitoon läheisyyteen vaikka se nostaisikin hylätyksi tulemisen pelot pintaan. Anna itsellesi mahdollisuus levätä kun on levon aika. Uskalla antaa itsellesi lupa olla sinä. Herkkä haavoittuva sinä, kaikkine inhimillisine tunteineen ja kokemuksineen. Sinun ei tarvitse kannatella kenenkään murheita enää, ei varsinkaan vanhempiesi taakkoja ja sukusi kuormaa harteillasi. Eikä sinun tarvitse kannatella enää vanhempiesi odotuksia ja vaatimuksia omassa mielessäsi, tai sanojasi sinusta.

Sinulla on oma ainutlaatuinen elämä ja vaikka he ajattelisivat että heikkous tarkoittaa, että sitä on heikko ihminen. Niin tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Koska heikkous on vahvuutta, se on suurta voimaa.

HERKKYYDESSÄ ON SUURIN PARANTAVIN VOIMA

Herkkyys on suurinta voimaa mitä tässä maailmassa voi olla. Moni koittaa kitketä omaa herkkyyttä itsestään pois, koska kokee ettei täällä ole turvallista olla heikko, mutta olen oppinut oman kokemuksen kautta, että juurikin sieltä syvältä syvältä herkkyydestä se kaikkein kaunein ja aidoin voima syntyy. Sieltä kaiken liiallisen vahvuuden alla, kun uskallat myöntää avuttomuutesi ja uskallat vihdoin päästää liiallisesta yksin pärjäämisestä irti, alkaa syntyä jotain uskomattoman kaunista.

Kun uskallat päästää irti liiallisesta vapauden tarpeestasi, joka sekin perustuu liialliseen vahvuuteen ja pärjäämiseen ja läheisyyden pelkoon. Todellinen aito läheisyys ei satuta, vaan se todella parantaa. Todellinen haavoittuva aito läheisyys, tuo pintaan haavoja ja tukahdutettuja tunteita, mutta ne vihdoin pääsevät rakkauden ääreen parantumaan. Siksi onkin vaikeaa avautua todellisella läheisyydelle, koska se nostaa syviä kipuja ja pelkoja, pelkoa niiltä ajoilta kun ei ole saanut kosketusta, syliä ja läheisyyttä. Niiltä ajoilta ku on jäänyt yksin eikä kukaan ole välittänyt. Ja aito läheisyys ja aito rakkaus antaa tilaa sinulle olla se kuka olet, mutta se vaatii sen että uskallat todella laskea kaikki suojasi alas. Tämä voi tuntua hirvittävän pelottavalta, mutta se on todellisesti parantavaa.

Oman kokemukseni kautta nyt saan kokea vasta elämässäni aitoa ja syvää läheisyyttä, syvää kohtaamista miehen kanssa ja ystävien kanssa. Tämä on tullut mahdolliseksi vain sen ansiosta, että olen laskenut muurini alas, ja myöntänyt todellisen haavoittuvuuteni, inhimillisyyteni. Todellinen muutos alkoi myös siitä, kun tiedostin että pelkään läheisyyttä kuollakseni, että se mitä oikeasti pelkään on rakkaus ja läheisyys, ei hylätyksi tuleminen. Vaikka nämä liittyvätkin syvästi yhteen. Ja sain jakaa kokemuksia miespuolisen ystäväni kanssa, puhua tästä ja nähdä ettei hän lähde siitä minnekään vaikka pelkään kuollakseni. Siitä alkoi muutos, turvan ja luottamuksen tunne alkoi vahvistua. Ja askel kerrallaan pystyin päästään toiset ihmiset henkisesti, emotionaalisesti ja sitten fyysisestikin lähelle.

Yksi vahvuus rooli kerrallaan on alkanut purkaantua. Koska kun jäin menetyksen jälkeen elämään yksin, näin itsessäni sen, että jos aion elämässä pärjätä, en oikeasti pärjää yksin. Se oli avain uuteen alkuun, uuteen itseeni. Kun sisäistin, että minun täytyy uskaltaa päästä muut lähelle, jotta voin voida hyvin, jotta saan korjaavia kokemuksia. Jos on saanut paljon vaikeita traumaattisia kokemuksia, täytyy saada niiden jälkeen paljon korjaavia kokemuksia siitä, että on turvallista luottaa, turvallista päästää lähelle. Jos esim. nainen on saanut kokemuksia, ettei oma isä ole ollut häntä varten, eikä kukaan mies ole seissyt rinnalla, niin täytyy saada korjaavia kokemuksia missä näkee,tuntee ja kokee, ettei tuo mies lähe rinnalta yhtään minnekään. On se sitten ystävä tai kumppani.

Kaiken kivun jälkeen, vihdoin saan kokea rinnallani olevan miehen, kumppanin joka seisoo siinä vakaasti. Siinä on turvallinen syli, mihin saan nukahtaa. Ja se on ollut upeaa nähdä itsessään, ettei vanhat mallit enää edes tule esille, koska sen vaan tuntee, kun rinnalla on aikuinen mies, ei mies joka on vielä pieni poika. On turvallista olla, on turvallista luottaa. Eikä tarvitse olla enää vahva minkään takia.

Nykyään myös isäni suhteen pystyn paremmin kokemaan turvaa, koska vihakurssi auttoi luomaan syvästi eteeni sen isyysmuurin, joten koen et nykyään mun ja muiden ihmisten välillä on turvallinen muuri, jota kukaan ei voi ylittää. Olen aina turvassa missä olenkin. Mutta se vaatii sen, että en anna kenenkään vahingollisen ihmisen sitä ylittää. Minä itse valitsen oman seurani ja ympäristöni.

Lisää kirjoittajalta Rohkeutta astua omaan voimaan/Kaisa-Liisa Ahola

Tuomitsemisesta itsensä rakastamiseen ja arvostamiseen

Hyvin moni oppii jo varhaisessa vaiheessa tuomitsemaan omaa itseään. Meidän kasvatuksemme ja...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.