Saapuminen tähän hetkeen

Olen elänyt ihmeellisen elämän. Olen matkustanut ympäri maailmaa, asunut useassa eri maassa, tavannut upeita ihmisiä minne tahansa olen mennytkin ja opiskellut unelma-alaani, elokuvan tekoa. Olen pienestä asti toteuttanut omia luovia projekteja ja uppoutunut ja eläytynyt niihin koko elinvoimallani. En ole koskaan tyytynyt mihinkään keskinkertaiseen vaan seurannut aina oman sydämeni ääntä ja se on johtanut minua mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, tilanteisiin ja kohtaamisiin.

Tiedän, että olen monin tavoin saanut tältä elämältä jo valtavasti ja olen vasta 29-vuotias. Ehkä olen saanut liikaa, sillä kaikesta huolimatta en ikinä ole ollut tyytyväinen tähän hetkeen. Olen aina halunnut vielä enemmän, haaveillut siitä “sitten kun” -päivästä kun kakki on täydellisesti. Nyt huomaan, kuinka olen juossut ihmeellisen elämäni ohi. Aina asiasta toiseen, paikasta uuteen, tavoitellen sitä jotain joka aina lipsahtaa sormieni välistä juuri kun olen saamassa otteen.

En ole osannut arvostaa, en tuntea kiitollisuutta, en nauttia täysin rinnoin tästä hetkestä ja kaikesta hyvästä mitä minulla kussakin hetkessä on. Kaikesta siitä rikkaudesta, taiasta ja ihmeestä jota tähänastinen elämänpolkuni on minulle tarjoillut. Sellainen kai on ihmisluonne, aina janoamassa jotain mitä tässä hetkessä ei ole. Jotain, joka todellisuudessa ei voi ikinä löytyä ulkopuolisesta maailmasta vaan aina sisältämme.

Vasta nyt, taivallettuani jo usean vuoden henkistä polkua ja myllerrettyäni sisäistä maailmaani perin pohjin, voin sanoa saapuneeni tähän hetkeen. Huokaisen helpotuksesta. Elämäni on niin täydellistä, vihdoin. Ja kun katson taaksepäin, minua naurattaa. Sillä elämäni on aina ollut enemmän kuin täydellistä, en ole vain itse huomannut sitä, sillä sisintäni on aina kalvanut tunne siitä, että minulta puuttuu jotain mitä tässä hetkessä ei ole. Se jokin ei löytynyt matkustamalla maailman ääriin, se löytyi kun vihdoin päästin irti kaikesta mitä luulin tarvitsevani, annoin itseni nojata taaksepäin ja rentoutua, saapua tähän hetkeen ja huomata, kuinka taianomaisen hyvin kaikki on jo nyt, joka hetki.

Sillä  ei ole mitään väliä kuinka paljon tai vähän ihmisellä on. Sillä ei ole mitään väliä miten upealta jonkun elämä näyttää tai millaiset jonkun elämän ulkoiset puitteet ovat. Todellinen tyytyväisyys voi kummuta vain sisältä, se on antautumista, huolehtimisen ja pyrkimisen lopettamista, antamista itsensä nauttia juuri siitä mikä kulloinkin on läsnä, tuomitsematta tai vertaamatta. Se on ulkoisista olosuhteista riippumatonta hiljaista kiitollisuudentunnetta ja aina läsnäolevaa sisäistä hymynkaretta.

Lisää kirjoittajalta Aamunkoi/ Saana K.

Rakastu epätäydellisyyteen

Synnymme ihmislapsiksi planeetalle nimeltä Maa, hyvin ristiriitaiseen, monimutkaiseen, hierarkkiseen ja epävoimaantuneeseen yhteiskuntaan....
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.