Rentoutumisen tärkeys ja vaikeus

Olen huomannut viime viikkoina, että aivoni kaipaisivat selkeästi nyt lepoa. Maiju kirjoitti myös juuri osuvasti rentoutumisen jalosta taidosta, joka meidän jokaisen tulisi oppia. Olin suunnitellut, että himmaisin vähän töiden suhteen näin heinäkuussa, kun koko Suomi lomailee, mutta mitä vielä – täysin yllättäen heinäkuun alussa kuvioihin tuli uusia asiakkaita, jotka tietysti otin yrittäjänä ilomielin vastaan. Kun sain nuo uudet projektit tehtyä, huomasin kuitenkin, että jaksamisen raja alkoi tulla vastaan. Päätä puristi aivan kuin aivot olisivat maitohapoilla!Ja mikä ihme se toisaalta on, kun työssäni ei oikeastaan juuri ole sellaista rutiininomaista suorittamista, vaan kaikki perustuu siihen, että luon aivoillani uutta. Jokaiseen projektiin antaa väkisinkin kaikkensa, en osaa muuta. Onko siis ihme, jos aivot huutavat välillä lepoa ja happea? Mietin siinä pahimmalla väsymyksen hetkellä, että saankohan ikinä levättyä väsymystä pois ja missä ajassa. Sitten tuli juuri sopivalla hetkellä tämä päivä. Sain herätä täysin oman itseni rytmissä, ilman herätyskelloa tai kenenkään toisen ihmisen aikatauluja. Näin ei todellakaan käy usein. Jopa koira nukkui pidempään, kuin minä, eikä herättänyt. Heräsin silti jo kahdeksalta, mutta virkeämpänä, kuin pitkään, pitkään aikaan! En kuitenkaan ollut nukkunut tuntimäärässä yhtään normaalia enempää, joten ihmettelin hieman. Tiesin, että minulla olisi edessä kolme päivää aikaa olla ja tehdä juuri mitä haluan ja missä tahdissa itse haluan. Olo oli jotenkin tosi rauhallinen ja rento jo tuosta tiedosta.

Päivän aikana siivosin koko talon, kirjoitin työjuttuja tavallista tehokkaammin, nukuin pitkät päiväunet, lusmuilin selaillen internetiä, spämmäilinInstagramiin tarinoita ja kävin pitkällä kävelyllä koiran kanssa. Ja ette usko, kuinka olo parani: tunsin ihan fyysisesti, kuinka kiristys aivojen ympärillä lähti hellittämään! Ei se kokonaan loppunut, mutta ero olossa oli huomattava. Mitään noista asioista en tehnyt velvollisuudentunteesta, vaan koska tuntui hyvältä tehdä ne juuri sillä hetkellä. Jonkun toisen mielestä tuo voisi kuulostaa kauhean aktiiviselta päivältä, mutta minulle se oli tunnelmaltaan rennompi, kuin pitkään aikaan. Ei kiirettä mihinkään ja seurana vain omat ajatukset.Kun olo virkistyi, huomasin kuitenkin kompastuskiven: aloin saman tien päässäni suunnitella kaikkea mahdollista täytettä viikonloppuun ja listasin asioita, jotka voisin hoitaa, kun nyt kerran oli energiaa. Sitten vedin itselleni stopin: en todellakaan täyttäisi viikonloppua tuttuun tapaan todo-listalla, vaan käyttäisin päivät juuri samaan tapaan kuin tämänkin päivän eli menisin vain ja ainoastaan fiiliksen mukaan. Nyt siihen oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan edes mahdollisuus. Mutta voi kun se tuntuukin yhtäkkiä vaikealta, kun on vetänyt sata lasissa kohta kaksi vuotta! On oikeasti vaikea olla tekemättä mitään tai aikatauluttamatta päiviä, kun on niin tottunut siihen.

Mutta onko rentoutuminen sitten kuitenkaan kaikilla se toinen ääripää: ettei tee mitään? On mielestäni eri asia suorittaa, kuin tehdä jotain suorittamiselta vaikuttavaa intohimon tai nautinnon takia. Ulkopuoliselle noiden eroa voi olla vaikea hahmottaa, ellei toinen selkeästi näytä tympääntyneeltä tehdessään jotain. Esimerkksi minulle kirjoittaminen on sekä työ että nautinto, minkä vuoksi on vaikea vetää raja sen suhteen, mikä on suorittamista ja mikä ei. Toisaalta ehkä joillekin ei vain sovi ihan täysi joutilaisuus, vaan akut latautuvat muilla keinoin. Itse ainakin koen stressaantuvani enemmän vain olemalla joutilaana, kuin jos puuhastelen jotain pientä rentouttavaa, jonka aikana aivot saavat levätä. Usein tällöin syntyvät myös parhaat ideat ja oivallukset. Ehkä se on jokin outo tasapainon haku: teen päivät päälläni töitä, kehon ollessa paikoillaan, joten vapaa-ajalla keho janoaa tekemistä, jolloin mieli saa puolestaan levätä.Tai sitten en vaan osaa lomailla tai olla jouten, koska en ole sitä juuri koskaan tehnyt. Elämäni ensimmäisen virallisen kesäloman käytin yritykseni perustamiseen ja se onkin ollut elämässäni lapsuuden jälkeen ainoa kuukausi, jolloin olisin voinut hyvillä mielin rennosti lomailla. Olen aina ollut enemmän tai vähemmän työtön, tehnyt yrittäjämäisesti useampaa työtä tai ollut virallisesti yrittäjä – elänyt aina hyvin epävarmaa elämää työrintamalla alalla, jossa on painettava koko ajan eteenpäin, jos aikoo pärjätä. Joku voisi sanoa, että valintojen maailma ja niinhän se tavallaan onkin. En silti vaihtaisi sitä pois, vaikka välillä väsyttääkin.

Uskon, että maailma ohjaa meitä tiettyyn suuntaan. Ei minusta olisi koskaan tullut kirjanpitäjää, insinööriä tai putkimiestä, vaikka olisin jotakin noista aloista lähtenytkin opiskelemaan. Olen tiennyt jo hyvin nuoresta iästä, että luova ala ja kirjoittaminen on se, mitä haluan tehdä isona. Ja vaikka nyt haikailen pari kertaa vuodessa vapaampia ajanjaksoja, kaipaisinko kuitenkin lopulta yrittäjäksi, jos olisin palkkatöissä? Olisin ehkä vähemmän stressaantunut palkkatöissä, koska talous olisi turvattu, mutta olisiko silloin seuranani loputon kaipaus unelmia kohti?Tällä hetkellä saan tehdä töitä mahtavien asiakkaiden kanssa ja uskonkin, että avain väsymyksen selättämiseen on löytää tasapaino kevyemmän ja täysillä tekemisen välimaastosta. Usein vain on niin, että sen täysillä tekemisen vaiheen jälkeen on vaikea himmata, minkä seurauksena vetää täysillä silloinkin, kun olisi mahdollisuus ottaa rennommin. Toisaalta projektit itsessään antavat energiaa, ja väsymys puskeekin läpi aina vasta niiden päätyttyä. Silloin pitäisi osata kuunnella itseään ja ottaa rennommin. Sopivasti kun osaisi vuorotellen vetää sata lasissa ja lusmuilla, niin mieli ja keho pysyisivät mukana menossa! Asian tiedostaminen on jo varmasti iso harppaus eteenpäin kohti tuota tasapainoa

Lisää kirjoittajalta Elämäni sisältöä

Puolimaraton meni pipariksi

Kerroin aiemmin täällä suurista suunnitelmistani juosta puolimaraton tänä syksynä. Alkukesästä suunnitelmani tuntui...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.