Reipas, rakas raskaus

 

Pidän lukemisesta ja yritänkin lukea muutaman kirjan kuukaudessa. Kirjojen lisäksi netistä tulee luettua kaikenlaista, etenkin terveyteen ja hyvään oloon liittyen. En ole aikaisemmin tehnyt mistään lukemastani kirjasta esittelyä, vaikka monta kertaa mielessä se onkin ollut. Tavoitteena on alkaa referoimaan tai kertomaan omin sanoin lukemistani kirjoista, joista olen erityisesti pitänyt.Olen odottanut Kaisa Jaakkolan Reipas, rakas raskaus- kirjan ilmestymistä jo tovin ja viime viikolla odotus palkittiin, kun hain teoksen kirjajaupasta. Kaisan tapasin jo 10 vuotta sitten, kun molemmat olimme innoissamme aloittamassa fitness harrastusta. Kaisa on kirjoittanut paljon omasta taipaleesta terveysasioiden parissa ja niitä olenkin seuraillut suurella mielenkiinnolla! Erittäin inspiroiva nainen kyseessä. Kaisa on kirjoittanut myös aivan mahtavat Hormonidieetti- kirjat ja ne kannattaa ehdottomasti lukea, jos terveysasiat kiinnostavat yhtään.

Kuten olette varmasti huomanneet, niin raskaus ja äitiys asiat ovat erityisen lähellä sydäntäni, terveyden ja kehollisten asioiden lisäksi. Tiesin odottaa, että tästä kirjasta saisin niitä kaikkia hyvässä ymmärrettävässä paketissa. Kirja ei tuottanut pettymystä! Mielestäni kaikkien, jotka suunnittelevat lasta tai ovat jo raskaana, kannattaisi ainakin selailla teos läpi.

Picture

Kirja alkaa Kaisan omalla tarinalla. Kaisahan on avoimesti puhunut kilpirauhas haasteistaan ja siitä, kun keho ei toimi optimaalisella tavalla, siitä huolimatta että elämäntavat ovat kunnossa. Mielestäni on hienoa, kun kirjoittaja pystyy jakamaan itsestään lukijoille kipeitäkin asioita ja tähän kuului mm. Kaisan kokema keskenmeno. Tärkeän tiedon lisäksi kirja herätti myös paljon tunteita, kun Kaisa kertoi oman synnytyskokemuksensa ja osasi pukea sanoiksi sen, mitä niin monet äidit kautta historian ovat tunteneet omaa pienokaistansa kohtaan. Kyynel valui monessa kohtaa poskelle.Kirjassa on paljon tiedollista puolta liittyen raskauteen. Itse olen myös lukenut doulauksen aloittamisen myötä paljon kirjoja ja artikkeleita liittyen myös hedelmöitymiseen, raskauteen ja sen jälkeiseen aikaan. Mitä ei monesti tule ajatelleeksikaan on se, että sikiön geeneihin vaikuttavat äidin ja isän elämäntavat jo ennen raskaaksi tulemista. Tutkimuksissa on ollut myös viitteitä siitä, että jo isoäitiemme ravinto vaikuttaa meidän perimäämme, tästä käytetään termiä epigeneettinen perimä. Olisi siis todella tärkeää, että jo ennen raskautumista kehomme olisi puhdas ja täynnä ravinteita, jolloin sikiö ja vauva saisi hyvän kasvualustan elämälleen.

Kirjassa käydään lävitse tärkeimmät mineraalit ja vitamiinit liittyen raskausaikaan. Energian saanti on pieni huoli raskaus aikana, sillä emme tarvitse kauhean paljon lisäkaloreita raskaana ollessamme. Enemmänkin kannattaisi kiinnittää huomiota siihen, että vitamiini-, mineraali- ja rasvahappovarastot olisivat täynnä jo ennen raskautumista ja tietysti myös koko raskaus ajan, painottaa Kaisa kirjassaan. Etenkin raskaus aikana tärkeitä ravinteita ovat folaatti, jodi, rauta, A-, D-, E-, ja B12-vitamiinit, magnesium, sinkki sekä hyvät rasvahapot. Saamme aivan liian vähän omega-3 rasvahappoja ravinnostamme ja sen saanti olisikin hyvä varmistaa hyvällä kalaöljyllä. Probioottilisä on varsin suositeltavaa etenkin jos ei syö hapatettuja tuotteitta kuten hapankaalta. Kirjassa on annettu tarkkoja määriä kuinka paljon näitä ravinteita tulisi saada, mutta suositukset vaihtelevat hyvinkin paljon eri asiantuntijoiden osalta.

Picture

Kirja oli niin koukuttava että syödessäkin sitä täytyi lukea. Kanamuna “pitsa” ei ole kauan esteettinen tällä kertaa.Kirjassa kerrotaan myös hedelmättömyydestä ja siitä, kuinka siihen voi vaikuttaa elämäntavoillaan sekä ruokavalinnoillaan. Asiat eivät aina tietenkään ole mustavalkoisia, tarkoitan tällä sitä että vaikka teet kaiken kirjallisesti oikein, ei pienokaista välttämättä ala kuulua. Asioihin vaikuttaa aina monta asiaa, vaikka elämäntavoilla on varmasti tähänkin asiaa suuri vaikutus. Kaisan oma tarina avaa mielestäni hienosti sen, että kun keho alkaa olla balanssissa ja terve, niin raskautuminen on huomattavasti helpompaa. Kehoa täytyy hoitaa hyvin mutta mielen hoitaminen on vähintään yhtä tärkeää. Stressaava elämäntapa saa kehosamme vääränläiset hormoonit liikenteeseen, jolloin raskaaksi tuleminen saattaa olla erityisen vaikeaa, kehon pyrkiessä tasapainoon. 

Kirjassa on osio myös liittyen raskausajan liikuntaan. Kuten Kaisa, olen itse myös huomannut, että tähän aiheeseen liittyen on paljon erilaisia ohjeistuksia. Joku taho sanoo etteivät sykkeet saisi nousta yli 140 raskaana ollessa, kun toinen taho puolestaan sanoo että ei siitä haittaa ole ja niin edelleen. Selvää kuitenkin on, että liikunnalla on todella paljon positiivisia vaikutuksia raskausaikana ja sen takia olisikin hyvä löytää itselleen sopiva liikuntamuoto. Paljon tietysti myös riippuu äidin lähtötaso liikunnan suhteen, uutta vaativaa lajia ei ehkä kannata aloittaa raskaana ollessa. Itse voin tosi hyvin raskaanaollessani ja tein aika kova tehoisia puntteja viime metreille saakka. En suosittelisi sitä kuitenkaan kaikille, sillä olen harrastanut kauan urheilua ja tottunut treenamaan kovaa. Omaa kehoa olisi tässä vaiheessa viimeistään hyvä oppia kuuntelemaan erityisen tarkkaa, se kyllä kertoo selvästi milloin on syytä hiljentää tahtia. Hyviä turvallisia lajeja ovat mm. jooga, uinti (jos kohdun suu ei ole auki), pilates ja kävely.

Kirjan loppupuolella käydään lävitse kemikaalikuorman vähentämistä. Tämä on mielestäni sellainen asia, että siitä puhutaan aivan liian vähän. Altistumme koko ajan tuhansille vierasaineille. USA:ssa tehdyssä tutkimuksissa löydettiin raskaanaolevien naisten kehoista lukuisia kemikaaleja. Mistä niitä sitten saamme kehoomme? Muun muassa ruokien torjunta-aineista ja pakkausmateriaaleista, hengittämästämme ilmasta ja kauneuden- ja kodinhoito tuotteista. Näitä tuotteita voi alkaa kyseenalaistamaan päivittäisessä käytössään; muovi, hajuvedet, kynttilät, kertakäyttöiset astiat, hiusvärit, huonekalujen palonestoaineet, ilman raikastimet sekä vaatteiden värit ja kemikaalit. Kemikaalicocktail voi siis nousta todella suureksi ja se on ainakin selvää, että sikiö eikä odottaja hyödy näistä aineista mitenkään, päin vastoin. 

Kirjassa oli siis paljon painavaa asiaa, unohtamatta tunnepuolta. Mielestäni kirja oli myös visuaalisesti hienosti tehty, hyvin selkeä ja helppo lukuinen. Hienoa kun näitä asioita aletaan nostamaan esille! Kaisa on mielestäni monessa terveys asiassa edellä aikaansa ja tuo hienosti omalla tyylillään näitä tärkeitä asioita koko kansan tietoisuuteen. Pioneereja ja tien raivaajia tarvitaan tuomaan asioita tietoisuuteen ja siten vaikuttamaan monen ihmisen elämään positiivisesti.

Picture

Erittäin nautinnollisia lukuhetkiä kirjan parissa!<3:lla
Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Millainen on menestyjä ja pystyykö sen näkemään ulkopuolelta?

Ensiksi täytyyi määritellä mitä menestys on ja annatko muiden vaikuttaa siihen miten...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.