Ravintoainemittaus kertoo, mitä kehollesi kuuluu

Kaikenlaiset kehon tilaa mittaavat testit ovat kiinnostaneet itseäni jo vuosia. Olen teetättänyt mm. hivenaineanalyyseja sekä rasvahappotestejä ja näiden testien avulla olen saanut suuntaa siitä, millaisia asioita juuri minun kannattaa painottaa ravinnossa ja minkälaisia puhdistuksia ja ravintolisiä on syytä ottaa.

Huom! Tämä artikkeli on päivitetty versio kahden vuoden takaisesta kirjoituksestani. 

Testaamalla itseään voi saada selityksen erilaisille oireille, joille lääkäristä ei välttämättä löydy apua. Lisäksi monilla tuntuu usein heräävän kysymys, mistä tietää, mitä vitamiineja ja nappeja kannattaa popsia? Voivatko ne olla turhia ja valuvatko rahat vessanpöntöstä alas? Erilaisten testien avulla voimme saada suuntaa juuri omasta tilastamme.

Tutustuin Hyvä Olo Ilonassa tehtävään Health Concept Analyzer – ravintoainemittaukseen ensi kertaa kaksi ja puoli vuotta sitten. Tällöin minua kiinnosti tietää, mitä keholleni kuuluu, erityisesti kun olin synnyttänyt juuri toisen lapseni.

Tämä kyseinen Health Concept Analyzer ravintoainemittaus kertoo kehon pitoisuuksista koskien seuraavia osa-alueita:

– vitamiinit
– kivennäis- ja hivenaineet
– ihon hyvinvointi
– happo- ja emästasapaino
– ruoansulatus
– sydän ja verisuonet
– aivot ja keskushermosto
– luunmineraalitiheydet
– raskasmetallit ja haitalliset aineet
– immuunijärjestelmä

Mittaus perustuu magneettiresonanssianalyysiin:

Magneettiresonanssianalyysi on ultraäänitutkimuksen tai magneettikuvauksen kaltainen terveydentilan arviointimenetelmä. Kämmenellä pidettävä sensori kokoaa muutamassa minuutissa tietoja elimistön eri osien toiminnoista. Magneettiresonanssianalyysi tarjoaa uusia mahdollisuuksia kehon aineiden tutkimiseen.

Mittaajat kertovat, että testi antaa tietoa sinusta solutasolta. Tämän vuoksi voimme nähdä solutason epätasapainotilat ja ennen kuin oireita ja vaivoja tulee pidemmälle kudoksiin. Erinomainen testi siis sairauksien ennaltaehkäisyyn. Mittaustarkkuus on 96% eli aika luotettava.

Oma tilanne NYT vrt. kaksi ja puoli vuotta sitten

Moni voi suhtautua skeptisesti tämänkaltaisiin mittauksiin, mutta itse koen, että nämä antavat ainakin suuntaa siihen, mikä on todellinen tilanne. Uusintatesti vahvisti käsitystäni. Monet mittausarvoni olivat menneet parempaan suuntaan – juurikin ne, joista olen tehnyt korjausliikkeitä. Magnesium ja A-vitamiini esimerkiksi olivat nyt paremmalla tasolla kuin aiemmin.

Kokonaisuutena tarvittavia korjausliikkeitä ei ollut kovinkaan paljoa. Ainoastaan E-vitamiini oli sellainen, jonka kävin hankkimassa tämän mittauksen perusteella. Toki tankkaan vitamiineja ja mineraaleja jo ennestään ja pyrin samaan mahdollisimman laajaa kokonaiskuvaa erilaisten mittausten ja hoitajien kautta.

Omia vitamiinitasoja kannattaa testauttaa, sillä ainakin omalla kokemuksella selkeitä oireita ei helposti huomaa ja tilanne voi hiljalleen mennä melko pitkälle, ennen kuin oire tai vaiva jo tulee. Itse olen korjannut jo vuosia pitkäaikaista vajetta magnesiumista, mikä on ollut osasyynä erääseen vaivaan, joka kehossani on hiljattain ilmennyt.

Vaikka vitamiineja ja mineraaleja tankkaisi, on silti eri asia, kuinka ne imeytyvät kehossa. Tämä kyseinen testi kertoo myös tietoa ruoansulatuksestasi. Lisäksi voi tehdä itse makutestejä muutamista tärkeistä mineraaleista. Näistä olen kirjoittanut aikoinaan mm. Uusi päivä – kirjassani.

Tämä ei ole oma testitulokseni, vaan esimerkki raportista. Kuvan lähde


 

Mikäli haluat tietää, mitä kehollesi kuuluu, pääset ravintoainemittaukseen Hyvä Olo Ilonaan hintan 96€ ja käyttämällä koodia: heidi, saat mittauksesta -10% alennuksen! Tarjous voimassa vuoden loppuun mennessä.

  • Tämä kirjoitus on tehty yhteistyössä Hyvä Olo Ilonan kanssa

Heidi Harju

Lisää kirjoittajalta Naiseuden Voima

Älyn jäljille – kirja yhdistää mallikkaasti hauskan tarinan ja terveysvalistuksen

Kirjoitin muutama vuosi sitten aiheesta, josta ei paljon puhuta Suomessa, nimittäin sähkömagneettisesta...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.