Rajat – ja mihin niitä tarvitaan

Raja määrittää tiettyä aluetta joka viittaa joko omistukseen tai sallittuun liikkumiseen. Jotain jää rajan ulkopuolelle ja jotain sisäpuolelle. Rakkaus on rajojen asettamista. Tätä lausetta kuulee usein lastenkasvatukseen liitettynä. Mutta se pätee myös itsensä kehittämiseen ja elämän muokkaamiseen haluamaansa suuntaan.  Minä törmään työssäni tähän raja-asiaan kohtalaisen usein. Helposti se nostaa päätään kun on kyseessä kiltti, muita ajatteleva ja muiden mielipiteistä välittävä henkilö. ​Asiakkaani “Minna”(nimi muutettu) oli eilen myöhässä valmennuksestamme, mutta kun hän saapui paikalle, hän loisti kuin Naantalin aurinko! Kasvoista säkenöi onnistuminen ja puhdas ilo.

“Tiedätkös sen tunteen kun koet ylittäneesi itsesi ja murtaneesi totutun vahingollisen käytöksen kaavan? “

Mennään vielä viikko vielä ajassa taaksepäin…

Minna mainitsi olleensa todella alavireinen viime viikot. Hän ei tuntunut millään saavan eri vaihdetta silmään ja hän koki olevansa liian herkässä tilassa. Liian herkällä tilalla hän tarkoitti esimerkiksi sitä, että jäi suremaan ympärillään ja uutisissa tapahtuvia asioita pitkäksi aikaa pääsemättä niistä yli. Hän oli turhautunut itseensä! Aloimme selvittämään mistä moinen johtuu ja pääsimme asian ytimeen nopeastikin. Hän sätti itseään siitä, että oli työasioissa antanut jonkun kävellä itsensä yli reagoimatta tähän mitenkään. Kun tutkimme asiaa toistamiseen, niin selvisi, että tämä totta tosiaan toistuu hänellä helposti. Ja hän on aina se “isompi persoona”, joka poistuu tilanteesta ja haluaa välttää konfliktin. Asiat jäävät kuitenkin kalvamaan häntä ja menevät tunteisiin.

Mä puhun AINA paljon viestinnästä ja suhteesta sen elämäsi tärkeimmän henkilön kanssa. Sen tyypin, jonka kanssa satavarmasti tulet viettämään koko loppuelämäsi!

“Kuinka rakennat luottamusta ja suhdetta tähän tyyppiin? Kuka tämä henkilö on? Mitä hän rakastaa? Mistä hän ei pidä? Kuinka varmistat, että kaikki osat sinussa tuntevat olonsa huolehdituiksi?”

Jos mietit huolenpitoa, jota annat lapsillesi tai kaikkein rakkaimmillesi niin sinun tulisi pitää itsestäsi vielä parempaa huolta.

Minkälaista viestiä lähetät itsellesi, jos sinusta tuntuu, että joku kävelee ylitsesi, etkä tee asialle mitään? Minkälaisen viestin sai Minna itseltään tässä tilanteessa? Viesti on selkeä: Tuo toinen on tärkeämpi–>minä en ole tarpeeksi tärkeä. Kuka tahansa menee alavireeseen tällaisesta tunteesta. Tästä pääsemmekin näppärästi rajoihin. Haluan heti riisua kaikki negatiiviset mielleyhtymät kun puhumme tässä yhteydessä rajoista. Liitä niihin kukkasia ja rakkautta. Nämä rajat takaavat sinulle rauhan ja luottamuksellisen suhteen itsesi kanssa. Nämä rajat myös viestivät selkeät pelisäännöt muille ympärilläsi oleville ihmisille, ja tekee heidän elämästään helpompaa! Kannustankin sinua selvittämään ja vetämään omat älylliset, emotionaaliset, fyysiset, sosiaaliset ja henkiset rajasi muiden suhteen.


“Rajat, joita asetamme muille näyttävät mitä emme hyväksy heidän käytöksessään meitä kohtaan.”Nämä rajat kumpuavat terveestä itsearvostuksesta, joka ei ole riippuvainen muista. Alitajunnallemme nämä rajat kertovat, että minä olen hyvä, osaava ja tiedän mitä ansaitsen. Minnalla, ja monella kiltillä ja muut huomioivalla ihmisellä saattaa olla taipumusta arvostaa itseään muiden kautta. Hän on ehkä saanut lapsena kiitosta kun on auttanut muita ja ollut kiltti ystävilleen. Siitä on tullut arvostettava hyve hänen mielessään ja pisteen laittaminen työkaverin röyhkeälle käytökselle tuntui väärältä. Helpompi oli vain kestää se ja päästä tilanteesta eroon. Joku toinen on tehnyt hyveen suorittamisesta ja arvostaa tänä päivänä itseään sen kautta.

“Usein jo asian huomaaminen ja oman toimintatavan tajuaminen muuttaa asiat ja mielentilan keveämpään suuntaan. Se antaa mahdollisuuden toimia toisin, vaikka ei sitä vielä uskaltaisi käyttääkään.”

​Tunnistatko itsessäsi hyvän rajan vetäjän vai tuottaako koko ajatus (lisää) harmaita hiuksia? Itselleni ainakin tuottaa, edelleen. Tuskailin tuossa taannoin kun kieltäydyin tekemästä ystävälleni palvelusta, koska se olisi hankaloittanut omaa elämääni huomattavasti ja tuonut muassaan kaikenlaista lisäharmia. Hetkellisesti minulle tuli huono omatunto ja syyllisyys siitä kuinka hankaloitan nyt ystäväni elämää kieltäytymällä. Yksi tärkeimmistä asioista muistaa tässä tilanteessa on, että kuka on vastuussa kenestäkin. Minä itsestäni ja hän omasta elämästään, kaikella rakkaudella.

Minna tuli siis eilen voimaa hehkuvana luokseni. Hän oli kohdannut ylitse kävelleen työkaverinsa, verbalisoinut tunteensa ja kokemuksensa hänelle rehellisesti ja voimakkaasti. Minna sanoi, että hän oli pelännyt murtuvansa ja purskahtavansa itkuun, mutta olikin omaksi yllätyksekseen tuntenut olonsa vahvaksi ja vakaaksi! Sen lisäksi hän oli saanut energiaa hoitaa toisenkin ahdistavan työtilanteen pois päiväjärjestyksestä. Hurraa, en olisi voinut olla onnellisempi asiakkaani puolesta! Mikä määrä alas painettua energiaa vapautuu kun alamme tekemään arvostuksen tekoja itseämme kohtaan.

​Rajojen vetäminen ja opettelu on pitkäjänteistä puuhaa, mutta kun siitä pääsee jyvälle niin se alkaa sujua omalla painollaan. Alla vielä pikaopas, jotta pääset alkuun asiassa! 1. Raja-asioissa tärkeimpänä on tutustua omaan ajatuksenjuoksuun. Jos sinulla ei heti ole selkeää käsitystä omista rajoistasi, voit alkaa haistelemaan niitä muistelemalla menneitä. Muistele tilanteita, joissa tunsit olosi epämiellyttäväksi, vihaiseksi, uhatuksi tai turhautuneeksi. Mitä tarvitsit näissä tilanteissa, missä meni ärtymyksesi raja?
2. Mieti myös ihmispiiriä ympärilläsi: minkälaisen fyysisen tilan tarvitset kun kyseessä on tuntematon, ystävä, lapsi, työkaveri, rakastaja? Olen oppinut ymmärtämään, että oma fyysinen rajani tuntemattomien kanssa on kohtuullisen pitkällä. Minua esimerkiksi kauhistuttaa ajatus näistä “free hugs” tyypeistä, jotka halailevat tuntemattomia. Mutta kun kyseessä on oma lapsi, en voi saada tarpeekseni sylikkäin olosta ja suukottelusta.
3. Mieti ja listaa etukäteen älylliset, emotionaaliset, fyysiset, sosiaaliset ja henkiset rajasi. Pyörittele saamiasi ajatuksia mielessäsi, keskustele niistä jonkun läheisesi kanssa. Vie loppuun muille antamasi lupaukset ja jo sovitut asiat.
​4. Ja seuraavaksi ala määrätietoisesti viemään näitä omia rajojasi käytäntöön. Teot ovat 100 kertaa voimakkaampia tässä asiassa kuin hyvät ajatukset. Toiminta on ainoa keino näyttää itsellesi, että olet oikeasti tärkeä. Kommunikoi rajasi selkeästi muille, rakkaudella itseäsi kohtaan. Aloita pienemmästä ja liiku pikkuhiljaa kohti suurempaa rajanvetoa ja haastavampia tilanteita.Muistuta itseäsi omasta arvostasi joka päivä

❤️


Lisää kirjoittajalta Valmentajan päiväkirja / Renja Reenpää

Voisitko nyt pysähtyä hetkeksi?

Rauha. Hyvä tekemisen tunne. Flow. Menestys. Näitä mä halusin tuntea. Mä koin...
Lue lisää

1 Kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.