Raakaa ja rakastavaa rehellisyyttä

Olipa kerran kaksi pientä tyttöä, jotka asuivat vastakkaisilla puolilla katua. Katu olisi voinut olla yhtä hyvin kilometrien levyinen joki, niin erilaisista maailmoista he näennäisesti tulivat. Tytöt leikkivät prinsessaa ja palvelijaa 4-vuotiaan antaumuksella kuljettaen laukkuja ja mekkoja puistoon kun “nämä lähti retkelle”. Siitä lähti elämän pituinen ystävyys.

Porukka kasvoi vuosien varrella. Jossain vaiheessa ystävykset muodostivat etsivätoimisto Neliapilan, pakottivat vanhempansa yleisöksi itse kirjoittamille näytelmilleen ja pelasivat naapuruston poikien kanssa pesäpalloa.  Yksi muutti satojen kilometrien päähän ja toinen tuli tilalle.  Istuttiin tuntikausia kahvilassa salaa tuijottaen ihastuksiamme, tehtiin ensimmäisiä kokeilujamme aikuisten maailmassa ja uskouduttiin toisillemme.

Vaikka nämä neljä ystävystä olivat kaikki hyvin erilaisia, kasvoi porukka yhdessä nuoriksi aikuisiksi. Erimielisyyksiäkin oli, mutta yleisesti ottaen ilmapiiri neljän kesken oli hyväksyvä ja avoin. Kukaan ei ollut erityisesti johtaja, kenenkään pillin mukaan ei aina tanssittu ja jokainen sai olla rehellinen itsensä.  Kaveria ei puukotettu selkään.

 

Yhdeksän vuoden jälkeen

 

Tämä tarinan alku on tosi ja kertoo minusta ja ystävistäni. Elämä lähti meitä sitten aikuisina kuljettamaan eri suuntiin, toisten kanssa yhteydenpito oli aktiivisempaa kuin toisten. Edellisen kerran tapasimme kotikaupungissamme yhdeksän vuotta sitten, samassa ravintolassa kuin viime lauantaina.

Silloin meno jatkui myöhään yöhön, mutta nyt huomasimme kuluneitten vuosien vaikutuksen siinä, että halusimme mieluummin jatkaa iltaa kuulumisia vaihdellen kuin tanssien paikallisessa. Muuten tuntui kuin olisimme nähneet korkeintaan muutama kuukausi sitten. Toki olemme toistemme tekemisiä seurannut sosiaalisessa mediassa, mutta harvoin sinne tulee vuodatettua niitä elämän raskaimpia hetkiä.

Oli ihan käsittämättömän hienoa huomata kuinka se side, joka lapsuudessa ja nuoruudessa muodostui välillemme oli edelleen voimissaan. Kenenkään ei tarvinnut selitellä taustoja, koska tiesimme ne jo. Mutta tällä kertaa ehkä elämän tuoma kokemus antoi uutta perspektiiviä asioille, joita emme täysin ymmärtäneet vuosia sitten. Koskien sekä itseämme että perheitämme. Ilta oli täynnä naurua ja läheltä piti itkuakin kun jokainen vuorollaan avautui elämänsä kulusta. Raa’an rehellisesti, toisiamme rakastavasti kuunnellen ja tukien.

 

Ystävyys on kallein aarre…

 

Kun jälkikäteen mietin lauantai-iltaa tunsin kiitollisuutta ja iloa. Ei ole lainkaan itsestään selvää, että lapsella tai nuorella on niin vahvoja ystävyyssuhteita. Edes yhtä ja minulla oli monta. Sain leikkiä turvallisesti lasten leikkejä ja nuoruuteen siirryttäessä tuttujen ihmisten kanssa laajentaa kokemuspiiriä. Se, että voin olla edelleen ystävieni kanssa yli 40 vuoden jälkeen on kallein aarre.

Perhe on tärkeä ja mieheni on nyt paras ystäväni, jolle voin puhua kaikesta. Mutta nämä muut ystävät ovat henkisen hyvinvoinnin kannalta mittaamattoman arvokkaita. Kun elämä tuo sekä iloja että suruja voin keventää hetkeksi taakkaani heille ja he minulle. Ystävyys ei ole roskakorina toimimista tai pelkästään säästä keskustelemista. Se on sitä kun vereslihalla miettii, että kukaan ei ymmärrä tai kuuntele ja frendi laittaa viestin: “Että tämmönen päivä. No käydääs ottaa lasi viiniä niin eiköhän se taas siitä!”. Ja kappas, kyllä se siitä 😉

Mitä ystävyys tai ystävien puuttuminen sinulle merkitsee? Ystävystytkö helposti? Onko sinulla ystäviä lapsuudesta saakka?

Lisää kirjoittajalta Jokaisen naisen joogaa

Vatsa kuntoon verkossa?

Facebook on siitä kätevä emäntä, että jos itseltä menee joku mielenkiintoinen sivusto...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.