Puolimaraton meni pipariksi

Kerroin aiemmin täällä suurista suunnitelmistani juosta puolimaraton tänä syksynä. Alkukesästä suunnitelmani tuntui mahdolliselta, mutta jälkeenpäin ajateltuna lähdin hommaan ehkä hieman liian kunnianhimoisesti. Nollasta puolimaratoniin muutamassa kuukaudessa? Teoriassa varmasti mahdollista, jos saa keskittyä vain treenaamiseen ja palautumiseen. Todellisuudessa ympärillä pyörii työt ja kaikki muu elämä, joka vie aikaa ja energiaa.

Tiesin jo muutama viikko ennen kisaa, että aika tulisi loppumaan treenien suhteen kesken. Parhaimmillaan lenkkini olivat silloin noin 12-13 kilometriä juosten, ja tiesin, etten saisi millään revitettyä itsestäni vielä kymmentä kilometriä lisää lyhyessä ajassa. Päätin siis suosiolla vaihtaa matkan Kuntokymppiin ja juosta puolimaratonin paremmin valmistautuneena myöhemmin. Kisapäivä läheni, tein järjettömän pitkää päivää töiden parissa, ystäväni menehtyi yllättäen ja stressi puski päälle joka puolelta. Halusin kuitenkin osallistua kisapäivään, sillä olin odottanut sitä niin kovasti. Päätin, että vaikka ryömin maaliin, mutta sen kymmenen kilometrin lenkin teen. Salaa toivoin pystyväni juoksemaan koko matkan, koska olin siihen aiemmin kesällä pystynyt helposti.

Kisapäivä valkeni kuumana, syyskuun ensimmäisiksi päiviksi jopa poikkeuksellisen kuumana. Jännityksissäni unohdin tankata riittävästi vettä, enkä tajunnut ottaa hattua mukaan. Ensimmäiset viisi kilometriä rullasivat hyvin, mutta yhtäkkiä tuli stoppi, sillä alkoi oksettaa. Seuraavat kilometrit olivatkin sitten yhtä tuskaa: otin pari juoksuaskelta, minkä jälkeen oli pakko kävellä, etten oksenna. Taas pari juoksuaskelta ja vaihto kävelyyn. Tankkauspisteellä sain onneksi vettä koneeseen ja loppumatka sujui paremmin. Viimeiset puolitoista kilometriä juoksin ja sain kaivettua itsestäni vielä hurjan loppukirin viimeisille sadoille metreille. Siskoni oli maalissa ottamassa minua halauksin vastaan, mikä oli ihanaa, koska itkuhan siinä vähän tuli.

Maalissa tajusin, että olin juossut ensimmäiset viisi kilometriä n. 2-3 kilometrin nopeampaa tuntivauhtia, kuin normaalisti. Ei siis ihme, että otti hieman koville! Tavoitteeni oli kuitenkin juosta koko matka, missä epäonnistuin. Yleensä tuollainen epäonnistuminen kismittää rankasti ja ruoskin siitä itseäni vähän turhankin paljon. Nyt osasin omaksi yllätyksekseni ottaa asiaan armollisemman näkökulman: teit parhaasi tänään ja seuraavalla kerralla paremmin. Toisaalta se ihan ydintavoitteeni koko hommassa oli ylittää itseni ja siinä mielestäni onnistuinkin, vaikka kaikki muut tavoitteet menivät penkin alle. Pettymyksen kyyneleet vaihtuivatkin yhtäkkiä kiitollisuuteen: minä olin elossa ja rankan kesän jälkeen tulin paikalle, vaikka olisin voinut jättää väliin. Pääsin maaliin ihan ok ajassa, vaikka välillä piti kävellä. Ensi vuonna on uusi kisa, jossa voin onnistua paremmin ja sain tästä kokemuksesta paljon hyviä vinkkejä siihen.

Mutta oppia pitää aina, joten mitä tästä  opimme? Valmistaudu kunnolla: syö, JUO VETTÄ ja pukeudu sään mukaan. Jos et ole tottunut juoksemaan kisapäivän kaltaisissa sääolosuhteissa, kuulostele alkumatkalla kroppaasi. Ja ennen kaikkea suhteuta tavoitteesi käytettävissä olevaan aikaan ja olosuhteisiin, sillä et voi hakea kuuta taivaalta rakentamatta ensin rakettia.

Nyt suuntaan juoksulenkkarit kohti syksyisiä metsäpolkuja ja ensi vuoden puolimaratonia!

Lisää kirjoittajalta Elämäni sisältöä

Puolimaraton meni pipariksi

Kerroin aiemmin täällä suurista suunnitelmistani juosta puolimaraton tänä syksynä. Alkukesästä suunnitelmani tuntui...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.