Pitäiskö kriiseillä?

Muistan kun isäni täytti 50-vuotta. Kotonamme järjestettiin vastaanotto, jonne vieraita saapui läheltä ja kaukaa. Miehillä oli puvut päällä ja juhlissa tarjottiin kahvia ja kakkua. Lahjaksi urheilupiireissä vaikuttanut isäni sai viirejä ja pihalle istutettiin myös havupuu juhlan kunniaksi.

Isäni sai minut kypsällä iällä, joten se tunne, että olin tosi pieni ja isä tosi vanha ei ollut pelkästään korvieni välissä. Mutta juhlat jäivät erityisesti mieleeni sen takia, että niistä huokui ajatus 50-vuotiaan olevan to-del-la vanha! Minä täytän tässä kuussa 50-vuotta, puoli vuosisataa, siirryn kuudennellekymmenelle, elämän ehtoo puolelle. Pitäiskö kriiseillä?

 

Asenne on rock

 

Asenne on rock

 

Nykyisin asiat ovat monella tapaa eri tavoin kuin 70-luvun alussa. Meille keski-ikäisille sallitaan vapaampi pukeutumistyyli, ihmiset harrastavat asioita joita ei olisi voinut kuvitellakaan 70-luvun ikäisteni harrastavan, seniori-ikäisetkin opiskelevat ja ylipäätään trendit siirtyvät nopeasti nuoremmilta sukupolvilta myös vanhempien käyttöön. Moni asia (esimerkiksi tatuoinnit), joka olisi ennen aiheuttanut järkyttävää paheksuntaa muissa, on 2018 peruskauraa 50-vuotiaille.

Toisaalta kolikolla on kääntöpuolensa. Mielestäni nuoruuden ihannointi on saanut sairaat mittasuhteet. Ihmisen kehon elämänkaari on  ensin syntymän jälkeen vahvistua ja kasvaa rapistuakseen sitten kuolemaa kohti. En tiedä onko syynä kuoleman pelko, koska kuolema ei ole enää suurimmalle osalle länsimaisia ihmisiä luonnollinen asia vaan sairaaloihin piilotettu kauhuskenario,

Silti nämä hollywood-mammat liikkumattomina kasvoineen ovat mielestäni jotenkin hyvin säälittäviä. Tai  puhtaasti se ajatus, että ihminen (varsinkaan nainen) ei saa näyttää ikäiseltään (jos siis on yli 30-vuotias) saati ikääntyä luonnollisesti ryppyineen ja harmaine hiuksineen.  En siis taistele sitä vastaan etteikö ihminen saisi pitää itsestään huolta, kaunistautua jos haluaa tai vaikka hypätä laskuvarjohypyn rollaattorilla.  Go for it! Taistelen sen puolesta, ettei minun tarvitse ympäristön tai mainostajien painostuksesta yrittää näyttää yhtään sen nuoremmalta kuin olen. Loppupeleissä sieltä reinojen ja ainojen maailmasta, kurttuisten kasvojen keskeltä voi löytyä tuikkivat silmät, joitten omistajan asenne on vielä todella rock 😉

 

Niin pitäiskö kriiseillä?

 

Rytmi veressä jo vuodesta 1968

 

Ehkä johtuu siitä, että olen syntynyt karkauspäivänä ja vietän siis synttäreitä oikeasti vain joka neljäs vuosi, en ole vielä koskaan kokenut tarvetta kriiseillä syntymäpäivän lähestyessä. Aika on vaan jotenkin….no…soljunut eteenpäin ja yhtenä päivänä sitä huomaa olevansa tässä pisteessä. En oikeastaan keksi mitään hyvää syytä miksi haluaisin olla nuorempi. Juu, kroppa kertoo omaa tarinaansa, mutta toisaalta on minua puolta nuorempia ihmisiä, jotka ovat paljon vakavammin sairaita tai liikuntarajoitteisia.

Olen oikein onnellinen kun lapset ovat lentäneet pesästä ja päässeet hyvin oman elämänsä alkuun. Check. Olen saanut tehdä paljon töitä ja vaikka tilanne on nyt erilainen, uskon löytäväni vielä mielekästä tekemistä jatkossakin. Check. En kaipaa omakotitaloa, autoja, matkustelua vain koska niitä kuuluu tavoitella. Olen todella tyytyväinen tässä kaksiossamme ,auto seisonnassa . Check. Olen tukevasti pitkässä ja hyvässä parisuhteessa, jossa rakkaus kukoistaa edelleen. En kaipaa nuoruuden suhde-epävarmuuksia. Check.Olen kulkenut piiiiiiitkän matkan siitä ihmisestä, joka olin 20-vuotiaana. Iso Check 😉 Osaan olla kiitollinen myös vaikeuksista, koska ilman niitä minusta olisi tullut todella paskamainen ihminen. Check.

 

Mitä ajatuksia ikääntyminen sinussa herättää? Koetko paineita olla ikäistäsi nuorekkaampi ja mistä nämä paineet kumpuavat? Oletko kokenut syntymäpäiväkriisejä, missä iässä? Onko ikä vain numero?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisää kirjoittajalta Jokaisen naisen joogaa/Saila Rajala

Kotijoogaharjoitus juuri sinulle!

  Lupasin videoida kesätauon ajaksi seniorijoogille kotijoogaharjoituksen. Kun sitä tuossa katselin, totesin...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.