Pienetkin muutokset ovat monesti merkittäviä

 

Olen tässä lyhyen mutta erittäin opettavaisen  valmentajaurani  aikana huomannut, kuinka pienistä muutoksista täytyy lähteä liikkeelle.  Perisuomalaiseen ajatteluun kulminoituu sanonta,  kärsimyksen kautta voittoon. Sanonnan pohjana on ajatus siitä, että mitä enemmän teet ja  mitä enemmän kärsit, sitä paremmat tulokset saat aikaiseksi.  Jos kehollisia asioita ajattellaan, niin tätä  illuusiota  pitää yllä erityisen hyvin  laihdutusohjelmat, jossa ihmisiä viedään  äärirajoille jaksamisen ja terveyden suhteen.Itse uskoin myös pitkään tälläiseen itseruoskivaan lähestymistapaan eli mitä enemmän ja kovemmin teet, sitä parempia tuloksia saat aikaiseksi.  Jälkikäteen ajatellen, monessa asiassa olisin ehkä saanut huomattavasti parempia tuloksia, jos olisin jättänyt tekemättä kokonaan tai ainakin tehnyt vähemmän ja järkevämmin asioita. Puskeminen  ja päin kiveä meneminen on itselleni luonnollista, vaikka monesti kivi  olisi paljon järkevämpi kiertää.

Ei kannata käsittää väärin, unelmien eteen on tehtävä  töitä mutta  vähemmän on niin monesti enemmän. Kun tekee asioita järkevästi, suunnitelmallisesti  ja kehoaan kuunnellen on lopputulos varmasti  paljon parempi, mitä  hullunraivolla suokuokkajussi- meiningillä toteutettu  tekeminen.  Matkasta nauttiminen on aivan yhtä tärkeää kuin perille pääseminen eli tekeminen saa olla hauskaa!

Annan esimerkin  erilaisesta lähestymistavasta painonpudotukseen.

Henkilö X haluaa pudottaa painoa  20kg . Hän ei ole liikkunut 10 vuoteen ja ruokavaliokin on välillä vähän sinne päin.  Henkilö ei ole kovin kiinnostunut salilla tapahtuvasta painoharjoittelusta mutta  voisi sinne kuitenkin mennä, koska hänellä on uskomus, että laihtuakseen hänen on mentävä salille. Hänen selkänsä on hieman vihoitellut ja  polvessakin on ollut vihlontaa  aina silloin tällöin.  Ihminen on mielestään kuitenkin perusterve mutta  kaipaa energiaa ja jaksamista  päiväänsä.

Mitä tälläisen ihmisen kanssa  lähdettäisiin tekemään?

Miten olisi tälläinen.

Traineri A
Sinun pitää syödä vähemmän kuin kulutat. Olet ollut laiska ja saamaton, kun et ole päässyt salille ja vielä syönyt herkkujakin melkein joka toinen päivä.  Nyt kun me aloitamme salitreenit 5 kertaa viikossa, niin minkäänlaisiin selityksiin ja lipsumisiin sinulla ei ole varaa. Ei ole oikeastaan sellaista syytä mikset voisi treeniä toteuttaa ja noudattaa ruokavaliota täydellisesti ohjeen mukaan.   Aamulenkkejä tyhjään vatsaan sinun olisi myös syytä tehdä eli herätys on klo 6 joka aamu. Kaikki negatiiviset tuntemukset ovat vain päästäsi kiinni  sekä tietenkin peruslaiskasta luonteestasi. Salilla tehdään paljon hauiksia ja ojentajia, koska ne näkyvät  kun laitat topin päälle. Allit on kauheaa katseltavaa!  Ruokavaliossa mennään  1500-1700kcal  välille varmistaaksemme että kilot tippuvat varmasti. Nälkä kuuluu asiaa!  No pain, no gain!  Teen sinulle tarkan ruokavalion ja treeniohjelman, jota sinun siis  täytyy noudattaa pilkulleen. Muu elämä ei saa vaikuttaa tähän asiaan eli selitykset heti pois, sillä ne eivät oikeastaan edes kiinnosta minua!  Nyt sitten vaan tekemään, tuun kerran kattomaan tekniikat läpi  ja sittenhän sää ne kyykyt ja mavetkin jo osaat. Hyvä tästä tulee, kesäkunto on taattu vaikka se työtä sinun kohdallasi vaatiikin.

Ja tässä hieman toisenlainen lähestymistapa.

Traineri  B
Lähdetäänpä etsimään  sitä todellista asiaa, minkä takia haluat pudottaa painoasi ja voida energisemmin.  Motivaatio ohjaa  toimintaasi  huonoinakin hetkinä.  Ensimmäiseksi lähdemme tekemään hienosäätöä siihen, että päivistäsi tulisi toiminnallisempia.  Liian monta muutosta emme  tee kerralla, sillä  liian monesta muutoksesta kerralla saattaa tulla  enemmän stressiä kuin  elinvoimaa.  Treeneissä lähdemme liikkeelle tukilihaksiston hallinnasta sekä liikkuvuuden kehittämisestä. Selkäsi ja polvesi täytyy saada kivuttomaksi ennen kovempaa rasitusta.  Treenit voit tehdä kotona, salille ei ole siis pakko mennä. Lähdemme kevyin ja rennoin ottein liikkeelle 2-3 kertaa viikossa n. 30min kerrallaan.  Keho saatetaan toiminnalliseen kuntoon ja sitten voimme  laittaa uusia tavoitteita tuntemuksiesi ja halujesi mukaan.  Ruokavalion osalta lähdemme  nesteyttämään ja tasapainoittamaan kehoasi, sillä saat  alkuun  tavoitteesi mukaisia tuloksia.  Välillä  joudut varmasti itsesi ja ajatuksiesi kanssa koville mutta olen tukenasi prosessin aikana.

Tässä kaksi erilaista esimerkkiä. Toinen hieman kärjistettynä. Kummanlaisen lähestymistavan sinä haluaisit ottaa, kun lähdet tekemään pysyvää elämänmuutosta?

Muistakaa, että vähemmän on monesti enemmän ja pelkkä paino ei kerro onnellisuuden ja tyytyväisyyden tilasta juuri mitään.  Tavoitteita oman kunnon kohentamiseen ja terveyden edistämiseen kannattaa laittaa mutta keinot niihin pääsemiseksi kannattaa  miettiä tarkoin.

Itse valmennan enemmän tyylillä B ja jos koet, että tarvitset apua omaan muutokseesi niin ota  yhteyttä!

Picture

Tässä mittaillaan hieman lonkankoukistajan liikkuvuutta.  Jos lonkankoukistaja jumittaa, vaikuttaa se automaattisesti myös selän toimintaa. <3:lla
Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Epämukavuusalueella kasvaa?

Kaikki tietävät tunteen, että joku asia olisi hyvä tehdä mutta sitten epämääräiset...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.