Apua mama-tyypeille

Olen onnellinen, väsynyt ja jotenkin ”tohkeana” taas kerran, eli perustilassani. Haluaisin perustaa jonkinlaisen Perfect Mama-apujutun ja pistää kaiken kokemani eräänlaiseksi polttoaineeksi sen pohjalle. Yritän kirjoittaa turbovauhdilla, koska juuri imurin ääneen nukahtanut baby voi herätä milloin vain. Tämä ei liity juurikaan tähän apuasiaan, mutta pikkupoikani rakastaa tuota hurisevaa mölyä ja se tietää hänen varmaa sammumistaan. Hetki aikaa siis.

Takaisin asiaan, eli apuajatukseen. Viimeiset 8-kuukautta super rakkaan babyni kanssa ovat olleet elämäni tärkeintä aikaa. Olen jännittänyt häneen liittyviä lopulta onnekseni turvallisen tuloksen tuoneita verikoetuloksia, heräillyt kuukausien ajan tunnin välein yöllä rauhoittamaan vatsakipuista pikkuistani, kantanut kauppakasseja ja poikaani neljänteen kerrokseen hissittömässä talossa. Olen tuntenut koko kehossani ja lihaksissani ihan uudenlaisia kipuja, sekä jumituksia. Sellaisia, joita en aikaisemmin osannut edes kuvitella. Olen tehnyt tämän kaiken yksin.

Olen miettinyt lapsenoikeuksia ja omiani. Olen pohdiskellut myös isän oikeuksia, suhteessa hänen velvollisuuksiinsa. Kuka niitä valvoo ja voiko niiden suhteen edes tehdä jotain jos nämä kaksi asiaa eivät ole tasapainossa suhteessa toisiinsa? On herännyt kipeitä kysymyksiä, joihin ei ole tuntunut olevan mahdollisuutta löytää vastauksia. Ei ainakaan vielä

Ajatuksissani on käynyt myös Helsingin kaupungin tarjoama kotiapu, jota hain itselleni ennen poikani syntymää. Sopimus apuun olisi oikeuttanut kahta käyntikertaa viikossa, mutta todellisuudessa en ole välttämättä saanut edes yhtä. Kahdentoista eri työntekijän kotikäynnin jälkeen totesin, että ei enää uusia ihmisiä. Sinänsä olen sydämestäni kiitollinen edes siitä avusta, jota olen saanut. Se on ollut todella arvokasta ja olen saanut sitä kautta tavata hienoja ihmisiä.

Kaiken kaikkiaan olen ollut yksin kaiken kanssa, koska myös perheeni asuu eri kaupungissa 400 kilometrin päässä meistä. Tiedän miltä tuntuu siis pyöritellä asioita itsekseen väsyneenä ja olla ehkä toisinaan huolissaan, välillä jopa kiukkuinen, sekä ajoittain neuvoton. Olen kokenut tunteet, jotka nousevat siitä, kun luonamme ei käy ketään pitkiin aikoihin, emmekä itse meinaa päästä liikkumaan pitkiä matkoja.

Tämä kaikki voi näyttää eräänlaiselta itkuvirreltä, mutta sitä se ei suinkaan ole. Päinvastoin. Halusin ilmaista, että ymmärrän, kuinka työlästä kaikki voi olla. Huolimatta siitä, että oletko ihan yksin edes.

Vaikeista tunteistakin huolimatta olen itse kokenut jollain jännällä tavalla ja syvällä koko ajan myös paljon rakkautta. Tämä elämäni aika on tuonut mukanaan lahjan, jonka avulla olen pystynyt ottamaan kaiken kokemani rakkaudella vastaan. Se johtuu asioista, joita olen saanut läpikäydä elämässäni jo aikaisemmin. Niiden avulla olen voinut antaa ilojen, surujen ja ennen kaikkea ihanan pehmeän voiman nousta itsessäni pintaan. Silti ymmärrän, että näin ei aina kaikissa elämäntilanteissa ole.

Isoiltakin tuntuvien haasteiden ohella elämä poikani kanssa on ollut todella hauskaa, ihanaa ja söpöä. Tunteita on riittänyt moneen kyytiin, mutta päällimmäisenä on ollut rakkaus, Aina. Olen nauttinut mamana olemisesta ja sen tuomasta joskus kipeältäkin tuntuvasta henkisestä ”kuoriutumisesta” lopulta paljon.

Vieläkin ilon ja sydämen onnellisuusräjähtelyjen ja jopa ajoittaisen rauhan tunteen ohella, herää välillä kiukku tai jopa pelko. Nyt kuitenkin osaan suhtautua niihin jo melko ystävällisesti ja hyväksyen. Silloin kun en siinä onnistu, harjoittelen.

Olen tietenkin itse vastuussa omasta elämäntilanteestani ja siksi en koe voivani velvoittaa ulkopuolelta tulevaa apua kohdistumaan meihin. Jos sitä on kuitenkin tarjolla ja se tuntuu hyvältä, niin otan sitä kiitollisena vastaan. En väitä, etteikö se tulisi tarpeeseen. Olisi ihanaa, jos emme olisi täällä yksin. Jos sen ei ole pakko olla niin.

Olen keskustellut useiden äitien ja toki myös isien kanssa vanhemmuudesta. Monille meistä se on rakkauden ja ilon lisäksi nostanut vaikealtakin tuntuvia tunteita pintaan. Toisille se on ollut helpompaa ja parhaillaan nämä vanhemmat ovat pystyneet tukemaan sekä kannustamaan muita vanhempia oman kokemuksensa myötä.

Toivoisin lisää monimuotoisen vanhemmuuden tukemista, tunteiden jakamista, hauskaa ja myötätuntoista yhteisöllisyyttä, sekä lempeää ilmapiiriä vanhemmuuteen. Kohtaamisia, vertaistukea, luovuutta, tunnepiirejä ja huumoria, sekä ihania kohtaamispaikkoja vanhemmille.

Sellaisia, joihin voi tulla omana itsenään ja joissa uskalletaan kertoa miltä oikeasti tuntuu. Olen oppinut, että liian moni vanhempi kokee olevansa yksin, vaikka ulospäin näyttäisi muulta. Lisäksi haluaisin kerätä varoja vähävaraisten perheiden ja muidenkin perheiden tukemiseen.

Minulla on tähän liittyen tarkempiakin ajatuksia, mutta halusin päästää tästä nyt tällaisen yleisen ja nopean sanavirran irti. Jos sinulla heräsi ajatuksia, ideoita esimerkiksi rahoituksesta, yhteistyömietteitä tai muuta, niin kirjoittele toki ja jaa niitä.

Katsotaan, että kuuluuko tästä asiasta vielä ja missä muodossa. Kaunista joulukuuta ja voimia, sekä rakkautta vanhemmuuteen. Ei oltaisi ihan yksin, joohan? Paitsi jos halutaan.

Phiiis änd löööv

 

Lisää kirjoittajalta Ihanaa ja kippeetä-Täydellinen mama/Lotta-Leena Vornanen

Järki ja sydän pussauskoppiin

Katselen teitä ja näen paljon kauneutta. Tiedän olevani osa kokonaisuutta ja tuota...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.