Parisuhde vai työleiri


Olen suuri kaikkien tosi-tv rakkausohjelmien fani, oikein superfani voisi sanoa. Mieheni ehkä käyttäisi sanaa pakkomielteinen. Minulle käyvät kaikki hääpukuohjelmat, unelmien poikamiehet, 90 päivää morsiamena, äidit ja isät amorina sekä tietysti ensitreffit alttarilla siellä sun täällä.

Eilen tuijotin taas lumoutuneena ensitreffejä USA:ssa. Siinä asiantuntijat toitottivat joka välissä sitä, että parisuhde vaatii työtä.  “Tehkää työtä suhteenne eteen”. “Vain työtä tekemällä opitte tuntemaan toisenne”. Taisipa yhden sulhon äitikin tokaista “avioliitto on jatkuvaa työtä”.  Aloin oikein pohtimaan, että mitä tämä “työ” oikein tarkoittaa? Ohjelmassakin pareilla tuntui olevan hyvin eri käsitys siitä.

 

Kaiken se kestää

No ei kestä. Ensimmäinen, avioliittoonkin johtanut suhteeni kesti melkein 15 vuotta. Olen miettinyt mitä työtä meidän olisi pitänyt tehdä enemmän, jotta olisimme pysyneet yhdessä. Kotitöitä? Eeeii, molemmat teimme yhtä paljon hommia kotona. Töitä yhteisen ajan hyväksi? Sekään ei pidä paikkaansa. Vietimme paljon aikaa yhdessä mm.harrastaen ja matkustellen. Töitä yhteisten tavotteiden saavuttamiseksi? Ne saavutettiin. Töitä oppiaksemme tuntemaan toisemme? Bingo! Siinä ehkä ensimmäinen asia.

Vaikka olimme yhdessä vuosia ja kasvoimme nuorista aikuisiksi yhdessä, en tänä päivänä voi sanoa tuntevani exääni. Tai ehkä jossain vaiheessa tunsin, mutta sitten tuudittauduimme siihen, että kumpikaan ei muutu. Olemme samat ihmiset kuin tavatessamme 16-vuotiaina. Näinhän ei tietenkään homma mennyt. Molemmat aikuistuimme (luojan kiitos!), mutta eri suuntiin. Ongelmaksi muodostui se, että ne asiat, jotka aikanaan yhdistivät meidät alkoivat ajaa meitä erillemme.  Tilannetta ei todellakaan helpottanut se, että kommunikaatiotyylimme  olivat aivan erilaiset.

Noiden 15 vuodenkaan aikana emme oppineet puhumaan asioista riitelyn sijaan, exäni uskoi tietävänsä mielialani huulten asennon perusteella eikä anteeksipyytäminen kuulunut tapoihimme. Ulkopuolinenkaan apu ei tilannetta helpottanut. Olen jälkeenpäin todennut, että mikään määrä “työtä” maailmassa ei olisi pelastanut liittoamme. Aikuistuimme niin erilaisiksi ihmisiksi aivan eri tarpeineen, että ennemmin tai myöhemmin ero olisi ollut ainoa vaihtoehto.

 

Ahimsaa peliin


Mikä on sitten erilaista nykyisessä suhteessani, jossa 10-vuotis hääpäiväkin on jo ohitettu? Vai onko mikään? Ehkä se ainakin, että en koe joutuvani erikseen “työskentelemään” sen eteen, että pysymme yhdessä. Älkää käsittäkö väärin etteikö meillä olisi ollut ongelmia. Suhteemme on käynyt läpi vakavia sairauksia, uusperheen ongelmia, rahavaikeuksia, työttömyyttä…you name it!

Luulen, että olemme ajan kuluessa tiedostamattamme alkaneet harjoittaa ahimsaa. Pääsimme jälleen joogan yamojen pariin . Tarkempaa tietoa postauksessani Santosha haaste.

Ahimsa eli ei-väkivaltaisuus pitää sisällään monia asioita mm. ystävällisyyttä, ei-tuomitsevaa ilmapiiriä ja toisten huomioimista. Mieheni ei ole joogi enkä itsekään ole tässä yhteydessä tietoisesti ajatellut, että “nytpä olen hyvä joogi ja elän ahimsan mukaista parisuhdetta”.  Se on meille luonnollinen tapa olla yhdessä.

Tottakai meilläkin on riitamme ollut, mutta ajan kanssa kulmat on hiottu aika hyvin ja nykyisin riita ehkä enemmänkin kertoo siitä, että minulla on tylsää 😉 Meillä ei ole koskaan riidelty kotitöistä, kummankaan ei ole ikinä tarvinnut pyytää “lupaa” lähteäkseen johonkin enkä koe, että tarvitsemme erikseen suhteemme huoltamiseen “parisuhdeaikaa”. Parisuhdeaikaa on kaikki se aika kun vietämme yhdessä oli se sitten Lidlin kassajonossa tai mökkeilemässä. Vaikka emme edes puhu vaan teemme omia juttujamme samassa huoneessa koen, että olemme yhdessä.

Ehdottomasti tärkein asia suhteessamme on juuri tuo ei-tuomitseva ilmapiiri.  Molemmat olemme tehneet huonoja päätöksiä ja toinen on ne antanut anteeksi. Minä en nalkuta siitä, että miestäni ei kiinnosta liikunta pätkääkään ja hän antaa minun hörhöillä pyörittelemättä silmämuniaan.  Olemme taustoiltamme, luonteeltamme ja kiinnostuksen kohteiltamme kaksi aivan ääripäätä, mutta jotenkin se vaan toimii.

Olemme heti tavatessamme kertoneet avoimesti itsestämme lähes kaiken. Olisiko se sitten ollut se pohjatyö, jonka ansiosta tänä päivänä saamme molemmat olla tasan sitä olemme ? Molemmat varmaan katsovat välillä toista miettien, että tuonkin asian olisin tehnyt eri tavalla enkä varmaan olisi laittanut tuota paitaa kyläreissulle. Mutta hiljaa mielessämme toteamme, että tommonen se nyt vaan on 🙂 Tässä suhteessa en enää koe, että meidän täytyy erikseen tehdä työtä. Me olemme naimisissa ja elämme sellaista asiaa kuin elämä. Siihen itsestään selvänä tulisi kuulua toisten huomioon ottaminen, kunnioittaminen ja auttaminen.

Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa “tehdä työtä parisuhteen eteen”? Koetko, että suhteesi on enemmän työleiri kuin parisuhde? Jos näin on, mistä se mielestäsi johtuu ja mitä sille voisi tehdä?

Lämmöllä Saila <3

Lisää kirjoittajalta Jokaisen naisen joogaa

Miten minusta tuli peili

Olen muutaman vuoden ikäinen, keinumassa puistossa ystäväni kanssa. Muistan, että pitäisi lähteä...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.