Parempaa uutta vuotta kaikille!

Jos jotain positiivista vuodesta 2017 on sanottava, ainakin se loppui paremmissa tunnelmissa kuin edellinen vuosi. Niin, vuosi sitten vietin vuodenvaihteen yksinäni miesystäväni kämpässä, kun hän oli sairaalassa. Niistä tunnelmista löytyy teksti täältä.

Muuten vuosi 2017 oli kauniisti (ja sievistelevästi) sanottuna haasteellinen. Oikeasti ihan paska. Minulle henkilökohtaisesti, mutta myös monelle, monelle muulle. Myös yhteiskunnallisesti.

Henkilökohtaisesti minun piti tehdä paljon ja odotukset olivat korkealla. Hyviä asioita ja uusia mahdollisuuksia näytti olevan tulossa: innostuin ja omistauduin monelle uudelle jutulle, mutta yksi kerrassaan kaikki yritykset epäonnistuivat. Tuntuu, että minulta otettiin turhat luulot pois ja näytettiin, että ainoastaan raataminen ja sinnittely on minun tieni. On turha taistella ja yrittää muuttaa mitään elämässä paremmaksi, koska tulos on aina sama kuin hakkaisin päätä seinään: päähän sattuu mutta seinässä ei näy jälkeäkään.

Ihmissuhteet veivät energiaa

Parisuhde tarjosi onnenhetkiä, mutta myös kriisejä toisensa jälkeen. Tämä kirjoitukseni kuvastaa hyvin sitä, mistä kriiseissä useimmiten oli kysymys. Nyt voin sanoa, että on suoranainen ihme, että olemme vielä yhdessä. Mutta olemme. Olemme oppineet luottamaan sekä itseemme että toisiimme enemmän. Ei elämä ilman myrskyjä suju vieläkään, mutta myrskyt ovat lievempiä, lyhytaikaisempia ja vähemmän tuhoisia kuin ennen. Hyvät ajat pidempiä, harmonisempia ja rakastavampia.

Parisuhdekriisit kuluttivat energiaa kuitenkin aika paljon, ja kun sekä kevät että syksy olivat töiden kannalta erittäin kiireisiä ja intensiivisiä, olen elänyt lähes koko vuoden loppuun palamisen partaalla. Heinäkuussa sain hengähtää, mutta se ei lopulta riittänyt palautumiseen, varsinkaan kun aina hiljaisempina aikoina taloudellinen epävarmuus alkaa kalvaa. (Yksinyrittäjän taloudellisista realiteeteista voit lukea lisää täältä.) Lisäksi mieheni ja poikani välit ovat edelleen jännitteiset ja arjessani yritän toistuvasti revetä kahtia ja jakaa huomiotani tasapuolisesti näiden kahden välillä.

Viime vuonna satoi paljon ns. paskaa niskaan myös perheen ulkopuolisilta tahoilta. Sain elämäni ensimmäisen vihakirjeen. Sain myös kärsiä ammatillisesti yhden ihmisen hyökätessä systemaattisesti työtäni ja sen arvoa vastaan. Loppuvuodesta sain puhuttua asiat hänen kanssaan halki, ja hän myönsi toimineensa silkasta kateudesta – kateudesta, joka johtui väärinkäsityksestä. Tämä auttoi minua saamaan hieman takaisin menetettyä itsetuntoani ja motivaatiotani, mutta tehtyä ei enää saa tekemättömäksi. Pyörät pyörivät, ja on myönnettävä, että olen myös itse hankaloittanut asemaani puolustautuessani turhan kiihkeästi itseeni kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan.

Rästiin jääneet vapaaehtoistyöt ovat syöneet jokaisen vapaahetkeni: ei niiden tekeminen, vaan syyllisyys, minkä tekemättömät työt aiheuttavat. Kyseessä on ollut noidankehä: syyllisyys aiheuttaa jatkuvasti stressireaktioita – autonominen hermosto aktivoituu, sydän alkaa pamppailla ja huomaan olevani taistele tai pakene -moodissa – jolloin minkä tahansa asian aloittaminen käy ylivoimaiseksi, lisää asioita jää rästiin ja syyllisyys pahenee.

Henkiselläkin puolella elämä tuntui junnaavan paikoillaan, ja koin ajoittain kriisejä senkin puolesta. Rumpupiirit eivät tuntuneet antavan enää samaa, mitä ennen, ja rituaalitkin tuntuivat menevän jollain kummallisella tavalla mönkään.

Photo: Ian Schneider on Unsplash

Uuteen vuoteen paremmissa fiiliksissä

Pakanallinen vuodenvaihde sijoittuu jo kekrin aikoihin, eli lokakuun loppuun, joten juhlin tavallaan vuoden vaihdetta jo silloin. Tuntuu, että olen jollain lailla jo aloittanutkin uusissa energioissa heti sen jälkeen, ja joitakin positiivisia asioita on jo tapahtunut loppuvuonna.

Olen jatkanut hyvin hitaasti, vähän kerrassaan kotini siivoamista. Tuloksia alkaa jo näkyä, vaikka tekemistä on vielä paljon. (Lue projektin alusta täältä). Oleellisinta on, että olen pystynyt jo vakiinnuttamaan tavaksi, että teen jotain, vaikka hyvin hyvin pientä, järjestyksen eteen joka päivä. Jouluksi onnistuin jo saamaan olohuoneen viihtyisäksi ja joulukoristeitakin esille. Joulukin tuli toisin kuin viime vuonna, jolloin se jäi käytännössä väliin mieheni sairauden ja oman vatsatautini takia. (Kyllä, vietän joulua, vaikka olenkin pakana!)

Onnistumisen iloa toivat myös marraskuussa vetämäni itkuvirsityöpajat. Tuntui, että työpajoille oli todella tarvetta, ja osallistujat saivat niistä kaipaamansa mahdollisuuden itkeä sydämensä kyllyydestä ja sanoittaa omia tunteitaan. Toivottavasti ne antoivat työkaluja toteuttaa tätä myöhemminkin.

Toivottavasti muuta vuotta parempi vuoden loppu enteileekin parempaa myös vuodeksi 2018, meille kaikille.  Onnellista uutta vuotta toivottaen

Katariina

Lue lisää itkuvirsistä aiemmista postauksistani:
Itku vapauttaa

Äiti ilmestyi uniin

Seuraa blogia tykkäämällä facebook-sivustani

 

Tallenna

Lisää kirjoittajalta Magiaa ja maadoittumista/Katariina Krabbe

Kekrinviettoa ennen ja nyt

Kekri – vuodenkierron kohokohta Kekri, Halloween, Samhain tai pyhäinpäivä – samoihin aikoihin...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.