Orpolapsi ja vahva nainen

​Raskauteni aikana on noussut onnellisuuden, sekä ilon lisäksi joka ikinen asia pintaan, jota olen elämäni aikana pelännyt ja ehkä jopa vältellyt. Seksuaalisuuteen, parisuhteeseen ja lapsuuteen liittyvät kipeätkin kohdat ovat suorastaan lällätelleet edessäni niin pitkään, että olen joutunut lopulta vain katsomaan niitä suoraan kohti. Tänään kuitenkin sain luokseni omien pelkojeni ja tuntemani häpeän kuningattaren, jolta luulin välttyväni tässä ajassa kokonaan. Se liittyy rahaan, RAHAAN!Koko elämäni ajan minulla on ollut todella ristiriitainen suhde tähän ihanaan ja kauheaan kahisevaan asiaan. Muistan lapsesta asti, että minusta tuntui todella pahalta tapa, jolla siihen suhtauduttiin ympärilläni. Usein he, joilla rahaa oli oikeasti paljon, surivat sen ”riittämättömyyttä”. Heihin mahtui iso kourallinen ihmisiä, jotka olivat pakkomielteisen tarkkoja ja mustasukkaisia, sekä myös todella pihejä omaisuudestaan.Toisaalta taas he, joilla rahaa oli juuri ja juuri riittävästi, keskittivät aivan valtavan määrän energiaa rahamäärän kasvattamiseksi tehtyjen toimintasuunnitelmiensa kanssa. Kaikki maailman kauneus ja jännittävyys jäi tämän loputtoman spekuloinnin varjoihin. Se teki ihmiset usein onnettomiksi. Tämä harmitti minua ja olisin halunnut näyttää mitä kaikkea huikeutta täältä planeetalta löytyykään rahan lisäksi.

Muistan lapsuudestani erään perheen, joka kohtasi suuria rahahuolia ja he olivat todella stressaantuneita. Tulin tästä hyvin surulliseksi ja halusin heidän ymmärtävän kuinka arvokasta on se, että heillä on toisensa. Tiesin, etteivät aikuiset kuuntele yhdeksän vuotiaan lapsen neuvoja. Siispä kirjoitin heille pienen sadun, jossa oli ”epäsuora” opetus. Sen oli tarkoitus osoittaa, että kaikesta selvitään kun on rakkaita ihmisiä ympärillä. Aikuiset eivät ymmärtäneet sitä.

Omaa perhettäni halusin auttaa jossain vaiheessa niin paljon, että kirjoitin jopa kirjeen Michael Jacksonille ja kerroin heidän olevan huolissaan rahatilanteestaan. Halusin kovasti, että perheeni tulisi onnelliseksi. Lopulta en koskaan postittanut kirjettä, koska en tiennyt mihin se lähetettäisiin. Silti lapsen maailmassa kaikki tuntui mahdolliselta ja monella tasolla tämä piirre on säilynyt minussa vieläkin.

Jostain syystä raha tuntui määrittävän todella kovasti ihmisten elämää ja siitä puhuttiin paljon sekä sen riittämättömyyttä voivoteltiin. Siksi tunsin aina valtavaa syyllisyyttä saadessani jotain, koska ajattelin antajan joutuvan konkurssiin uhrauksestaan. Tämä tunne on jatkunut aikuisuuteen saakka ja olen saanut harjoitella ilolla vastaanottamista sen vuoksi erityisen ahkerasti.
 
Rahasta alkoi siis kasvaessani tulla minulle asia, jonka ajattelemista välttelin. Se tuntui tuovan ihmisten elämään niin paljon pahaa mieltä, että päätin elää niin kuin sitä ei olisi olemassakaan. Päätin olla onnellinen ilman rahaa,  enkä pitäisi koko ”kirottua” kahisevaa enää minään.

Aikuisena asuin useassa eri maassa, ystävystyin uskomattomien ihmisten kanssa ja koin ihmeellisiä asioita. Fiilistelin elämää paljon, mutta rahaa minulla oli aina juuri ja juuri selviämiseen. Raha ei ollut tärkeää, enkä halunnut ajatella sitä. Minä osasin nauttia elämästä ilman sitäkin. Tällä asialla on kuitenkin kääntöpuolensa, kuten kaikella.

En ollut oppinut tervettä ja tasapainoista suhtautumista rahaan ja huomasin jossain vaiheessa olevani sille suorastaan vihainen. Olin usein elämästä nauttiva ja seikkailua rakastava rahaton nainen. Olin ahkera ja tein paljon, mutta tienasin rahaa todella vähän. Vaadin myös palkkaa tehdystä työstä herkästi minimin, koska eihän rahalla ollut minulle väliä.

Noin kuusi vuotta sitten palattuani Suomeen olin elänyt unelmieni elämää jo vuosia. Monin tavoin onnellisena, mutta todella pienituloisena. Olin viettänyt menneet vuoteni muun muassa diplomaattien, poliitikkojen, monen alan taiteilijoiden, sekä luonnonvaraisesti elävien ”henkistä” tietä kulkevien seurassa. Rakastin sitä, koska rakastin ihmisiä ja heidän tarinoitaan. Opin aivan valtavasti ja olin kontrastien maailmassa täysin kotonani. Loin hyvin kauniita ja intensiivisiä ystävyyssuhteita, joista olen todella kiitollinen.

Suomessa en tuntenut enää löytäväni paikkaani ja olin lopulta täysin rahaton. Etsin töitä jatkuvasti tuloksetta ja olin yksinäinen, sekä koin oloni jollain tapaa orvoksi ystävienkin keskellä. Olin aina se, jolla ei ollut rahaa. Olin aina se, jolla ei ollut töitä. En jotenkin ymmärtänyt miten täällä ollaan ja miten pääsen Suomessa tapahtuvaan elämänmenoon mukaan.

Samalla opintolainani tulivat maksettavakseni ja se tarkoitti sitä, että oli aikoja jolloin minulla ei ollut rahaa edes ruokaan. Tunsin oloni pieneksi ja sisäisesti häpesin sitä, että olin tällaisessa tilanteessa. Rahalla ei ole väliä- ajatusmallini ei enää toiminut, koska olin usein nälkäinen. Vaikka olikin ystäviä, jotka toisinaan auttoivat minua esimerkiksi tarjoamalla lounaan, tunsin tästä syyllisyyttä.  Se juonsi juurensa juuri sinne lapsuuteen asti. 
 
 Hyvin pienin askelin sain rakennettua elämääni Suomessa ja aloin saamaan pikku hiljaa töitä täältä. Taloudellisesti elämäni oli jatkuvaa taistelua, mutta vastapainotin sitä maalaamalla, kirjoittamalla, tanssimalla ja nauttimalla esimerkiksi luonnossa olemisesta. Olin edelleenkin monien silmissä se, jolla ei ollut rahaa ja tunsin oloni jotenkin säälittäväksi sen suhteen. Vaikka halusin olla vahva ja välittämättä, inhosin sitä.

Tässä ajassa on ollut paljon todella hienoja ja onnellisia hetkiä, mutta sen vierellä on kulkenut häpeä ja pienuuden tunne liittyen jatkuvaan vähävaraisuuteen. Ei statuksen vuoksi vaan siksi, että perusasioiden puute on saanut tuntemaan olon noloksi ja jopa avuttomaksi verrattuna omaan lähipiiriin.

Työtilanteeni on viimeisen vuoden aikana ollut lainojen maksamiseen ja ruuan ostamiseen riittävä. Olen toiminut tuntityöläisenä useassa eri paikassa ja olen nauttinut työn vaihtelevuudesta eri paikkoineen. Raskaaksi tultuani jouduin kuitenkin vähentämään keikkatöitä huonon vointini vuoksi ja tammi – sekä helmikuun olin kokonaan työttömänä olosuhteista johtuen.

Pelkojeni ja häpeän kuningattaren jouduin kohtaamaan tänään kun sain tietää, että en saa työttömyystukea kuin kahdelta viikolta edelliseltä kuukaudelta. Tämä johtuu siitä, että äitiyslomani on alkanut 21. päivä, mutta siitä tulevan rahan saan vasta maaliskuun lopussa. Raha, jonka saan ei siis riitä edes vuokran maksamiseen puhumattakaan muista asioista, joita tarvitsen.

Suhtautumiseni rahaan on muuttunut paljon ja tasapainottunut, mutta tästä heräsi vanha häpeä, jota on vaikea edes selittää. Olen taistellut selviytyäkseni maksamalla useita satoja euroja opintolainojani kuukausittain ja tuntenut ylpeyttä saadessani hoidettua niitä vihdoin kunnolla. Nyt tuntuu kuin vanha pieni sisäinen orpolapsi olisi tässä taas vähän rääpäleenä ja avuttomana. Tästä huolimatta olen valmiina taisteluun, mutta kuinka selvitä tällä kertaa? Onnistuessani voittamaan
tämän tilanteeni olen ensi kuukauden alussa jo turvassa äitiysrahan alettua.

Minussa vaihtelee häpeää tunteva itkuinen orpolapsi, vahva luottava nainen ja selviytyjä -leijonaäiti, jonka on pakko nousta tästä tilanteesta tavalla tai toisella. Raskaus ja tilanteen uudelleen toistuminen, sekä vanhojen tunteiden pintaan nouseminen herättää pelkoa, mutta myös halun ratkaista asia jotenkin. Taas kerran.

Jos tiedät minulle työtä, joka ei ole kovin fyysistä, niin otan sitä todella mielelläni vastaan. Voisit hyödyntää esimerkiksi kirjoitustaitoani, joka on monipuolista aina runoista ja blogikirjoituksesta vaikkapa haastatteluihin. Lisäksi vahvuuksinani on keskustelupiirien pitäminen tai voin myös myydä värikkään kauniita maalauksiani. Voi olla myös jotain mitä en itse tule edes ajatelleeksi, joten olen avoin uusille ideoille!


Lisää kirjoittajalta Ihanaa ja kippeetä - äitikoulu

Viesti lääkäriltä

Kävin eilen babyn kanssa kävelemässä merenrannalla ja olisi tehnyt mieli kiljahdella tunteesta,...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.