Oma woman cave eli naisluolani

Picture

Picture

Picture

Picture

Tämäntyylisestä woman cavestako unelmoin? No, en. Mulla on jo oma naisluola. (kuvat googlekuvahaku)Tiedättekö sen tunteen, kun koette olevanne aivan oikeassa paikassa? Siellä oleminen tuntuu tosi luontevalta, hyvältä ja sinne palaa aina uudestaan. Siellä saattaa saada mahtavia fiiliksiä aikaiseksi sekä myös niitä huonojakin, sillä paikassa on jotakin tuttua ja turvallista. Sisälläsi on tunne, että olet aivan oikeassa paikassa ja sielu hyräilee tyytyväisenä.

Minulla tämä paikka on ollut nyt muutaman vuoden ajan vanhan taloyhtiöni 70-luvulla rakennettu punttisali, joka on kellarikerroksessa betonin sisässä. Ei kuulosta kauhean mahtavalta paikalta, eikä myöskään näytä siltä, mutta viihdyn siellä äärimmäisen hyvin.

​Oma naisluolani <3

Picture

Picture

Muutama vuosi sitten aloittaessani oman henkisen matkani (mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan), päätin että salitouhut ja kovaa treenaaminen saavat jäädä tältä erää. Siinä kuplassa elellessäni ajattelin, että henkinen ihminen ei voi käydä salilla pumppailemassa lihaksiaan. Sehän olisi erittäin turhamaista, etenkin kun se “henkisyys” on se juttu. Toki olin myös siinä vaiheessa aika kyllästynyt treenaamiseen, jolla olin vuosikausia rasittanut kehoani. Pysyin poissa salilta noin vuoden, kunnes se alkoi taas kutsua minua!

Tee sitä mistä tykkää. Seuraa sydämesi paloa. Anna sielusi ohjata tekemisiäsi.
Näihin lauseisiin uskon sydämestäni, mutta mitä jos mieli onkin vahvasti pokkitiellä siinä mitä oikeasti haluaisi tehdä. Uskomuksesi itsestäsi määrittävät sen mitä voit tehdä ja tulet tekemään. Henkisenä ihmisenä en siis tarvinnut enää salia, vaan minun oli löydettävä jotakin muuta tilalle. Löysinkin paljon uusia juttuja ja näkökulmia ja breikki tuli tarpeeseen! Kaikki tapahtumat ovat johdattaneet itseni tähän pisteeseen missä nyt olen. Tunnen suurta kiitollisuutta!Olen saanut suurimmat oivallukseni itsestäni juurikin kun olen tehnyt jotakin fyysistä. Salilla, lenkkipoluilla ja mäkivetoja ottaessa mieleni on hiljaa ja silloin kehoni puhuu. Kuulen kehoni viestejä selkeästi ja saan ideoita mitä voisin lähteä toteuttamaan, sekä kuulen alitajuntani viestejä tuntemattomasta. Tunnen eläväni tosi vahvasti!

Picture

Picture

Se tunne kun otan omalla ghettosalilla raudasta kiinni ja lähden pumppaamaan, saa energiani liikkeelle ja kehoni hyrräämään. Raudan haju tuoksuu voimakkaasti nenääni, se saa kehoni rentoutumaan. Musiikki jonka laitan soimaan, saa kehoni puolestaan tanssahtelemaan. Yksinäisyys ja hiljaisuus saa tunteeni pintaan. Kaiken tämän voin kokea tuolla paikassa, mikä ei kauneudellaan loista.Se on minun ghettosalini, joka on esikoisen syntymästä saakka ollut sellainen paikka, missä saan kaiken ajan vain itselleni ja ajatuksilleni. Olen tanssinut, twerkannut, itkenyt, iloinnut, tehnyt TRE- harjoituksia, ottanut selfieitä, tehnyt videoita, meditoinut ja tokikin myös treenannut siellä. Mieheni kanssa olemme jakaneet siellä ajatuksia, joita ruuhkavuosina on muuten haastavaa keskustella kumppanin kanssa. Tälläisen helmen paikan löytäessään haluaisi pitää siitä kiinni. Saa nähdä milloin meidän yhteinen taival päättyy, mutta se on jo varmaa, tulen muistamaan tämän paikan aina.

Picture

Viisauksia salin seiniltä =DSieltä löytyy myös paljon muita “jänniä” kuvia 70- ja 80-luvuilta! Huhu kertoo, että täällä on treenannut myös Suomen parhaimmistoon kuuluvia jääkiekkoilijoita.

Picture

Pakollinen saliselfie. Pitäskö vetää mahaa sisään?!Mainittakoon vielä, että salilla on harvoin muita ihmisiä! Se olisikin ollut varmasti näky, jos twerkkaisin muiden nähden =D

<3:lla
​Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Epämukavuusalueella kasvaa?

Kaikki tietävät tunteen, että joku asia olisi hyvä tehdä mutta sitten epämääräiset...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.