Nita Pihlajamaa: Naistenpiirissä löydät oman totuutesi ja syvemmät tarpeesi

Pysähtynyt hetki. Aika itselle. Ei rooleja. Vain minä ja muut naiset. Hetkessä, tarkkailemassa, antamassa nousta esiin sen, mikä haluaa tulla kuulluksi, nähdyksi, koetuksi, tunnetuksi. Saamme olla keskeneräisiä. Ja silti riitämme, joka ikinen meistä.

Hyvin usein porskutamme arjessa eteenpäin, painamme menemään kuuntelematta oikeasti itseämme. Sysäämme sivuun sisäiset pienet viestit, sekunnin murto-osat, jotka pyytävät pysähtymään. ”Kun on vain pakko jaksaa painaa” -mentaliteetilla suoriudumme niukin naukin kaikesta siitä, mitä ympäristö meiltä vaatii ja aina vain, se mikä sisällä huutaa pysähtymään, jää kohtaamatta. Ei ole aikaa. Ei vain yksinkertaisesti ole aikaa.

Hiljalleen viestit kasvavat suuremmiksi ja jollemme edelleenkään kuule emmekä kuuntele, jossain vaiheessa viesti on jo niin suuri että sitä ei enää vain voi jättää huomiotta. Se havahduttaa meidät jossain vaiheessa.

Itsensä kuuntelu voi aluksi kuulostaa hieman etäiseltä ja hankalalta. Sisäisten viestien esiin nouseminen ja niiden huomaaminen, huomioiminen, voivat ehkä tuntua etäiseltä, koska sille ei aiemmin ole tullut annettua tietoista mahdollisuutta omassa elämässä. Kuitenkin, meillä kaikilla on sisällämme tarpeita. Ne ovat olemassa, vaikka me emme niille antaisikaan sijaa. Tarve tulla nähdyksi, kuulluksi, koetuksi sellaisina kuin olemme. Tarve tulla hyväksytyksi omana itsenään.

Sen mahdollistaminen, että nämä tarpeet tulisivat kuulluksi ihmisen omassa elämässä piiritoimintaa tarjoamalla, on ollut itselleni täysin mullistavaa. Olen saanut kokea ihanan kevään, kesän ja syksyn piirissä, jossa olemme kokoontuneet saman porukan kanssa välillä jopa viikoittain. Olen saanut seurata, ja kokea toisaalta myös itse, huikeita oivalluksia, voimaantumista, kun asiat vain alkavat loksahdella kohdilleen ja elämään alkaa tulla ihan uudenlaista sisältöä. Tarpeet tulevat täytetyiksi. Kohtaamme toisemme. Kuulemme toisemme. Näemme toisemme. Sisäinen valomme saa alkaa taas loistaa ja näemme myös itse sen itsessämme.

 

Piirityöskentelyssä me kuuntelevat olemme hiljaa, emme kommentoi toisen jakamaa ja juuri se on se juttu, joka antaa tilaa puheenvuorossa olevan oman voiman kasvamiselle. Sen huomaaminen, että ratkaisut voivat löytyä ihan oikeasti myös jo itsestä sisältä, se on todella iso ja uusi juttu todella monelle meistä.

Normaalistihan keskustelemme ystävän kanssa kahvikupin ääressä, haemme ratkaisuja ja mielipiteitä toiselta ettemme vain tekisi elämässämme vääriä päätöksiä. Kuuntelemme toista liikaakin ja hukkaamme vahingossa sen, mikä meille voisi olla tärkeää. Piirissä kuitenkin pääsemme nostamaan esiin sisällämme olevaa totuutta joka on totta meille ja huomaamme, että meillä on mahdollisuus löytää kysymyksiimme itse ratkaisun. Kaikki on jo meissä, sisällämme. Kun annamme sille mahdollisuuden tulla näkyväksi, elämämme muuttuu. Pääsemme kokemaan suurta iloa siitä, että voimme ja saamme oikeasti elää omannäköistä elämää, saamme oikeasti kuunnella tarpeitamme, tulemme oikeasti kohdatuksi tällaisenaan ja riitämme silti. Ne ovat suuria asioita.

Kouluttauduin Heidi Harjun kautta piirin vetämiseen keväällä ja siitä asti tämä suljettu naistenpiirimme on kulkenut mukanani, tullen myös osaksi yritykseni tarjontaa perustettuani keväällä 2018 läsnäolon palveluita tarjoavan yritykseni, Olentilan. Muutamat avoimet piirimme Raahessa ovat myös osoittaneet, että tämänkaltaiselle työskentelylle todella on tilaa kiireisessä maailmassamme ja kunhan yhä useammat uskaltautuvat kokeilemaan tätä ihan uudenlaista ja silti ikiaikaista tapaa jakaa ja kokea aitoa ystävyyttä naisten kesken, tapahtuu suuria asioita. Emme enää jää olosuhteiden vangeiksi, vaan otamme oman elämämme haltuumme.

Heidi, kiitän sinua todella paljon siitä mitä naistenpiirin vetäjäkoulutuksen myötä tarjoat. Paketti on todella informatiivinen, ja sen myötä tuntui täysin luontaiselta kokeilla itse piirin vetämistä. Piiri-initiaation kokeminen tämän laajan koulutusmateriaalin lisäksi oli mukava plussa, ja pääsin kohtaamaan myös siellä ihania naisia – naisia joiden polkua saan seurata edelleen eri kanavissa. Naiseuden voima -yhteisö on arjessani vahvistunut tämän piirityöskentelyn mukaantulemisen myötä. Haluan kiittää kaikkia teitä ihania, rohkeita naisia, jotka päätätte naistenpiiriä vetämällä alkaa kokemaan yhteistä voimaantumista oman naisheimonne kanssa.

Piiriin voi tulla kuka vain. Et tarvitse tiettyä näkemystä tai kokemusta elämästä. Et tarvitse mitään, olet täysin riittävä juuri sellaisena kuin olet. Riittää, että sinulla on halu tutustua itseesi, antaa tilaa omalle voimallesi arjessa ja kasvaa huikeasti omaksi rohkeaksi itseksesi.

Kohtaamme Raahessa seuraavan kerran 24.11. klo 17 Olentilassa, Piirin aiheena on Hyväksyntä. Sydämellisesti tervetuloa mukaan! Voit tulla myös mukaan Raahen piiritoimintaan Facebook-ryhmässämme Naisten sydänpiiri Raahe. Vedän suljettuja sydänpiirejä myös ystäväporukoille, ja jos kaipaat erilaista kohtaamista yhdessä ystäviesi kanssa, laita minulle rohkeasti viestiä nita.pihlajamaa@olentila.fi.

Tullaan kaikki nähdyiksi omana itsenämme!

HALUATKO PERUSTAA NAISTENPIIRIN PAIKKAKUNNALLESI?

Tilaa “Perusta Naistenpiiri” – verkkokurssi 30.11 mennessä ja saat kaupan päälle 3 bonusta! Lue lisää TÄSTÄ! Käyttäessäsi koodia: Nita – saat kurssista vielä -10% alennuksen!

– Nita

Lisää kirjoittajalta Naiseuden Voima

Älyn jäljille – kirja yhdistää mallikkaasti hauskan tarinan ja terveysvalistuksen

Kirjoitin muutama vuosi sitten aiheesta, josta ei paljon puhuta Suomessa, nimittäin sähkömagneettisesta...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.