Neljä kertaa kiitollinen

Iltarutiineihini ovat jo hetken aikaa kuuluneet kiitollisuuslistat. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kirjaan vain ylös asioita (tai listaan niitä päässäni, jos en jaksa naputtaa puhelimen muistioon tai etsiä kynää ja paperinpalaa), joista sillä hetkellä tunnen kiitollisuutta. Levoton, stressaantunut ja monesti jopa ahdistunut mieleni on siten ohjastettu kohti tyyntä, enkä yhtä todennäköisesti pyöri hereillä yömyöhään miettien asioita, joita pelkään tai jotka muuten kiristävät.

Kiitollisuuslistat ovat kuin syvähengitystä järjelle ja mielelle; siinä, missä syvät ja ravitsevat hengenvedot rauhoittavat autonomista hermostoa, listan laatiminen ja lukeminen kertovat tiedostavalle mielelle, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin. Minulla on näin monta asiaa, joista kiittää. Voin siis käydä luottavaisin mielin levolle. Uni tuleekin tuossa tuokiossa ja kuristavat painajaiset pysyvät loitolla.

Jokunen ilta sitten pysähdyin tarkemmin rutiinini äärelle, muistelin aiempia listojani ja vertasin niitä senpäiväiseen. Oli helppo havaita vaihtuvan aineksen seassa päivittäin toistuvat kiitollisuudenaiheet ja tunnistin ne oman elämäni perustuksiksi – parisuhde, perhe, opiskelupaikka, terveys, koti, ystävät – melko perinteisiä, tuttuja ja tärkeitä elementtejä. Mutta mikä erityisesti kiinnitti huomioni, oli tapa, jolla kerroin ne itselleni.

Olen kiitollinen, että puolisoni pysyy kanssani. Olen kiitollinen, että saan olla osa rakastavaa perhettä. Olen kiitollinen, että minulle on tarjottu mahdollisuus opiskella motivoivaa alaa.

Vaikka kaikki kiitollisuudenaiheeni liittyvät erottamattomalla tavalla minuun ja tapaani elää, naamioin ne itseni ulkopuolella vaikuttaviksi voimiksi. Kaikki hyvä on annettu minulle lahjana tai olen saavuttanut itselleni suotuisan tilanteen muiden avulla.

Liian pitkään ajattelinkin näin; eihän mikään oikeastaan ole omaa ansiotani, ja jos vahingossa onkin, niin ei sillä ainakaan ole niin suurta merkitystä, että olisi aihetta kiitollisuuteen, saati ylpeyteen. Olen kuitenkin kulkenut pitkän matkan itseni kanssa. Olen (kankeasti, hitaasti ja epävarmasti) opetellut kyseenalaistamaan ajatusmallini ja vähitellen kerännyt itsetuntoni murusia ja rakentanut niistä arvostusta ja rakkautta. Siksi uskalsin kyseenalaistaa myös kiitollisuuslistani.

Päätin lähteä kanavoimaan kiitollisuudenaiheitani sisältä ulos, sen sijaan, että ymmärtäisin ne minusta riippumattomina voimina. Aloitin yksinkertaisesti kääntämällä toistuvat elementit ylösalaisin. En oikeastaan muuttanut asioiden sisältöä, ainoastaan oman toimijuuden suhdetta havainnoituihin tapahtumiin ja ympäristöön.

Olen kiitollinen, että osaan rakastaa ja vastaanottaa rakkautta ja sen vuoksi olen toimivassa parisuhteessa ja tärkeä osa perhettä. Olen kiitollinen, että oma, ahkera ja päämäärätietoinen työntekoni on vienyt minut tilanteeseen, jossa saan opiskella minua kiinnostavia aineita.

En enää ollut oman elämäni passiivinen havainnoija, vaan subjekti, jolla on itseisarvo. Hyvät asiat eivät vain tapahdu minulle, vaan myös minun kauttani. Ja kun minulla on ote ja vaikutus minulle tapahtuviin asioihin, olen myös aidosti ansainnut ne.

Kiitollisuuskouluni seuraava askel oli viedä äskeinen harjoitus vielä aavistuksen pidemmälle; irrottaisin itseni, kiitollisuuteni ja siihen liittyvät ajatukseni täysin ulkoisista tekijöistä ja tutkisin, voinko olla kiitollinen puhtaasti minulle. Käytännössä kirjoittaisin neljän kohdan listan, jonka jokaisen pykälän tulisi koskettaa vain itseäni.

Tätä listaa laadin usean tunnin ja viimeistä kohtaa en meinannut löytää lainkaan. Oli pysäyttävää – ja kieltämättä myös melko surullista – huomata, kuinka täydellisen vähän lopulta antaa itselleen huomiota. Siitäkin huolimatta, että todellisuudessa kaikki meille tapahtuva on jollain tapaa itsestämme lähtöisin; tekomme kumpuavat kaipuusta, intohimosta, pelosta tai rakkaudesta. Lopulta paperille kuitenkin oli muodostunut sanoja, kiitollisuuden aiheita. Niitä lukiessa tunnen edelleen solutasolla asti hehkuvaa lämpöä.

Olen kiitollinen, että pidän kehostani huolta ja se säilyy joustavana, kestävänä ja kivuttomana. Voin juosta ja tanssia, kiipeillä, heittää kärrynpyöriä sekä liikkua kevyesti ja vapaasti.

Olen kiitollinen, että tunnen voimakkaasti. Havaitsen omat tunteeni ja olen herkkä aistimaan myös muiden tuntemuksia. Empatia on voimaa.

Olen kiitollinen älystäni. Kykenen syvälliseen analyysiin ja loogiseen päättelyyn ja osaan soveltaa oppimaani tietoa.

Olen kiitollinen luovuudesta ja siitä, että uskallan hyödyntää luomisvoimaani. Maalaan, soitan, laulan, kirjoitan,rakennan mieleni liikkeistä uusia maailmoja.

Haastan sinut kokeilemaan samaa. Tartu kynään ja etsi muistikirjastasi tyhjä sivu. Kuinka monta kiitollisuuden aihetta sinä keksit?

Lisää kirjoittajalta Miten elämä lausutaan?/ Pinja Uotila

Sana – tappava ase tai mielen rakennuspalikka

Sana. Sen voi kirjoittaa, lausua ääneen, jättää sanomatta. Sen voi huutaa, kuiskata,...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.