NAISEUS JA SUHDE OMAAN ISÄÄN

Minä olen aina kamppaillut sen kanssa, että en ole saanut lapsena tarvitsemaani rakkautta ja hyväksyntää omalta isältäni. Ja näin ollen olen vetänyt puoleeni kumppaneita, joilla on samankaltainen energia kuin isälläni.

Vasta luin miehen kirjoittaman tekstin joka on suunnattu naisille ja liittyen naisen isäsuhteeseen. Se kosketti syvältä sydämestäni ja itkin sitä lukiessani.

Tänään sitten kun kuulin, että isäni on joutunut sairaalaan luultavasti vatsahaavan takia, mutta huomenna tutkimukset jatkuvat ja selviää enemmän. Niin aloin näkemään omaa isääni uudesta persepektiivistä ja mietin kokonaiskuvaa perheenjäseniini liittyen. Mietin kuolemaa. Mielestäni jokaisen on hyvä välillä miettiä omaa ja muiden kuolemaa. Koska silloin kohtaa oman kuoleman pelkonsa ja oppii hyväksymään kuoleman osana elämää, eikä pelkää sitä.

Mietin että jos isäni nyt kuolisi, mitä minä jäisin katumaan meidän suhteemme osalta. Jäisin katumaan sitä, että sen vuoksi kun en ole saanut tarvitsemaani rakkautta, hyväksyntää, tukea ja ymmärrystä olen tuntenut vihaa ja katkeruutta isääni kohtaan ja samoin tuominnut häntä. Ja myös siksi millaista puhetta ja käytöstä vastaanotin häneltä lapsena ja myöhemminkin. Sisäiseen lapseen on sattunut niin valtavasti ja minussa on joku osa, joka edelleen vielä odottaa ja toivoo että tulisiko se päivä kun isäni minut hyväksyisi tälläisena kuin olen.

Olen tehnyt parhaani, että päästän näistä odotuksista ja vaatimuksistani vanhempiin liittyen irti, mutta se on haastavaa kun alitajuisesti on jäänyt uskomuksia esim. en ole rakastettava, kun vanhemmat eivät ole rakastaneet pyyteettömästi.

Mutta nyt oikeasti oivalsin ja sisäistin ja tuntui siltä niinkuin valo olisi syttynyt sydämeeni sekä mieleeni, että en mää voi kantaa enää tätä taakkaa sisälläni. Mulla ei oo yhtään mitään syytä tuomita isääni, eikä äitiäni eikä kyllä ketään muutakaan eikä kyllä itseänikään mistään. Minä en halua viettää päiviäni elämästäni siihen, että minun sisimpääni sattuu se ettei odotuksiini rakkaudesta vastata. Ja minä olen se, joka satutan itseäni jos tunnen vihaa omaa rakasta isääni kohtaan.

Juu kyllä koen niin että kaikki tunteet täytyy kohdata, hyväksyä ja sitten vapauttaa. Mitään tunnetta en voi jättää sisääni. Mutta tuntuu nyt siltä, että olen valmis näkemään ja kohtaamaan isäni uudella tavalla. Hyväksymään hänen totuuden, hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on. Rakastan häntä kuitenkin omana isänäni ja kyllä sydämeni luottaa siihen, että hän rakastaa minua vaikken sitä hänen teoilla ja sanoilla näekään selkeästi. Isälläni on kuitenkin hyvä sydän kaiken sen todella kovan kuoren alla.

Samoin kävin läpi muutenkin sitä, että vaikka moni elää pelon ja tiedostamattomuuden kautta, ja itsekin elänyt. Olen itsekin pelännyt niin valtavasti. Niin oivalsin, ettei mun totuus oo yhtään sen parempi tai oikeampi ku mun perheenjäsentenkin. Ja vaikken koe eläväni heidän kanssa samassa maailmassakaan, niin voin hyväksyä heidän totuuden ja heidän tavan elää, ja elää itse omanlaista elämääni luottaen omaan totuuteeni ja voimaani.

On raskas taakka kannettavaksi, jos vastustaa jotain asiaa, ihmistä, tilannetta tms. elämässään. On tärkeää hyväksyä se mikä on juuri nyt. Hyväksyä myös sekin, että miltä tuntuu ettei voi hyväksyä. Hyväksyä oma hyväksymättömyys.

Naiseus isääni liittyen tarkoittaa sitä, että opin vihdoin rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen enkä itse yritä olla naisena enkä edes tyttärenä sellainen kuin oma isä odottaa. Päästää irti niistä muiden odotuksista ja vaatimuksista itseään kohtaan. Vaikken ole isältä saanut mitä halusin, toivoin ja tarvitsin lapsena, naisena minun kuuluu nyt antaa se pyyteetön rakkaus itselleni. Ja haluan naisena myöskin ottaa oman voimani takaisin, enkä olla uhri. Se on tapahtunut mitä on tapahtunut, mutta kaikella on ollut syvä tarkoituksensa ja jokainen sieluna valitsee omat vanhemmatkin ja ne oppiläksyt tänne mitä tulemme oppimaan. 

Valitsen tukea itseäni. Tuoda itselleni turvaa. Kannustaa itseäni. Juurtua tähän hetkeen. Hoitaa asiat alusta loppuun, ne asiat joita kuuluu minun hoitaa. Minä voin olla itselleni, sisäiselle lapselleni sekä isä, että äiti. Sitä se sisäinen lapsi lopulta kaipaakin.

Samoin voin opetella luottaman siihen, että olen rakkauden arvoinen eikä minun tarvitse naisena hakea tässä hetkessä miehiltä sitä huomiota ja rakkautta mitä en saanut isältäni. Minun ei tarvitse enää omalla energiallani vetää isänkaltaisia puoleeni. Kun hyväksyn itseni, kun hyväksyn isäni ja vapautan hänet rakkaudella, voin luottaa siihen että saan rinnalleni kumppanin, joka rakastaa minua sellaisena kuin olen ja minä häntä. Voimme oikeasti luoda tasavertaisen suhteen joka perustuu luottamukseen ja aitoon läsnäoloon ja kohtaamiseen. Juurikin siitä lähtökohdista tämä tulee mahdolliseksi, kun ensin rakastan itseäni sellaisena kuin olen ja koen olevani rakkauden arvoinen ja koen myös olevani valmis vastaanottamaan rakkautta, enkä pelkää sitä sitten kun se tulee kohdalle. 

Tällä hetkellä opettelen seisomaan ja olemaan omassa voimassani myös isäni edessä ja puhumaan omaa totuuttani, se on haastavaa mutta opettelen sitä askel askeleeltani. Vaikka olen isäni tytär, olen silti Nainen. Olen silti ihminen. Olen silti oma yksilö.

Tästä hetkestä eteenpäin haluan valita nähdä isäni lempeydellä. Ja ehkäpä annan nyt itselleni luvan avata sydämeni isälleni. Avata sydämeni vastaanottamaan isäni rakkautta, vaikkei se tule odottamalla tavallani. Mitä jos en itse kohtaa häntä enää kovan kuoren kera, kiukun kera tai etten uskalla puhua omaa totuuttani vaan hiljenen. Vaan kohtaan hänet haavoittuvana, herkkänä mutta vahvana Naisena.

Kiitos isä siis kaikesta! Kiitos isä että olet elämässäni ja olet omalla tavallasi minua tukenut aina. Rakastan sinua! Olen isälle viime aikoina kirjoittanut rehellisiä kirjeitä, ja jatkan samalla tavalla tästäkin eteenpäin. Vastauksia en ole saanut, mutta tiedän että sanoillani on merkitystä isälleni.

Toivotan sinun matkallesi, joka tätä luet paljon rakkautta, hyväksyntää, ja lempeyttä itseäsi kohtaan. Anna itsellesi lupa pudottaa sukupolvien taakat harteiltasi ja uskalla olla ainutlaatuinen sinä, juuri sinä kuka sinä olet. Toivotan sinulle mahdollisuutta hyväksyä myös omat vanhempasi sellaisena kuin he ovat, ja aivan kaikesta huolimatta ja kaiken vuoksi elää täysin omannäköistä elämääsi ja tuoda kaikki se kauneus, rakkaus, valo ja rauha itsellesi, mitä ikinä oletkaan kaivannut ulkopuoleltasi tulevan.

Uskalla olla rohkeasti se nainen kuka olet. Samanlaista sinua ei ole. Olet ainutlaatuinen.

Sinä ansaitset kaikkein parasta!

Lisää kirjoittajalta Rohkeutta astua omaan voimaan/Kaisa-Liisa Ahola

Nainen on ihmeellinen olento

Luin tänään yhden naisen kirjoitusta siitä, että naisen varjo on 16- kertainen...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.