Anna-Leena Pieskä: Naisen selviytymistarina

Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa koskaan avautunut julkisesti ja puhunut raskaasta menneisyydestäni, en vieläkään ole valmis puhumaan kaikesta, enkä välttämättä ole koskaan, mutta joitain asioita olen alkanut avaamaan ja kirjoittamaan niistä ja se auttanut läpi käymään näitä asioita. Aloitin blogin ja sen kautta olen saanut lukuisia viestejä vierailta ihmisiltä jopa uusia kaverisuhteitakin.

Aloitin blogini kirjoittamalla möröstä nimeltä masennus. Olen sairastanut masennusta miltei koko elämäni, välillä lievemmin ja joskus myös todella rajusti. Masennukseni ja väsymys uusiutui usein joten hakeuduin neljä vuotta sitten kunnon psykoterapiaan, traumaterapiaan ja sain siitä suuresti apua, sekä opin ymmärtämään paremmin itseäni ja käyttäytymismalleja jotka juontavat juurensa jo lapsuudesta asti.

Henkisen kamppailun lisäksi minulla on myöskin fyysisiä rajoitteita joista kerron seuraavaksi.

Ajoin 18-vuotiaana erittäin pahan autokolarin, jonka seurauksena sain aivoinfarktin ja lukuisia lukuisia muita vammoja. Näistä johtuen mulle on jäänyt rajotteita jotka jonkun verran tietysti vaikuttaa mun päivittäiseen elämään.

Aivoinfarktin jälkiseurauksena oikea käteni halvaantui. Muuten se toimii ihan hyvin, mutta ranteesta alaspäin on vammautunut lopullisesti. Hienomotoriikka ei toimi, en saa pinsettiotetta eikä sormet toimi, käsi on todella kömpelö. Pudottelen paljon tavaroita ja valitettavasti myös rikon tavaroita.

Olen opetellut kirjoittamaan vasemmalla kädellä, samoin käyttämään aterimia eri tavalla ja esim. kengännauhojen solmimisessa minulla on ihan oma tapani. Joskus käytän suuta ja hampaita apuna arjen askareissa.  Meikkaaminen vie minulta paljon kauemmin kuin muilta. Olen opetellut 15 vuodessa todella näppäräksi ja pärjään arjessa hyvin. Moni ihminen ei edes huomaa vammaani. Tosin kätellessä vierasta ihmistä, moni huomaa ja ihmettelee, huomaan sen ilmeestä. Joillakin tekisi mieli kysyä mutta eivät kehtaa. Enkä minäkään toki siinä tilanteessa ala asiasta avautumaan.

Aivoinfarktin myötä puhekeskus myöskin vaurioitui, mutta se saatiin puheterapian avulla jo sairaalassa ollessa palautumaan. Tosin, en ole ihan varma johtuiko puheen vaikeus aivoinfarktista vai murtuneista leuan,- ja kasvojen luista.

Itsekseni olen myös arvellut, että aivoinfarktin jälkivaikutuksena väsyn herkästi sekä unohtelen asioita. Saatan olla aivan täysin uupunut päivän töistä vaikka olisin vain istunut koneella koko päivän. Tosin, nykyään olen opettelemalla opetellut rentoutumaan, pitämään taukoja ja olemaan itselleni armollinen. Olen erittäin kova tekemään töitä ja kunnianhimoinen, mutta opettelen myöskin muistamaan tauot ja vapaapäivät.

Jos jollain kiinnostaa lukea lisää tietoa aivoinfarktista, tässä hyvä linkki.

Oma isäni sai myöskin kaksi kertaa aivoinfarktin ja kuoli lopulta aivoverenvuotoon joten minulla saattaa myöskin perintötekijänä olla jo taipumus aivoverenkierronhäiriöihin.

Sain myöskin lukuisia murtumia, vaikeitakin. Isoin ongelma on ollut oikea jalkani jota on leikattu nyt jo 4-5 kertaa. Viimeisimmässä leikkauksessa otettiin reiden pituinen ydinnaula pois säärestä koska se painoi polveen ja aiheutti kipua. Minussa on siis rautaa ympäri kehoa ja olenkin ihan ihka-aito teräsnainen .

Jalan kanssa on nykyään helpompaa, pystyn kävellä pitkiäkin matkoja ja pyöräillä. Välillä se kipeytyy rasituksesta mutta se on ymmärrettävää. Muistan nimittäin ajan vuosia sitten kun jalka oli niin huonossa kunnossa etten kertakaikkiaan päässyt aamulla liikkeelle ilman vahvoja kipulääkkeitä ja kaupan kiertäminen aiheutti niin suurta kipua että kaupassa käynti oli melkoinen maratonsuoritus. Onneksi nuo ajat ovat takana päin ja erittäin nöyrä kiitos kirurgeille kun ovat saaneet minut näinkin hyvään kuntoon!! Kolarin jälkeen kun oli vanhemmilleni sanottu, ettei tyttöraukalla taida paljoa olla toivoa, että varautukaa pahimpaan mahdolliseen. En voi kylliksi kiittää enkä kyllin nöyrä olla saamastani avusta. Olen koko elämäni velkaa nuille kirurgeille.

En voi  edes selittää sitä kiitollisuuden tunnetta mikä minulla on.

Haastetta elämän tyyliin tuo myöskin IBS eli ärtyneen suolen oireyhtymä mikä minulla oireilee erityisesti stressistä, ja helpottaakseni vatsakipuja, noudatan Foodmap ruokavalioa.

No mutta, life goes on. Nykyään olen kolmen ihanan lapsen äiti, yrittäjä ja Oriflamen aluejohtaja. Kaikki toisen asteen kouluni jäivät aikoinaan kesken masennuksen ja tuon autokolarin vuoksi, ja koska kaipasin jotain sisältöä elämääni lastenhoidon lisäksi, löysin sattumalta netistä Oriflamen. Liityin netin kautta edustajaksi ja sanotaanko näin, että yrittäjäperheen lapsena nälkä kasvoi syödessä ja päätin ottaa tästä hommasta itselleni työpaikan. Kasvatin sitkeästi verkostojani ja yritystäni lastenhoidon ohessa,  pääajatuksena se, että vielä minä joskus tällä hommalla elän. Välillä oli hyvinkin raskasta, tuli avioero ja välillä mietin, selviänkö minä elämässä koskaan kun se näyttää aina vain potkivan minua päähän.

Sitkeästi vaan aina kokosin itseni ja jatkoin työtäni Oriflamella. Nousin aluejohtajaksi kahdessa vuodessa siitä kun päätin ottaa tästä työpaikan. Olin nuorin aluejohtaja Oriflamella, 26-vuotiaana nuorena naisena. Ilman minkäänlaista koulutusta alalle, ilman minkäänlaista koulutusta ylipäätänsä. Nyt, kun mietin asioita ja omaa itseäni olen ymmärtänyt, että oikeastaan olenkin aikamoinen selvityjä ja taistelija. En enää häpeä itseäni ja rajoitteitani, minähän olen näyttänyt kaikille ja ennenkaikkea itselleni, että rajoitteista huolimatta voi pärjätä ja menestyä. Olen kääntänyt heikkouteni vahvuudekseni.

Nyt aloitin myös opiskelut ensimmäistä kertaa 15 vuoteen ja lähdin mukaan opiskelemaan yritysjohtajan erikoisammattitutkintoa.

Nyt olen ymmärtänyt, että olen käynyt läpi melkoisen selvitymistarinan ja miksipä en kertoisi ja jakaisi sitä muillekin?

Kaikkein tärkein opetus mitä olen nyt opetellut ja hokenut itselleni miltei päivittäin, on se, että ole kiitollinen joka päivä! Ole kiitollinen, että elät. Ole kiitollinen lapsista, perheestä, terveydestä. Älä koskaan vaivu negaatioon vaan muista kiittää. Enkä todellakaan nyt tarkoita sitä, ettei negatiivisia tunteita saisi olla, saa olla ja pitääkin myös olla. Olen sitä mieltä, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja helpompaa ainakin itselläni on kun olen ymmärtänyt sen, että en syyllistä itseäni siitä mitä tunnen. Mutta pyrin ajattemaan päivittäin sitä, kuinka paljon minulla on kiitettävää. Ja yksi tärkeistä minkä yritän muistaa on se, että kiitän myös itseäni.

Voimia kaikille syksyyn ja positiivisiä ajatuksia <3

Anna-Leena Pieskä

Blogi: www.annaleenapieska.fi

Lisää kirjoittajalta Naiseuden Voima

Hehkuva Minä- kurssin antia

Iina Laine on tehnyt muutosleikin monelle Naiseuden voiman blogaajalle, jonka avulla he...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.